torstaina, joulukuuta 28, 2006

Tää ilta ois ollut muuten täydellinen, mutta noi jätkät pilas kaiken

Kyytiini nousee mies, josta huokuu syvä ahdistus. Arvaan, että kohta saan kuulla avautumista. Ja niin se lähtee:

"Ei jumalauta, mihin tää maailma on menossa. Istuin ihan rauhassa baarissa, kun samaan pöytään tuli pari kaiffaria. Juteltiin siinä mukavia, kunnes huomasin, että ne pitää toisiaan kädestä! Saatana, melkein löin niitä turpaan! On se jumaliste kumma, ettei heteromies saa olla kapakassa rauhassa iskemässä naisia."

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Taivaallista mainontaa

Nainen ratissa on niin ateisti kuin olla ja voi, mutta silti en voi olla hymyilemättä Pispalan kirkon tienvierimainokselle. Viime päivinä taulun tekstinä on ollut: "Laskettu aika 25.12."'

Yritin etsiä netistä tietoa vanhoista mainoslauseista, mutta vähän köyhäksi jäi. Vuonna 2001 Ajankohtainen kakkonen on näköjään käsitellyt taivaallisen sanoman mainosmiestä. Harmi, ettei noin vanhaa ohjelmaa löydy videoarkistosta. Muistuuko lukijoille mieleen parhaita Pispalan kirkon mainoslauseita?

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Maailma ON pieni

Hyväntuulinen pariskunta takapenkillä oli jutellut jo pitkään erään tuntemani ihmisen poikkeuksellisen hyvästä lauluäänestä.

Mies: "X:n lauluääni on tosi erilainen kuin sen puheääni. Olin ihan oikeasti ällistynyt. Hienosti se veti. Mutta onhan se harrastanut kuorolaulua ja soittanutkin vaikka mitä."

Kuuntelin kehuja ja mieleni teki liittyä keskusteluun. Olinhan saanut kuulla X:n laulua viimeksi syksyn rapujuhlissa. Olin kuitenkin korrekti ja keskityin ajamiseen.

Perillä mies maksoi kyydin ja kysyi kysymyksen, johon normaalisti vastaan aina valehtelemalla. Kysyi nimeäni. Koska miehellä oli tyttöystävä mukana, uskoin miehen kysymyksellä olevan ihan oikean syyn, ja kerroin etunimeni.

Mies: "Ollaan oltu samalla ala-asteella. Olit kuudennella kun minä olin viidennellä."

Olin vilpittömästi hämmästynyt miehen tunnistuksesta. Kuudennestä luokasta on - noh, reippaasti yli 20 vuotta. Koulumme oli pieni maalaisala-aste keskellä ei-mitään, mutta silti miehen nimi toi mieleeni vain hämärän kuvan hintelästä pojasta.

Meillä on siskolikan kanssa ollut tapana käydä joulupäivänä vanhalla kotipaikkakunnalla baarissa parilla olusella. Vanhoihin tuttuihin ei juuri törmää. Siksikö kun ei tunnista..?

Mukavaa Joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille lukijoilleni! Moikataan, jos tunnistetaan!

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Pöpöjä kyydissä

Jos en nyt saa jotain kuolemantautia jouluksi, niin sitten olen todella terästä. Viikonloppuna kyytiini nousi pariskunta, joista nainen istui taakseni. Lähes välittömästi auton lähdettyä liikkeelle nainen aloitti uskomattomimman kuulemani pärskimisen. Se oli jonkinlaista yskimisen ja aivastelun väliltä olevaa hillitöntä kröhä-pärsky-räkimistä. En nähnyt, pitikö nainen kättään tai mitään suun edessä. Toivoin sitä kovasti. Painoin kaasua ja kuuntelin, kun nainen yritti puhua konekivääriaivastelun välistä.

- Anteksihts - ätsiih-kröh-tsih - keuhko-tsih-putk-kröhkröh-tulehdutsiiih!

Tätä jatkui taukoamatta koko matkan.

Tämän tapauksen lisäksi tässä viikon sisään minua kohti on aivastettu kaksi kertaa niin, että tukka vain on heilahtanut. Yksi kaiffari yski suoraan päin, kun jutteli kavereilleen takapenkille ja siinä kääntyessä oli hyvä selvitellä kurkkuaan. Kolmen tytön kaveriporukka taas jutteli vaivoistaan kuin vanhat mummot (pitkittynyt flunssa, keuhkoputkentulehdus, astma ja flunssa yhtäaikaa) ja köhi kilpaa. Jos olen joulun ja uuden vuoden terveenä, minulle voi ojentaa jonkun "Vuoden vastustuskykyisin taksikuski"-mitalin. Sepä vasta piristäisi.

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Mennään tsiigaan avaruuden ikkunaa

Viime yö oli säiden puolesta varmaan eriskummallisin ajoyö ikinä. Alkuillan ja -yön satoi vettä lähes myrskyämällä. Näin mielestäni jopa yhden salaman - ellei joku sitten lähetellyt ilotulitusraketteja kaatosateessa. Aamuyöstä sade lakkasi ja ilma tyyntyi. Ajelin Pispalanharjua kaupungille päin, kun näin Näsijärven päällä omituisesti liikkuvia, valaistuja savuja. Näyttivät sen verran poikkeavilta, että pysäytin auton ja nousin ulos. Ne mitään savuja olleet, vaan aivan mielettömiä revontulia. Kaupungin valoissa ei tosin värejä erottanut, mutta olivat ne silti epätodellisia moisen myrskyn jälkeen. Tähyilin yön mittaan taivaalle niin, ettei ajamisesta tahtonut välillä tulla mitään. Yön ilmiöt jatkuivat, kun näin vielä useita todella kirkkaita tähdenlentoja. Aivan mahtavaa!

Pisteenä iin päälle sain vielä pikkujouluista palaavilta asiakkailta aivan mielettömän ihanaa suklaata. Näitä öitä lisää!

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Salakuunneltua

Olette varmaan kuulleet väitteen, jonka mukaan kaikki ihmiset maapallolla voidaan yhdistää toisiinsa kuuden tuttavuuden kautta. Länsimaisiin ihmisiin meillä kaikilla on lyhyet ketjut. Melkein kaikki meistä tuntevat jonkun, joka on ollut tekemisissä jonkun kansainvälisen julkkiksen tai valtionpäämiehen kanssa. Miten lyhyet linkit ovat siis Tampereen kokoisessa kaupungissa? Tätä kannattaa miettiä, kun juttelee ihmisistä julkisella paikalla. Tai vaikka taksissa.

Viime viikonloppuna pariskunta kyydissäni jutteli toisesta pariskunnasta. Kyseessä olivat sen verran erikoiset nimet, että erehtymisen vaaraa ei ollut. Tunnen ihmiset, joista puhuttiin. Mitään paljastuksia tai loukkauksia en tällä kertaa kuullut, mutta jollain lailla kuitenkin vaivauduin. Olo oli kuin salakuuntelijalla.

Ensimmäisellä kerralla kun vastaava tilanne sattui, kommentit eivät olleet kovin ystävällisiä. Satuin tietämään, että tuttavani - olkoot vaikka Päivi ja Pasi - olivat eräässä ravintolassa. Poimin tuntemattoman pariskunnan kyytiini tuon samaisen ravintolan edestä. Juttu kulki näin:

Nainen: "Mistä sä tunnet ton Pasin?"
Mies: "Se on ollut yhtäaikaa tuolla xxxxxxssa"

Tiesin Pasin harrastavan tuota mainittua erikoista harrastusta, joten olin jo tuossa vaiheessa aika varma, kenestä puhutaan.

Nainen: "Siis miten se Pasi kestää olla sen Päivin kanssa? Voi helevetti mikä kotka! Onneks lähdettiin meneen. Oisin seuraavaks leiponut sitä turpaan. Tai mitä vaan, että se ois hiljennyt."

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Vauhtimimmit

Lupasin kirjoittaa vaihteeksi mieleen jääneistä mukavista asiakkaista.

Oli menossa viikonloppuyön viimeiset tunnit, kun nuoripari nousi kyytiin. Poikkeuksellista oli, että tyttö tuli viereeni etupenkille ja poika istui taakse. Keskustelumme alkoi oikeastaan samalla sekunnilla, kun tyttö nousi autoon. Ihan kuin vanha kaveri olisi hypännyt kyytiin. Pääasiallinen puheenaiheemme oli - autot. Minusta on aivan ihanaa jutella naisen kanssa, joka tietää vähintään saman verran autoista kuin minä. Naisten kesken autoista jutellessa ei tule koskaan sitä ylimielistä "kyllä minä tiedän tästä enemmän kuin sinä"-fiilistä. Tyttö oli juuri hankkinut ensimmäisen autonsa ja kertoi sujuvasti sen kaikki tekniset tiedot. Minä heräsin nostalgiaan ja muistelin ensimmäisen oman autoni ja pari muuta mieleenpainunutta autokokemusta. Poikaystävä istui takapenkillä hiirenhiljaa...

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Seksistinen ääliö

Osa (ääliö)asiakkaista harrastaa ihan säännöllisesti taksikuskeille vittuilua. Osa testaa tuleeko takaisin nasevaa kommenttia, osa haluaa päteä, osa on ihan muuten vain ääliöitä. Sietokykyni on noissa tilanteissa aika korkea, mutta jossakin menee raja. Tässä iltana eräänä löysin sen rajan.

Mies nousi kyytiin ja kysyi ensimmäiseksi, onko minulla perhettä. Kun vastasin kieltävästi, alkoivat kyselyt siviilisäädystäni ja epäilykset mieheni tuhkamunaisuudesta. Olisin antanut varmaan tuon kaiken paskan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta äijä erehtyi tarttumaan arkaan aiheeseen. Minussa on yksi fyysinen poikkeavuus, mikä ei ole kovin näkyvä juttu, eikä sitä juuri kukaan huomaa - eikä ainakaan kommentoi ääneen. Aikoinaan ala-asteella minua kiusattiin asian vuoksi ja kai siitä jotain arpia jäi. Nykyään heitän itsekin vitsiä asiasta, mutta kellekään muulle se ei ole sallittua.

Tämä onneton miehenretala iski sellaiseen paikkaan asiattomalla kommentillaan, että raivomittarini hyppäsi välittömästi tulipunaiselle. Eikä juttu ehtinyt jäämään siihen. Seuraavaksi ääliö oli jo pohtimassa seksielämääni ja saamistilannettani. Siinä vaiheessa löin jarrut lukkoon niin että äijällä taisi napsahtaa otsaluu kojelautaan. "Kuule. Sinun kanssasi juttelen seksistä tasan kaksi sanaa. Painu vittuun!" Jotain mutinaa sain kuulla hullusta huorasta, mutta taisin olla sen verran vakuuttava raivossani, ettei mies erehtynyt kyseenalaistamaan käskyäni.

Kuin hyvitykseksi tästä, sain kyytiini loppuyönä poikkeuksellisen mukavia asiakkaita. Siitä ehkä ensi kerralla.

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Jussi Juupajoelta

Viime talvena rattinainen oli eräänä arki-iltana viimesen päälle viihteellä vakiokapakassaan. Osui siihen sellainen karhun kokoinen herrasmies, joka kertoi olevansa Jussi Juupajoelta, ja nappasi rattinaisen kylkiluita natisuttavaan rutistukseen: "Sulla on upeat rinnat. Sä oot mun nainen." Rattinainen ei ollut ihan samaa mieltä, mutta joi huvittuneena Juupajoen Jussin tarjoaman paukun, kuunteli aikansa höpöjuttuja ja poistui paikalta mennäkseen tyttöjen huoneeseen... Likkakaverin kanssa naureskeltiin omituista persoonaa ja unohdettiin koko tyyppi 20 minuutissa.

Kului muutama viikko ja sain datalle osoitteen ihan yhden kaverin naapuriin. Kyytiin nousi tutun näköinen mies. Juupajoen Jussi asuikin sitten ihan Tampereella. Nyt mies oli selvin päin ja kohtelias. Soitin tietysti kyydin jälkeen heti likkakaverille: "Tiedätkös missä on Juupajoki? Kuule, Tampereella ihan Xxxxxn naapurissa."

Tässä ihan muutama ilta sitten samainen "Juupajoen" Jussi nousi tolpalta kyytiini nuoren vaimonsa kera. Jussi kysyi osoitteen kerrottuaan, osaanko nyt ihan varmasti perille. Naurua pidätellen kerroin yrittäväni parhaani. Vaan nyt kun oli vaimoke mukana, ei ihan suoraan auttanut vokotella naiskuskia. Jussilla oli kuitenkin sopivan ikäinen poika, jolle "noin komian naisen" voisi naittaa. Ei kuulemma haitannut, vaikka poika on vähän ujo. "Kun se sinuun koskee, niin aijai, siinä se rakkauven liekki syttyy."

Kun ovet viimein sulkeutuivat ja olin autossa yksin, nauroin ääneen. Tuon miehen miniänä olisi varmaan tosi herkkua olla... Törmään taatusti tähän komioitten naisten ihailijaan vielä tulevaisuudessa, eikä hän minua muista. Hitto, että miehistä riittää joskus riemua.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Sähköä ilmassa

Hitsi, täällä on taksitäti ihan täpinöissään, kun autoon osuu tosi fiksuja ja filmaattisia ihmisiä. Harvinaista, mutta saa jaksamaan taas monen monta junttia.

Aamun pikkutunneilla parinmuodostus käy baareissa kuumana. Parit vaeltavat taksijonoihin ja keskustelevat sen "meille vai teille" -kuvion viimeistään taksissa. Jotkut ovat sopineet homman jo baarissa ja kuteminen takapenkillä on sitä tasoa, että kiltti maalaistyttökuski sulkee silmänsä ja korvansa. Joskus ottaa kieltämättä päähän se hiivatin imuttelu - tai lähinnä siihen liittyvät äänet. Miten jotkut voivat suudella niin, että lätinä & ryystö -desibelien määrä on noin 110 dB? Miksi muutenkaan on tarvetta aloittaa lähestulkoon akti taksissa? Eikö olisi coolimpaa pitää jännite yllä pidempään?

Eilen sain todistaa niin tyylikästä baarituttavuutta, että toivotin mielessäni parille oikein superfantastista yötä. Mies oli naista nuorempi - jopa sen verran, että nainen oli vetää homman puihin. Alkumatkasta keskustelivat niitä näitä ja siinä sivussa tuli puhetta mahdollisesta yhteisestä yöpaikasta. Myötävaikutin nopeaan päätökseen valitsemalla alkuperäisen reitin, jota ajamalla kumpikin olisi päätynyt omiin vuoteisiinsa. Sain muuten tehdä aika nopean u-käännöksen. ;-) Keskustelunsa oli älykästä ja pohdiskelevaa. Monta kertaa teki mieli heittää joku kommentti väliin, mutta tyydyin vain hymyilemään hiljaa. Istuivat vielä autossa aivan erillään - mies edessä ja nainen takana - mutta en ole koskaan ennen tuntenut autossani niin voimakasta sähköä ilmassa...

Parit, jotka nuoleskelevat taksissa, ovat jo lähteneet purkamaan tuota välillään olevaa sähköä ja heidät haluaa vain tiputtaa mahdollisimman nopeasti kutupesäänsä. Tuo eilisen kaltainen pari taas levittää hyvää energiaa ja mieltä ympäristöönsä ja uskon ja toivon heidän yönsä olleen satumainen.

Loppuun vielä vinkki Tampereen hotelliyöpyjille: Kun lähtee hotellilta ryypiskelemään, kannattaa viimeistään poistuessa tsekata se hotellin koko nimi. Täällä kun on useampi Cumulus- ja Sokos-hotelli...

lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Pikkujoulun aikaan

On meneillään vuoden mielenkiintoisin aika näissä hommissa. Jo puolilta öin saa tarkkailla ihmisiä (lue: ilmaista viinaa juoneita amatöörejä), että onko odotettavissa auton sisäistä laatoitustoimintaa. Naisporukat ovat riehakkaita, kun taas miehet löytävät sisäisen luolamiehensä juotuaan rähinäviinaa työpaikan skismojen päälle.

Eilen oli yllättävän mukavaa porukkaa liikkeellä. En joutunut seuraamaan kuin yhden jonotappelun, enkä heittämään kuin yhden luolamiehen ulos autosta. Siellä pikkujoulujen viimeisillä hetkillä voisi ottaa huomioon muutaman asian:

- Jos ne pikkujoulut on pakko pitää tähän hulluun sesonkiaikaan ja sinne on pakko lähteä, niin kestetään sitten myös se jonottaminen. Me olemme koko vahvuudella ajossa ja teemme parhaamme.
- Jonottamista voi lyhentää valitsemalla tolpan oikein. Tampereella ei kannata notkua ruuhkaöinä Keskustorin, Koskipuiston tai Sokoksen tolpalla (paitsi jos haluaa kokea autenttisen pikkujoulujonotustunnelman). Ilvekseltä kannattaa ehdottomasti kävellä linja-autoasemalle.
- Koitetaan hillitä se sisäinen luolamies siellä jonossa. Jos taksin paikalla ollessa alkaa tappelu, kukaan ei pääse kyytiin ja hyvässä lykyssä autot välttelevät ko. jonoa pitkään, kun paikalta häipynyt kuski ilmoitttaa tilanteesta ulaan.
- Hillitään se sisäinen luolamies myös siellä taksissa, tai kotimatka voi yllättäen katketa. Eilen autosta poistamani kaveri ei tykännyt, kun nostin hänen sammumassa olevan kätensä pois aivan villinä vinkuvan kortinlukulaitteen näppäinten päältä. Itselläni ei adrenaliinitaso edes noussut. Aivan turha jätkä.
- Ja lopuksi... ÄLKÄÄ herranjumala yrittäkö pysäyttää taksia hyppimällä tielle eteen. Teiltä lähtee henki ja kuski saa sydänkohtauksen. Muutenkin on niin turhaa yrittää saada käsipystyä kaupungista päin tulevalta autolta. Kaupunkiin palaavilta autoilta on joku mahdollisuus saada kyyti, jos olette kävelleet hyvän matkaa pois keskustasta. Fiksuinta on tällöinkin tilata se mittari keskuksesta. Ihmiset kun huitovat tien varsilla kovin monista syistä...

Vielä loppuun hymyssä suin yksi kommentti: Te, jotka sanotte taksikuskille, että miten sä kestät meitä, tää meidän porukka on ihan kauhee. Ne oikeasti kauheat asiakkaat eivät koskaan sano noin. Ne eivät ymmärrä olevansa kauheita.

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

Musiikkitoive

En kuuntele juuri öisin radiota, sillä tuppaavat silloin lähettämään tylsiä jorinoita tai unettavia siirappibiisejä. Eilen minulla oli kuitenkin radio hiljaisella soittamassa jotakin oikein hempeää slovaria. Takapenkin miehistä toinen siihen kommentoimaan: "Laitatko jotakin menevämpää musiikkia, tai mun täytyy tulla sinne eteen nuoleskelemaan sun kanssa." Löysin aalloilta heviä aika nopeasti.

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Kestämätön yö

Yleensä yövuoron loppuessa käyn ABC:llä hakemassa aamiaistarpeita, vien auton pois, raahaan väsyneen itseni kotiin, juon kupin teetä ja luen Aamulehden. Tänä aamuna oli toisin. Kiskoin vielä kotirappusilla yhden savukkeen. Aamulehdestä en piitannut, enkä teestäkään. Korkkasin olutpullon ja annoin adrenaliinin hiljakseen laskeutua. Paskaa. Onneksi tänään on mahdollisuus korkata useita olutpulloja ja pullo lemppariviiniä. Baariin EN lähde. On täysikuu.

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Hyvät neuvot

Tekisi taas mieli räkyttää ainakin kymmenestä asiasta, mutta valitaan yksi.

Mikä helvetti siinä on joillekin ihmisille niin kummallista, että taksikuski ei tiedä hetikohta tarkalleen sitä omaa pikku kotiosoitetta? Minä olen ajanut tähän mennessä ehkä 3000-4000 kyytiä. Tampereella lienee katuja kolmisentuhatta? JOS siis olisin ajanut pelkästään Treen kyytejä ja JOS jokainen asiakas olisi mennyt eri kadulle, olisin periaatteessa voinut käydä jokaisella kadulla kerran. Mutta kun se ei mene niin. Arvioisin noin lonkalta, että 70 % asiakkaista kulkee 30 %:iin katuosoitteita. Niin että jos en tiedä jotain Pällikujaa jossakin Treen naapurikunnassa, niin onpa v*tun ihme... Se ei myöskään tarkoita sitä, etten osaisi ajaa oikeaan kaupunginosaan neuvomatta. Jotkut aloittavat sen "seuraavasta oikealle/vasemmalle" -rumban heti kun selviää, ettei se oma pikku kadunpätkä ole kuskille tuttu. Vaikka matkaa olisi vielä 20 km. Se ei myöskään tarkoita sitä, etten kykenisi tarvittaessa lukemaan karttaa. Vaikka hra/rva asiakas ei pystyisi itse keskittymään liikenteessä kuin siihen mahdollisimman herkkään kaasun painamiseen ja ratti sylissä -ajamiseen, niin ehkä joku muu pystyy. Fiksu kuski KYSYY neuvoja, jos tarvitsee. Piste.

Jälkipuheena sille Turusta Treelle muuttaneelle opiskelijapoikaporukalla, jonka heitin viime yönä Hervantaan ja jotka pahoittelivat rumia puheitaan. Ei se mitään. Minkäs ihminen murteelleen mahtaa.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Se tavallinen kiakkomiäs

Tavallistakin tavallisempi ilta. Tavallistakin tavallisempi tamperelainen perusjannu kiipeää kyytiini. Vastailen hajamielisesti tavallistakin tavallisempiin kysymyksiin ja kommentteihin. En ylläty, kun juttu kääntyy jääkiekkoon. Seuraavaksi kai kysyy, olenko renki vai isäntä.

Mies: Mites on, Tappara vai Ilves?

Minua ei kiinnosta urheilu pätkän vertaa. Minulta on asiakkaan turha kysyä illan paikallisjalkapallo-ottelun tuloksia tai tilannetta erätauolla Hakametsän hallissa. Olen kuitenkin opetellut vastaamaan epäröimättä miehen esittämään kysymykseen. Olenhan sentään käynyt elämäni aikana jopa kahdessa jääkiekko-ottelussa. Tosin menneessä elämässäni ja tiukasti baarin puolella korruptioliemiä nauttien.

Nainen ratissa: Tappara tottakai.

Vastasin ilmaisesti oikein, koska mies (joka on pienessä huppelissa) sanoo "Jesh!" ja kopauttaa rystysensä kevyesti omiini. Matka jatkuu miehen tarinoilla perheestään. Minua häiritsee miehen tuttu ääni. Tekisi mieleni kysyä, missä mahtaa olla töissä. Jossakin olen ennen tavannut... Juuri ennen määränpäätä mies alkaa kirota jotakin prkleen toimittajaämmää, joka oli käyttäytynyt asiattomasti miehen lapsia kohtaan. Häkellyn, pysäytän auton ja saan maksuvälineeksi pankkikortin - jossa lukee tamperelaisen jääkiekkolegendan nimi...

Toivotan miehelle mukavat illanjatkot ja poistun paikalta. Häpeissäni päätän olla bloggaamatta aiheesta puoleen vuoteen. Ainakin voin olla varma, että suhtauduin hra Julkimoon kuin keneen tahansa asiakkaaseen.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Tarjous, josta ei voi kieltäytyä...

Tässä duunissa saa varautua kaikenlaisiin kysymyksiin ja ehdotuksiin. Joskus asiakkaat menevät henkilökohtaisuuksiin. Silloin on vain yritettävä olla neutraali ja vastailla jotakin ympäripyöreää. Yleensä henk.koht. kysymykset koskevat mahdollisia opintojani, perhesuhteitani, nimeäni (kerron aina toisen nimeni...), asuinpaikkaani...

Kinkkisin aihe tuntuu olevan tuo lisääntymispuoli. Helpointa olisi vastata kysymykseen "Onko sinulla lapsia" valehtelemalla, että on. Silloin voisi yhdessä asiakkaan kanssa päivitellä hymyilevällä äänellä, miten mukavia lapset ovat. Tai miten mahdottomia. Mutta sekin hymyilevällä äänellä, ehdottomasti.

Minulla nyt kuitenkin on tapana vastata tuohon kysymykseen kieltävästi. Lähes poikkeuksetta tulee vastakysymys: "Miksei?" tai: "Onko suunnitelmissa?" Tässä kohtaa katson hyvin tarkkaan, kelle olen vastaamassa. Mikäli vastassa on konservatiivinen perinteisen perhemallin kannattaja, vastaan: "Saa nyt nähdä". Sen jälkeen keskustelu jatkuu asiakkaan yksinpuhelulla perhe-elämän ihanuudesta ja loppumatka sujuu seesteisessä tunnelmassa. Mikäli havaitsen asiakkaassa poikkeavaa keskusteluhalukkuutta sekä älyä, vastaan rehellisesti, ettei lisääntyminen ole suunnitelmissa. Arvioni on osunutkin usein oikeaan ja monesti on oikein harmittanut tiputtaa mielenkiintoinen keskustelukumppani pois kyydistä.

Viime viikonloppuna keskustelu aiheesta sai mielenkiintoisen käänteen:

Mies (pitkän elämäntarinan jälkeen): Onko sinulla lapsia?
Nainen ratissa: Ei ole.
Mies: No oletko ajatellut hankkia?
Nainen ratissa: *hetken miettiminen & pikainen arviointi* Ei ole suunnitelmissa. Minuun ei ole asennettu sitä sellaista biologista kelloa.
Mies: Ai, no moniin naisiin on. *Pitkä selostus vauvakuumeisista naisista & miehen useista lapsista useiden eri naisten kanssa* Mikäli joskus muutat mielesi, niin ota minuun yhteyttä. Olen aivan loistavaa geenimateriaalia. Et joutuisi pettymään.

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Ken on heistä kaikkein himmein...

"Hyvää päivää ja tervetuloa omituisten taksimatkustajien Mr. Tampere kisoihin! Osallistujamme ovat kolme toinen toistaan viehkeämpää herrasmiesta, joiden kummallisissa edesottamuksissa meillä riittää ihmeteltävää.

Pyydetäänpä lavalle ehdokas nro 1.

Herra nro 1:llä on pakkomielle. Hänen pitää aina matkustaa keskustasta kotiin tarkalleen tiettyä reittiä pitkin, vaikka samanarvoisia reittejä olisi useita. Jos taksinkuljettaja erehtyy valitsemaan ihan väärän reitin, herra nro 1 vaipuu lapsen tasolle, alkaa pitää hassuja ääniä ja lopulta itkeä. Siinä onkin taksisedälle tai -tädille ihmeteltävää! Aplodit ehdokkaalle! Hei, ei siltä puolelta lavaa pääse pois, tännepäin...

No niin, siirtykäämme ehdokkaaseen nro 2. Herra nro 2 vaikuttaa pintapuolisesti aivan normaalilta mieshenkilöltä, mutta alkaa äkkiarvaamatta pitää taksin takapenkillä omituisen eläimellisiä ääniä. Herra nro 2:n bravuuri on elokuvasta Poliisiopisto 4, jossa konstaapeli Hightower antaa nuoremmille kollegoilleen opetuksen pienellä voodoo-esityksellä. Tällöin hän kääntää silmät nurinpäin, alkaa keinua ja hokea tummalla äänellä: "Yamma yamma yamma..." Voisivatko turvamiehet viedä tuon zombin pois... Kiitos herra nro 2!

Herra nro 3 osaa ottaa irti joka sentin taksimatkastaan. Katsokaa tuota sulavaa liikehdintää, kun hän hakkaa etumustaan, kun taas ottaa eteen! Aa, nyt näytellään nukkuvaa ja kuorsataan kuuluvasti, taitavaa. Mutta mitä, vielä on vuorossa lauluesitys, jopas jotakin. "Pienen pieni pippeli, suuren suuri mulkku..." Loistavaa! Onko tässä voittaja? Voisiko joku irroittaa jalastani herra nro kolmosen...

Mutta nyt hyvä yleisö, nyt on teidän vuoronne vaikuttaa ja valita vuoden häröin tamperelainen taksimatkustaja vuodelle 2006. Voittajalle pyritään järjestämään oikein mukava kyyti valkotakkisten setien seurassa."

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Onnea minulle!

Kääk, synttäripäivä unohtui! Nainen ratissa raapusti ensimmäisen merkintänsä 9. lokakuuta. 2005. En todellakaan silloin arvannut, että tulisin tekemään tätä työtä vielä vuoden kuluttua. Enkä voinut edes kuvitella, että turinat työstäni nostaisivat tämän tekeleen käsittämättömän korkealle blogilistoilla. Eikä tämä ole ollut edes vaikeaa. Siis kumpikaan, ei työ taksissa eikä kirjoittaminen. Väkisin en ole tänne juttuja vääntänyt, vaan lähes jokainen merkintä on lähtenyt tarpeesta kirjoittaa.

Tämä työ on mennyt veriin. Välillä pelottaa ajatus, etten ehkä pysty tekemään enää mitään muuta työkseni. Onhan tämä välillä rankkaa, päivät ovat pitkiä eikä tuntipalkkaa auta laskea, mutta se vapaus - se on kuin huumetta. Olisiko minusta vielä istumaan konttoriin? Minuutilleen alkavat aamupalaverit, tulosseurannat, raportit, kauniit ja rohkeat -episodit, aivopesumuutosvalmennukset, "pakolliset" kahvitunnit joka päivä samassa seurassa... Suora kysymys itselleni: Kiinnostaako minua entisessä elämässäni mikään muu kuin säännöllinen kuukausipalkka?

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

112 - taas!

Oliko tänä viikonloppuna joku paikallinen "ollaan hankalia taksissa"-tempaus? En ole kertaakaan nähnyt moista määrää hätätilanteita yhden viikonlopun aikana. En ole edes varma, oliko tapauksia lopulta neljä, viisi vai kuusi. Koko ajan vain tuntui jossakin päin Tamperetta olevan ongelmia.

Jos tämä tulee olemaan jatkuvaa, minulla on vain yksi kysymys: Onkohan sellainen sähkötainnutinase Suomessa laillinen?

Omituisten otusten yö

Jep, omituinen viikonloppu jatkui. Ensimmäisen asiakkaani, joka oli nainen, ensimmäiset sanat olivat: "Miten sä voit olla noin kaunis!? Sä hehkut! Ootsä raskaana tai saanu just?"
Viimeisen asiakkaani, joka ei ollut nainen, viimeinen lause oli: "Harmi, mun patja olis tykännyt susta."

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Mörköaika

Viime yönä olin vain muutaman tunnin ajossa, ns. pätkällä. Sinä aikana kaksi taksia ilmoitti hätätilanteesta, autooni oksennettiin ja kyyditsemäni ihmiset olivat poikkeuksellisen sekavassa tilassa.

Ymmärsin toki, että on taas se aika kuusta. Täysikuu. On se uskottava, että tuo kalmana kumottava taivaankappale vaikuttaa joihinkin henkilöihin epäedullisesti. Sen lisäksi tämä synkkä, mätänevä vuodenaika tuo ihmisistä huonoimmat puolet esiin.

Pitänee olla ensi yönä normaalia tarkempana...

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Konservatiivi revittelee

Kaksi miestä kiersi epäröiden taksitolpan ympärillä olevia autoja. Toinen oli hintelä ja jotenkin aran oloinen. Toinen näytti tavallisen pönäkältä, pöhnäiseltä suomalaiselta mieheltä. Arvasin, että ne osuvat vielä minun kyytiini.

Edestäni lähti auto, lähti toinen. Takaovi ja pelkääjän puolen ovi avautuivat lähes yhtäaikaa. Kuten sanottu, arvasin. Arka ja hintelä istui viereeni, pönäkkä taakse.

Matka ei ollut pitkä, mutta sain sillä reissulla kuulla yhtä ja toista. Takapenkin kaiffari yritti ehkä provosoida, mutta pidin miehen juttuja ainoastaan helvetin tyhminä. Muut ihmiset ovat kuitenkin tälle tapaukselle nauraneet, joten ehkä tämä on bloggaamisen arvoinen juttu.

Takapenkin mies: - Mitäs sanot, jos kerron tuon etupenkin kaverin olevan mun poikaystäväni? Me ollaan vähän niinkun sellanen homopari.
Nainen ratissa: - Mitäs minä siihen, mitäs se mulle mitenkään kuuluu.
Takapenkin mies: - Niin, on mulla vaimokin. Se ei oikein tykkää tästä järjestelystä.
Nainen ratissa: - Jaa...
Takapenkin mies: - Minä en kyllä ymmärrä ollenkaan naisia. Tai että mitä virkaa niillä nyt yleensä on.
Nainen ratissa: - ...
Takapenkin mies: - Tai onhan niistä kai jotakin hyötyä. Laittaahan ne ruokaa ja sen sellasta.
Nainen ratissa: - Niinpä niin...
Takapenkin mies: - Niitä on kuulemma sellasia homonaisiakin, sellasia lesboja.
Nainen ratissa: - Joo...
Takapenkin mies: - Minä en kyllä sellasta touhua ymmärrä alkuunkaan...

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Roolituksia

Yleensä niitä on kolme. Äänekkäin istuu etupenkille, jatkaa juttua kavereidensa kanssa, kääntää katseensa minuun ja huudahtaa: -Tyyttö!
Reaktioni tilanteessa riippuu omasta mielentilastani ja asiakkaan humalan ja huumorintajun asteesta:
- Ei vaan taksikuski.
- Terävä huomio. Minne ajetaan?
- Pooika! (Minulla on enomies, joka aikoinaan tervehti siskoani ja minua lauseella: -Mitäs pojat? Lopetti, kun aloimme vastata: -Mitäs tässä, täti.)

Eilen asiakas huudahti autoon istuessaan: -Likka!
Tuo tuli niin vilpittömästi ja sydämen pohjasta, että asiakas itsekin nolostui ja räjähdimme lopulta molemmat nauramaan.

Sitten hieman rumempaa juttua sukupuolirooleista. Birdy kävi lehtiartikkelin kimppuun, joka sai myös minun otsasuoneni pullistelemaan. Ihan kuin toimittaja olisi ollut puukottajan enomies tai muuten hyvää pataa. On tuo miesten välinen solidaarisuus sitten hieno asia.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Rovee ja polee

Lauantai-yönä saimme kokea huikean takaa-ajodraaman. Joku onneton päätti lähteä karkuun ajettuaan taksin perään. Peräänajettu taksi huuteli heti poliisille soitettuaan ulaan auton tuntomerkit ja rekisterinumeron. Kului ehkä minuutti, kun joku jo bongasi etsityn kärryn. Varmaan kymmenen jamppaa (naiskuskeja ei käsittääkseni ollut paikalla) lähti välittömästi jahtiin. Vaikka tilanne oli rattijuoppoepäilyn vuoksi vakavahko, ulalla kiirivissä viesteissä oli selvästi kuultavissa poikamainen riemu: "Jee jännää! Rovee ja polee!" Peräänajaja sumputettiin yhdelle parkkipaikalle, josta auto pääsi kuitenkin vielä karkuun kävelyteiden kautta. Kohde kadotettiin hetkeksi, vaikka sen pääteltiin pääsevän pujottelemaan viereiselle kadulle, jolloin ulasta kuului pollealla äänellä: "Me ollaan jo täällä vastassa..." Lopulta auto löydettiin, kun eräs kuski bongasi epäilyttävän oloisen auton yhdellä parkkipaikalla.

Jahti oli erittäin viihdyttävä kokemus kesken hektisen lauantai-yön. Peittosi kaikki aneemiset tosi-tv:t 10-0.

Myöhemmin yhden asiakkaan kanssa tilanteesta keskustellessani tulimme seuraavaan lopputulokseen: Poliisilta voit päästä karkuun, mutta taksilta et.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Kuukauden Pikkukikkeli

Toissa yönä sain kyytiini henkilön, joka saakoon kunnianimen Kuukauden Pikkukikkeli. Siltä äijä ainakin vaikutti, kun piti miehuuttaan todistaa vittuilemalla naiskuljettajalle.

Naljailu alkoi pienellä kiusoittelemisella, mutta paheni matkan jatkuessa. Kyydissä olleet miehen veli, vaimo ja äiti eivät puuttuneet asiattomaan käytökseen muutoin kuin kritisoimalla miehen kiroilua, joka nyt oli aivan sivuseikka.

Siis mitä tehdä, kun olet keskellä ei-mitään, mittarissa on jo 60 euroa ja joudut armottoman vittuilun kohteeksi?

a) Alat vittuilla takaisin turpiinsaamisen uhallakin. Tälle taksikuskille ei aleta ilman nasevia vastakommentteja.
b) Pyydät kohteliaasti lopettamaan, vaikka seurue on joukko känniääliöitä, jotka eivät taatusti ymmärrä eroa kohteliaan pyynnön ja vittuilun välillä.
c) Puret hammasta ja olet hiljaa, kunnes jutut muuttuvat suht normaaleiksi ja porukka on itseensä tyytyväistä, kun "pääsi voitolle".

Arvatkaapa. Otti kyllä pirulauta luonnolle...

lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Tyttöjen juttuja

Kaikenlaisia ehdotuksia (mies)asiakkailta saadessaan sitä joskus toivoo, että minua pidettäisiin sukupuolettomana, persoonattomana olentona (blogin nimestä huolimatta), joka vain kuljettaa ihmisiä pisteestä A pisteeseen B. Viime yönä toivomukseni toteutui. Tosin asiakkaat olivat naisia.

Kaksi nelikymppistä naista olivat viettäneet hauskan illan useammassa kapakassa. Miehiä oli pörrännyt ympärillä ja niistä riitti juttua.

- Mikä se ykskin oli, ai että se oli kyllä hauska, mikä sen nimi oli... *naurua & kiherrystä*
- Entäs se yks kaveri tanssilattialla, se housut-kainalossa-tyyppi, ai kauheeta mikä reppana... *remakkaa naurua*

Juttua piisasi koko matkalle ja minua hymyilytti miesten arviointi - välillä sain oikeasti pidätellä röhönaurua. Yhden tyypin taisin jopa tunnistaa kuvailuista. Kun olimme saapumassa perillä, naiset alkoivat setviä keskinäistä maksupolitiikkaansa ja muistivat minut.

- Joo, nämä on kuule tällaisia tyttöjen juttuja. Vertaillaan kato vähän noita miehiä. Se on silleen ihan normaalia.

Siis mitä? Arvon leideillä oli nainen kuskina. Mitä he kuvittelivat minun tekevän kaiken vapaa-aikani? Ajavan taksia? Vahaavan autoa? Ottavan kotona kalsarikännejä Viru Valgealla? Käyvän sauvakävelyllä ja katselevan Salattuja elimiä?

Karannut koirasusi

Datalle ilmastyi hieman ennen aamuneljää viesti, että Linnainmaalla on päässyt irti koirasusi. En tiedä koirista juuri mitään ja koirasusista vielä vähemmän, mutta hieman arvaamattomia nuo ilmeisesti ovat. Pysykää siis Itä-Tampereella loitolla susimaisista otuksista ja ilmoittakaa mahdollisista havainnoista poliisille.

Edit: Lusikka lattiaan oli kohdannut otuksen silmästä silmään.

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Blogeja

Rattinainen on viettänyt vapaita ja ehtinyt surffailla urakalla inttervepin ihmeellisessä maailmassa. Suosittelen lämpimästi paria uutta blogia.

Übercuul kertoo sinulle miten olla in, eikä sou lääst siison. Sopii mainiosti meille Tamppereen junteille. Varsinkin raportti Tallinnan naisten ylivertaisuudesta lämmitti mieltäni. On ne niin ihquja ja södejä ja muodikkaita.

Orava naksuttaa ja niin naksuttaisin minäkin, ellen haluaisi pitää jonkinlaista positiivista otetta tässä blogissa. Orava on piristävä ylivuotoventtiili, joka saa nyökyttelemään. Mieltä lämmitti varsinkin Koiraskoiran kosioretken tarinan taksilopetus. Veikkaanpa, ettei tuollainen koiraskoira tietäisi mitä nartulle tehdä, jos sellaisen koppiinsa saisi. Ei kai kukaan koiraskoira tosissaan ole naarasta hakemassa, jos noin käyttäytyy? Kunhan pitää omaa kivaa haukkumalla niille, kun ei muuhun kykene.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Aamu

Viikonloppuna kyydissä oli harvinaisen rasittavia asiakkaita. Jopa turkulaisia (älä Turku suutu, mutta kun nämä olivat v*ttumaisia turkulaisia...) Viime yö taas puudutti hiljaisuudellaan, kunnes viimeiset tunnit pelastivat kaiken. Pitkä kyyti Lempäälään, sieltä aikatilaus rautatieasemalle ja vielä toinen aikatilaus aseman lähistöltä lentoasemalle. Vuoron loppuessa hain Pirkkalan ABC:ltä aamiaistarpeet ja dallaspullan, joka oli vielä höyryävän kuuma. Sateinen aamu, painotuore Aamulehti, kuppi kuumaa teetä ja tuoretta pullaa - ihanaa! Nainen ratissa painuu nyt suu hymyssä pehkuihin, kun te muut kirmaatte sorvin ääreen.

lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Ei tarvii...

Eilen se tapahtui ensimmäisen kerran. Asiakas alkoi jutella taksiblogeista. Kertoi seuraavansa säännöllisesti Juden kirjoituksia. Kuuntelin ja odotin, koska tulee kysymys Naisesta ratissa tai Taksittaresta. Mietin jo valmiiksi vastauksen, miten en moisia juttuja ymmärrä. Mitään kysymyksiä ei tullut. Olinko enemmän pettynyt vai helpottunut - en osaa sanoa.

Eilen kuljetin vanhemman mieshenkilön tanssiravintolasta kotiin. Ilta ei ilmeisesti ollut mennyt aivan putkeen. Vaistosin miehestä tietynlaisen äreyden ja hiiskumaton hiljaisuus vain vahvisti tuntemuksiani. Perillä matkan maksu tapahtui aivan asiallisesti, mutta kun toivotin miehelle hyvät yöt, vastaus kuului: "Ei tarvii.." Tässä vaiheessa ovi paiskattiin kiinni, enkä kuullut lauseen loppua. Mitä mies vastasi hyvän yön toivotukseeni? Ei tarvii auttaa? Toivotella? Vittuilla?

lauantaina, elokuuta 26, 2006

Höpönsöpökuja

Eilen kuljetin pariskunnan hieman erikoisemmin nimetylle kadulle Pirkkalassa ja tuli juttua kadunnimistä. Kerroin suosikikseni Halinallentien Kangasalta. Nainen oli aivan ihastuksissaan nimestä: "Meidän pitää muuttaa sinne! Siellä EI VOI asua vihaisia ihmisiä. Kaikki hymyilevät ja halivat toisiaan. Muutetaan ja perustetaan sinne Halinallen kioski. Ihana!"

Sattumalta sain samalla iltana kyytiini mieshenkilön, joka oli menossa juuri noille kulmille, joilta löytyy myös muita hempeitä kadunnimiä, kuten Kultakutrinkuja ja Nallekarhuntie. Asiakas mutisi murahdellen partaansa: "Mennään tuonne Kangasalan aseman suuntaa. Minä neuvon sitten loput..." Ehkei kaikkien mielestä ole niin ihanaa asua "hempeiden katujen alueella", kun ei karskina miehenä kehtaa edes taksikuskille osoitettaan sanoa.

maanantaina, elokuuta 21, 2006

Turvallista matkaa

Matkalla naapurikuntaan, yön pimeinä hetkinä, näin edessäni poliisipartion.
"Nyt taisin kuulkaa pojat päästä puhaltamaan", ilmoitin kahdelle nuorelle miehelle kyydissäni. Pojat havahtuivat: "Voi perkele, äkkiä vyöt kiinni!"

Poliisi pysäytti minut noin sekunniksi, kurkisti autoon ja toivotti hyvää ja turvallista matkaa. Taisi olla haku päällä. Pojat kyydissäni huokaisivat helpotuksesta: "Voi vittu, kun oli tipalla. Sakko taitaa olla jotain 40 egee nykyään." Ennen kuin lause oli lopussa, kummankin vyöt olivat kilahtaneet auki.

Okei, jokainen täysikäinen päättää itse turvavyönsä käytöstä tai sen käyttämättömyydestä, mutta jos sen on kerran virittänyt ympärilleen, miksi avata se kesken matkan varta vasten? Ahistaako se? Eikö olo tunnu jätkä-kovalta-jätkältä? Viekö se miehiltä erektion tai jotain?

torstaina, elokuuta 17, 2006

50 000

Viidenkymmenentuhannen kävijän raja on lähipäivinä rikkoutumassa. Tätä pitää juhlia. Lupaan pyöreään lukuun osuneelle vierailijalle tuopposen tahi pullakahvit joskus tuossa syksyn/talven aikana. Mikäli käynti kuppilassa ei onnistu, muistan onnekasta pienoisella taksinkuljettajan survival kitillä (mikä se on, jääköön vielä arvoitukseksi, sillä se se on minullekin...)

Loppuun vielä päivän vinkki taksiasiakkaalle. Kuljettajaan ei välttämättä tee vaikutusta kommentti: "Jumankauta, oleksää lihotunu!?" Ei varsinkaan, jos olet tyystin tuntematon.

Syksyn kurssi alkamassa

- Vuosiko siitä jo on?
- Ihan kohta. Vuosi sitten oli tiedotustilaisuus.

Tupakoimme ja turisimme niitä näitä autonrenkaisiin nojaillen entisen kouluttajani kanssa yön hiljaisina hetkinä. En olisi uskonut tätä hommaa näinkään pitkään tekeväni ja näillä näkymin vielä jatkuu. Tolpalla en ole enää "outo naama", vaan ihan oikea taksinkuljettaja - pian vuoden rattia vääntänyt. Yleisimmät kysymykset "eikö sua pelota" tai "mitäs olet tykännyt tästä hommasta" kuittaan nykyään jollain hyvin lyhyellä heitolla. Tämä on minulle niin normaalia ja kuitenkin niin monelle asiakkaalle outoa, että nainen kuljettaa keskellä yötä ihmisiä. Koiran hommaksi tätä jotkut sanoo. Minä kutsuisin tätä haastavahkoksi asiakaspalvelutyöksi.

Tampereen Aluetaksin syksyn kuljettajakurssi on näillä hetkillä alkamassa. Mikäli mielit joukkoon tummaan, tiedotustilaisuus pidetään Aluetaksin toimistolla maanantai-iltana 21.8. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen: kouluttajat@taksitampere.fi

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Kohdistettua mainontaa

Jokin aika sitten lisäsin tähän blogiin Googlen mainosbannerin. Eipä tuosta hirveästi senttejä ropise, mutta henkilökohtaisen sivuston web-palvelinmaksut noilla tuloilla pystyy jotenkin peittämään.

Etusivulla killuu yleensä jokin tylsä matkailu- tai automainos. Joskus viihdytän itseäni tutkimalla, mitä mainoksia Google on valinnut yksittäisiin kirjoituksiini. Tässä muutama hauska esimerkki tältä päivältä:

Blogimerkintä: Musti maksuksi
Mainos: Vakuuta eläimesi - Ei ole karvoihin katsomista. Pidä huolta lemmikistäsi.

Blogimerkintä: Ei ole vanhaksi tulemista
Mainos: Prof Nordströmin Sairaala - Ainoa plastiikkakirurgiaan erikoistunut suomalainen sairaala

Blogimerkintä: Kilpaa tolpalle
Mainos: Auton osto mielessä? - Tutustu Mitsubishin mallistoon ja koeaja suosikkisi.

Blogimerkintä: Hiljainen tuhoaja
Mainos: Oletko raskaana? - Rfsu:n kotitestillä saat luotettavan tuloksen vaivattomasti

maanantaina, elokuuta 14, 2006

Ei ole vanhaksi tulemista

Olen muutamaan otteeseen kuljettanut dementoituneita ihmisiä saattajien kera, kuten Judekin. Myötätuntoa ja kärsivällisyyttä tuo vaatii, olla omaisena kyseisessä tilanteessa.

Jokin aika sitten jouduin tosipaikan eteen, kun kyytiini istutettiin dementoitunut nainen ja osoitteeksi annettiin kyseisille potilaille tarkoitettu sairaala. Alkumatka meillä meni mukavasti niitä näitä jutustellen ja minun vastaillessani toistuviin kysymyksiin. Rouva intoutui kertomaan minulle, miten hän oli menossa vähän niin kuin opiskelemaan, ja miten tytöt siellä olivat niin mukavia. Ajattelin naisen puhuvan sairaalasta ja olin hänen puolestaa tyytyväinen, että hän tiesi minne ollaan menossa. Olin väärässä. Pysähdyimme valoihin rakennuksen viereen, jossa pidetään Tampereen työväenopiston kursseja. Kun jatkoin matkaa rakennuksen ohi, rouva meni paniikkiin:

- Mitä..? Minnekäs te nyt minua viette? Sinne opiskelemaan minä olin menossa! Nyt mentiin ohi. Voi herrajumala... Mitä tämä nyt on?

Rouva oli itkun partaalla ja sain käyttää kaikki taitoni vakuuttaakseni hänelle, että kaikki on hyvin ja että menemme ensin sinne sairaalalle, kun hänen poikansa oli niin sopinut. Lopulta rouva rauhoittui ja sanoi kyllä ehtivänsä kurssille vielä sairaalaltakin. Perillä vastassa oli nuori sairaanhoitaja, joka otti rouvan huomaansa:

- Täällä on Ritva-rouvaa jo odoteltukin. Tulitte juuri sopivasti iltapalalle.

Työväenopiston kurssit ja taksimatka olivat häipyneet harmaantuneesta päästä jo ennen liukuovien sulkeutumista.

sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Kilpaa tolpalle

Taksiduuniin kuuluu useita kirjoittamattomia herrasmiessääntöjä. Yksi niistä on, että kaupunkiin tolpalle palatessa ei ohitella muita takseja - varsinkaan jos tolpilla ei ole jonossa ihmisiä. Tänä aamuna hieman ennen kotiinlähtöä näin erään kollegan toimivan erittäin törkeästi tätä sääntöä vastaan.

Tolpat olivat juuri tyhjenemässä asiakkaista yön jäljiltä ja ihmisjonot vaihtumassa autojonoihin. Ajelin Hatanpään Valtatietä kohti keskustaa ja Keskustorin tolppaa ja pysähdyin Vuolteenkadun valoihin oikealle kaistalle. Hetken perästä vasemmalle kaistalle pysähtyi kaksi muuta taksia. Koska Keskustorille päästäkseen on lopulta vaihdettava vasemmalle kaistalle ja olin ollut valoissa ensimmäisenä, ajattelin kiihdyttää valoissa hieman normaalia enemmän ja siirtyä noiden kahden auton eteen. Valot vaihtuivat ja yllättäen vasemmallani puolella ollut auto kiihdytti aivan täysillä selvästi estäen minua pääsemästä ohitseen. Sama seuraavissa valoissa. Minua ei kiinnostanut koohottaa yli 70 km/h 40 km/h rajoitusalueella, vaan luovutin kiroillen. Olisin voinut mennä juntin perässä tolpalle ja pilata kummankin aamun pikku raivopuuskalla. Päätin sen sijaan hillitä tyyneyteni ja blogata aiheesta kunnon unien jälkeen.

Nyt tosin harmittaa, etten käynyt tiedustelemassa kaverin motivaatiota toimintaansa. Siis kysymässä, oliko hän tietämätön vai yksinkertaisesti kusipää.

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Teatterikesää

Tampereen teatterikesä on hitusen muuttanut asiakaskuntaa boheemimpaan suuntaan tällä viikolla. Tosin vain hitusen, sillä taksia tämä porukka ei juuri tunnu käyttävän.

Minusta tuntuu, että tuo Teatterikesä on hieman sisäpiirin juttu ja käsitykseni vain vahvistui erään miesasiakkaan tarinoinnin myötä:

"Oli kyllä aivan mahtava ilta. Kerrankin saatiin olla ihan omalla porukalla, ihan pelkkää teatteriväkeä. Ärsyttävää viettää iltaa paikassa, jossa on näitä wanna-be-teatteri-ihmisiä, jotka käyvät katsomassa noin kaksi näytöstä vuodessa ja joiden ainoa kontribuutio tähän tapahtumaan on kaljan imeminen. Tyypit tulee vielä selittämään, miten teatteria pitäis tehdä. Ymmärrätsä? Ihan sama kun teidän taksikuskien on mukavampi jutella keskenään teidän työstä. Ei sitä kukaan muu voi täysin tajuta. Mieti nyt, joku random-idiootti tulee neuvomaan, miten sun pitäis hoitaa duunis... Käänny muuten tosta seuraavasta vasemmalle."

torstaina, elokuuta 10, 2006

Hiljainen tuhoaja

Poikkeuksellisen mukavan ajoyön (mahtava elokuun lämpö ja pimeys, kuutamo ja wanhat iskelmät radiossa) pilasi äiti-tytär kaksikko, joka oli tuhannen päissään. Ensiksi äiti luuli minun ajavan vikasuuntaan, kun ei humalaltaan tajunnut missä mennään. Sen lisäksi minun olisi pitänyt osata ajaa heidän kotikadulleen, vaikka minulle oli kerrottu määränpääksi ainoastaan kaupunginosa. Olihan kadun nimessä sentään kyseisen kaupunginosan nimi.

Kaiken huipuksi seuraavat kyytiin istuneet asiakkaat ilmoittivat, että takapenkillä on jotakin märkää. Ei aavistustakaan oliko kyseessä kuola/oksennus/virtsa/jokin autoon salakuljetettu juoma. Tyttären oli tosi hyvä häärätä takanani aamuyön pimeydessä, kun mamma höpötti ja vei kaiken huomioni. Naamat ovat kyllä muistissa. Tervetuloa kyytiin toistekin.

keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

Parisuhdeonnea

Keski-ikäinen pariskunta nousee pikkutunneilla kyytiini.

Nainen miehelle: "Mee sinne etupenkille siittä, v*ttuaks siihen viereen änkeet!"

Mies sulkee sanaakaan sanomatta takaoven ja istuu etupenkille. Lähdemme matkaan ja pysähdymme heti ensimmäisiin liikennevaloihin.

Mies: "Kyllä on sitten jännät nämä Tampereen valot. Saa aika usein istua punaisissa"
Nainen: "Mitä sää taas oikein märiset siellä?"
Mies: "No noista valoista..."
Nainen: "V*ttuako sää aina valitat. Aina karmee märinä päällä. Pidä ny jumaliste hetki pääs kiinni."

*hetken hiljaisuus*

Mies: "Olin aikoinani mukana kehittämässä noita valoja. Silloin ne vielä toimivatkin."
Nainen: "Paskat sä missään oo ollu! Luuseri mikä luuseri! Älä jumalauta valehtele!"
Mies: "Niin me saatiin silloin Hämeenkadullekin vihreä aalto toimimaan..."
Nainen: "Sää mistään vihreistä aalloista tiedä paskan vertaa! Älä ny perkele valehtele siellä. Typerä juntti sää oot, etkä mitään muuta!"

Mies on hetken hiljaa ja osoittaa sitten sanansa naiselle.

Mies: "Juttelin tuossa Reijon kanssa puhelimessa..."
Nainen: "Mitä sää sanoit? Puhu jokus v*ttu ääneen, että määkin kuulisi!"
Mies: "JUTTELIN EILEN REIJON KANSSA PUHELIMESSA!"
Nainen: "Niin mitä sitten?"
Mies: "KERTO ETTÄ SILLÄ ON ISÄ AIKA HUONONA..."
Nainen: "Sää oot kertonu jo ton mulle, v*tun ääliö! Eksää edes sitä muista! V*ttu, aina sama juttu. Samat jutut viiteen kertaan. V*ttu sää oot tyhmä."

Perillä asiakkaiden jo noustessa autosta tuulilasiin tippuu muutama vesipisara.

Mies: "Taitaa tulla vesisade."
Nainen: "Sää oot aina juur tommonen. Ihan hirveen negatiivinen."

keskiviikkona, elokuuta 02, 2006

Aamiaissiili helvetistä

Peggy pelkää pellejä ja Birdy robotteja. Itse koin äärimmäisiä pelon hetkiä tänä kesänä hotelliaamiaisella.

Scandic-hotelliketju on kehittänyt lapsia hauskuuttamaan Sigge-nimisen siilihahmon. Tämä lutunen piirrosotus näkyy yleensä Scandicin lapsille suunnatussa materiaalissa.

Olimme miehen kanssa lomareissulla Kuopion viinifestareilla ja yövyimme Scandicissa. Aamiaisella vastaamme käveli vastenmielisen näköinen pehmoeläin, jonka pään läpi näki silmänrei'istä. Miehen ensimmäinen reaktio kuulemma oli, että tota olis kiva lyödä. Itse halusin ensin lyödä ja sitten juosta karkuun.

Tuona viinijuhlaviikonloppuna ko. hotellissa asui ehkä kaksi lasta. Aikuiset katselivat otusta aamiaisella kulmien alta kyräillen. Yhdenkään en nähnyt hymyilevän. Lapset tuntuivat vastaavan jokseenkin vaivautuneesti otuksen tervehdykseen. Itse seurasin kauhuleffasta tempaistun siilin jokaista liikettä aamiaista "nauttiessani". Jos ötökkä pääsi selkäni taakse, hoin koko ajan kuiskaten vastapäätä istuvalle miehelle: "Missäsemeenee, onkoselähellä, ihankohtakiljun."

Tottakai tuo oli osaksi tsoukkia ja leikkiä, mutta oli se aika kammottava ja sairas otus tämä Sigge-siili. Käy sääliksi se 14-vuotias poika (otuksen liikkeistä päätellen), joka on joutunut moiseen hommaan ensimmäisessä kesätyössään. Ei tuota oikein CV:ssä voi mainita. "Kesällä 2006 pelottelin ihmisiä hotelliaamiaisella siiliksi pukeutuneena."

Edit: Jostain syystä en löydä kyseisestä pehmohirvityksestä yhtäkään valokuvaa. Seuraava teksti Scandicin sivuilla nosti hiukset pystyyn: "Maskottimme Sigge-siili pistää esiin kaikkialta." *halloween-musiikkia*

lauantaina, heinäkuuta 29, 2006

Kaasua!

On meneillään kesän toinen lomailupätkäni ja olen istunut taksissa enemmän taka- kuin etupenkillä. Joskus olen osunut tuttujen kyytiin, joskus olen tuntemattomille kuskeille paljastanut ajavani itse taksia, joskus en.

Tässä päivänä eräänä osuin miehen kanssa pubireissulta kotiin palatessani pahimman mahdollisen kuskin kyytiin. Nutaajan. Olin päätynyt istumaan pelkääjän paikalle, koska kuski sen oven avasi. Ja kyllä minä pelkäsinkin. Vaikka tiellä oli ruhtinaalliset kaksi kaistaa samaan suuntaan ja liikenne vähäistä, auto jäi hissuttelemaan oikealle kaistalle pakettiauton taakse. Siinä sitten köröteltiin 10 km/h alle nopeusrajoitusten nokka toisen persiissä kiinni. Hapuilin kauhukahvaa ja kohta oli käydä kuten pelkäsin. Kuorma-auto kääntyi oikealle ja riksa veti liinat kiinni. Tässä vaiheessa kuski älysi ottaa sen vasemman kaistan...

Vauhti jatkui yhtä hurjana kotiin asti. Että teki mieli huutaa, että se kaasu on se oikea poljin. Kahdesta viimeisestä risteyksestä kuljettaja oli ajaa ohi. Karttaa hän ei käyttänyt, eikä neuvoa kysynyt.

No, onneksi kyseiset kuskit ovat vähemmistönä. Tänään(kin) istun taatusti pariin otteeseen takapenkillä ja toivon pääseväni sujuvaan kyytiin. Lusikka lattiaan voikin odotella aamuöistä soittoani. Lupaan haista pahalle.

perjantaina, heinäkuuta 21, 2006

Minibanneri

Ikäviä haamupäivityksiä näyttää blogissa olleen tänään. Uusia juttuja ei nyt synny, sillä makaan (suom. istun tietokoneella, kun miehen silmä välttää) kotona jo neljättä päivää paskamaisen kuumetaudin kourissa. Olin jo menossa tänään töihin tabujen voimalla, kun kaveri takoi vähän järkeä päähän. En todellakaan ole kunnossa, mutta kun on tylsää!

Laitoin vihdoin ja viimein ajankulukseni tuonne sivupalkkiin Miiran tekemän nainen ratissa -minibannerin (kiitos!), jota saa kuulemma käyttää vapaasti. Alkuperäinen png-kuva ja lisää minibannereita löytyy täältä.

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

Kainoja miehiä & ronski nainen

Tänä yönä törmäsin kahteen hykerryttävään tapaukseen, jotka kumpikin liittyivät tavalla tai toisella seksiin.

Ensimmäinen tapaus tuli kyytiini kaupungin laitamilta ja halusi pubiin. Vein kaiffarin yhteen keskustan baariin ja jatkoin ajojani. Muutama tunti myöhemmin olin ensimmäisenä Koskipuiston tolpalla kun sama kaveri käveli kohti, tunnisti minut ja morjesti. Olin jo käynnistämässä autoa, kun mies kävelikin ohi ja istui takanani olevaan taksiin. Katselin taustapeilistä keskustelua ja (mies)kollegan hymyilyä ja mietin, mitä ihmettä... Lopulta mies nousi ja tuli minun kyytiini.

Mies: - Moro.
Nainen ratissa: - Moro. Mikäs sut peljätti enste sinne taaimmaiseen autoon istumaan? Oliko tullessa huono kyyti?
Mies: - Eeii.. kun nolotti tulla sun kyytiin. Kun ajattelin vaihtaa baaria. Tonne Pussycattiin... (tamperelainen tissibaari).

Ensimmäisen tarinan opetus on: taksikuskia ei tarvitse kainostella.
Toinen tapaus on opetus teille nuoret, ronskit naiset. Kyllä ne miehetkin kaipaavat vähän romantiikkaa, eikä pelkkää suoraa toimintaa.

Poimin erään baarin edustalta kyytiini pariskunnan, n. 25-vuotiaita. Nainen oli selvästi enemmän hiprakassa kuin mies.

Nainen: - Noni. Sano sisse osote.
Mies: - Jaa tää meni näin vai. Xxxxxkatu.
Nainen: - Kai sulla on joku kortti joka kelpaa?
Mies: - Niin tarkottaako toi suomeks, että onko mulla rahaa maksaa taksi?
Nainen: - Nii... Kai sulla on kortonkeja mukana?
Mies: - Kor..???
Nainen: No niin niin! Jos sää kerta aiot panna mua, niin pitää sulla ny jumaliste kumeja olla! No ei se mitään. Eikös tossa oo joku Shelli tai joku mistä saa kortsuja.

Valistin lähimmän avoimen huoltamon sijainnin ja kurvasin pihaan.

Nainen: - Noni. Mee ny ostaan niitä kortsuja.

Mies nousi ylös auton takapenkiltä naisen vierestä, avasi pelkääjän puoleisen oven ja kysyi: - "Mitäs se maksaa tähän asti." Kerroin summan ja mies heitti setelin viereeni odottamatta edes vaihtorahoja ja lähti kirjaimellisesti karkuun. Takapenkin nainen olisi voinut säilyttää edes rippeet kasvoistaan, jos olisi jäänyt autoon ja lähtenyt kotiin. Mutta kun ei. Sinne se painui miehen perään kysymyksiä huudellen ja raivoten.

Ja minä nauroin. Repesin aivan totaalisesti. Lopulta kuivasin silmäni ja jatkoin hymyillen töitä.

maanantaina, heinäkuuta 17, 2006

Rajoituksista

Jude sai kukkahattutädit kommentoimaan, ja minä aion pistää löylyä lisää.

Tosiasiahan on, että kaiken maailman rajoitukset ovat olemassa sen takia, että joukossamme on idiootteja, jotka laittavat asian kuin asian överiksi. Esim. ajaisivat keskellä kirkasta päivää vilkasliikenteisellä keskustan kadulla 120 km/h lasissa. No, laitetaan nopeusrajoitus ja säädetään sen rikkomisesta rangaistus. Reilu peli. Vuodet kuluvat, autot paranevat, pari puusilmää sattuu törttöilemään kyseisellä pätkällä, tietyt tahot haluavat päteä. Seuraus: pudotetaan nopeusrajoitusta. Rajoitusta on totta munassa noudatettava, koska se on LAKI. Terveen järjen kanssa näillä asioilla ei ole ollut aikoihin tekemistä.

Normaalissa päivätöissä kulkeva ihminen suivaantuu näistä rajoituksista suht harvoin, koska ainakaan Tampereen super-nutaavassa päiväliikenteessä ei pääse liikkumaan yhtään mihinkään. Mutta siihen yöhön. Minä ajan pääasiassa vain öitä. Suurin syy siihen on se, että haluan päästä liikkumaan sutjakkaasti paikasta toiseen. Minulta menee hermo ruuhkassa, eikä se ole ollenkaan mukava juttu asiakkaan seurassa. Tämä sutjakkaasti liikkuminen taas tarkoittaa sitä, että ajetaan 10-15 km/h ylinopeutta. Tasaisesti, jatkuvasti, joka yö. Minusta tuo ei ole lain rikkomista vaan öisen liikennekapasiteetin tehokasta hyväksikäyttöä muita vaarantamatta. Nopeusrajoitukset on tehty päiväliikennettä ajatellen ja ne taatusti muutettaisiin öiseen aikaan toiseksi, jos vaihtuviin nopeusrajoituslätkiin vain liikenisi rahaa.

Kerran Multisillassa ajellessani kahden aikaan yöllä päästelin viidenkympin alueella reilua kuuttakymppiä. Asiakkaana autossa istunut nainen aloitti sen päiväisen rutkutuksen nopeudestani ja siitä miten alueella liikkuu pieniä lapsia ja miten taksit ovat kaikkein pahimpia hurjastelijoita koko maaailmassa ja plaa plaa... Olin saada naisen silmilleni, kun vastasin olevani enemmän huolissani siitä, jos sillä seudulla vaahtosammuttimen kokoiset ovat irrallaan aamuyöstä...

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

Melkein purkaus

Sisälläni roihahti tässä päivänä eräänä oikein kunnolla, kun luin eräästä lempiblogistani lauseen pikineistä ja hylkeestä rannalla. Tästä intoutuneena suunnittelin päässäni pitkän kirjoituksen alkaen suvaitsevaisuudesta, johon minut on kasvatettu 70-luvulla lapsuudessani. Ohimennen olisin sivunnut tupakointia ja tätä saatanan hyysäämistä, joka äärimmillään johtaa Matrixmaiseen tehoyhteiskuntaan, jossa kaikki istuvat terveinä kuutioissa toinen letku nielussa ja toinen perseessä ja tuottavat ja tuottavat. Tässä välissä olisin vetänyt esiin jonkun mukavan Hitler-kortin. Lopuksi olisin päättänyt jutun siihen, että ihmisen tulee saada olla virheellinen ja vajavainen ja että vain eläminen vaarallisesti (oli se sitten vuorikiipeilyä tai ylensyömistä tai tupakointia) on oikeaa elämää.

Mutta koska olen lähdössä viettämään hulvattoman rentouttavaa iltaa juopottelun, syöpöttelyn ja runsaan tupakoinnin merkeissä, tyydyn vain toivottamaan kaikille aurinkoisia kesäpäiviä ja tamperelaisille riehakasta Tammerfestiä.

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006

Varas ja huijari

- "Saatana, te olette kaikki samanlaisia varkaita ja huijareita. Kun silmänsä kääntää, niin mittari alkaa raksuttaa puolta nopeammin. Kyllä minä teidät tiedän..."
- "Minen luota yhteenkään taksikuskiin. Viette rahat ja vedätte vielä turpiinkin."
- "Kerran matka keskustasta kotiin maksoi 4 euroa enemmän kuin yleensä. Siis 4 EUROA! Sen jälkeen olen ollut tarkkana teikäläisten kanssa."

Kutakuinkin tällaista imartelua saa tällä työmaalla toisinaan kuulla. Olen aina hieman loukkaantunut, hämilläni ja varuillani, kun noihin juttuihin mennään. Koskaan ei tiedä, mitä moisen antipatian takana on. Joku on saattanut oikeasti törmätä kusipäiseen kuskiin, onhan meitä moneen junaan. Toisinaan kyseessä on selkeä mielenhäriö. Useissa tapauksissa uskon olevan kyse väärinkäsityksestä ja tietämättömyydestä taksoituksen suhteen. Monet kun eivät näytä tietävän edes sitä, että osoitteeseen tilatun taksin mittari alkaa käydä välittömästi, kun auto saapuu pihaan. Kun taksa huitelee kympin liepeillä asiakkaan saapuessa autoon, niin sitten me ollaan taas huijareita...

Useimmiten olen tuollaisissa tapauksissa aika lailla hiljaa ja tsekkaan että kännykät ja muut tavarat ovat piilossa. Homma on nimittäin ihan sama kuin sairaalloisen mustasukkaisilla ihmisillä. Ne, jotka eniten epäilevät ja syyttävät toisia, toimivat itse juuri kuvailemallaan tavalla. Ihmisen on niin helppo uskoa toisen olevan samanlainen kuin itse on.

Tabuja

- "Tää elämä on kyllä välillä yhtä helvettiä. Yhtä paskaa. Kävin tuossa määräämässä itselleni vähän lääkkeitä. Ei meinannut ensin SV-numero kelvata. Kuvittele, jouduin kinaamaan asiasta! Minä - mukava mies - jouduin ihan uhkailemaan sitä nuorta farmaseutti-opiskelijaa harjoittelupaikan menetyksellä. Eikä hommassa ollut mitään epäselvää. Pakko oli jumalauta saada piristäviä, kun VITUTTAA!"

Miten niin väheni taas usko lääkäreihin ison pykälän verran...

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Terveisiä Kuopiosta!

Kävin tuossa sitten pyörähtämässä kalakukkojen maassa. Paikallisilla kollegoilla riitti viime viikonloppuna runsaasti duunia, sillä viinijuhlat ja helle saivat ihmiset ihmiset käyttämään riksoja ihan kiitettävästi.

Yksi savolainen kuski intoutui kertomaan, miten oli käynyt nolosti aikoinaan samanlaisilla helteillä. Oli tarjoutunut pitkä kyyti, ja asiakas oli ehdottomasti vaatinut auton, jossa on ilmastointi (ei ollut silloin vielä kaikissa autoissa). Tämä taksari oli ohjannut asiakkaan polleana hienosti varustellun autonsa kyytiin: "Täällä ei tarvitse hikoilla." Tuskin matka oli päässyt alkamaan, niin eikö joku kompressori tai muu osa ollut lauennut ja auto oli ollut kuin pätsi... Itse asiassa se oli ollut pätsi seuraavat kaksi viikkoa osia odotellessa...

Tiedän kokemuksesta, ettei kannattaisi reteillä. Viime talvena sanoin "no problema", kun eräällä asiakkaalla oli kiire Helsinki-Vantaalle. En ole ikinä joutunut ajamaan niin huonossa kelissä Helsingin suuntaan. Jäätävää tihkua ja tie kuin peili. Oli oikeasti usko loppua, vaikka ehdimme viime minuuteilla perille.

torstaina, heinäkuuta 06, 2006

TV on orjani

Tämän työn ja tallentavan digiboksin ansiosta televisionkatselutottumukseni ovat muuttuneet totaalisesti. Esimerkiksi tänään tulee kolme suosikkiohjelmaani: Lost, 4400 ja Sinkkuelämän uusintoja. Ennen muinoin olisin tehnyt sohvakuoleman ja tapittanut klo 21-23 televisiota taukoamatta. Vaan nyt on toisin.

En voisi kuvitellakaan istuvani töllön ääreen klo 21 ja odottavani ohjelman alkavan. Mieleenikään ei tulisi joka ikisen mainoksen katsominen kuin hypnoosissa. Ei, mieluummin katson koko paketin myöhemmin. Myöhemmin voi olla 20 minuuttia ohjelman alkamisesta tai ensi viikolla, ei väliä. Tärkeintä on, että voin skipata mainokset ja katsoa mahdolliset tylsät kohdat tuplanopeudella. (Tylsiä kohtia ovat nämä niin muodikkaat "ei-puhuta-mitään-vaan-luodaan-tosi-kiva-fiilis-musiikilla" tv-sarjojen loppukohtaukset . Tätä haukotuttavaa soopaa harrastetaan ainakin sarjoissa Lost ja Todistettavasti syyllinen.)

Mikä parasta, minulla ei ole tällä hetkellä aavistustakaan, ovatko badenbaden-tuolit tarjouksessa, kuinka monta prosenttia kuohkeammiksi saisin hiukseni uudella ihmeshampoolla tai kuka julkkis mainostaa tällä hetkellä ryppyvoidetta. Ihanaa!

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006

Karttoja & neuvoja

Monet asiakkaat kyselevät datalla näkyvästä kartasta. Samat vakiovastaukset saan antaa monta kertaa viikossa:

- Ei, se ei ehdota minne minun pitäisi kääntyä.
- Luojan kiitos, se ei varsinkaan juttele mitään.
- Joo, nähdään kyllä tämä auto tuossa kartalla, se on tuo sininen piste.
- Niin, en tosiaan löydä täältä kotikatuanne, jos se on melko uusi.

Juttelin eilen yhden asiakkaan kanssa oudommista osoitteista, kartoista ja perille löytämisestä. Kehuin hänen tapaansa kertoa määränpäänsä taksinkuljettajalle: sekä kaupunginosa että itse osoite. Tällöin kuski voi lähteä välittömästi oikeaan suuntaan, vaikka katu olisi outo. Matkalla on sitten hyvää aikaa näpytellä tarkka paikka datalta esiin.

Viime aikoina olen jollain lailla ärsyyntynyt tiettyihin keski-iän paremmalla puolella oleviin ihmisiin, joilla on ikävä tapa kertoa määränpää tyyliin: "Lähdetään Ylöjärven suuntaan." Lähellä Ylöjärveä vinkataan hieman lähemmäs: "Mennään kohti Asuntilaa." Asuntilan risteyksessä lopulta pudotetaan salaperäisyyden verho ja kerrotaan katuosoite. Talon numeroa ei toki paljasteta, vaan perillä sanotaan: "Pysähdy tuossa kun on tuo Volvo pihassa." Joskus tekisi mieli huutaa, että eikö se nyt pemalauta jurkele olisi ollut helpompaa sanoa, että mennään Ylöjärvelle xxxxkatu 5:een!

Edellisiä pahempia ovat ne, jotka opastavat vähintään puolet matkasta "oikealle", "vasemmalle". Yksi vanhempi kollega sanoi kerran, ettei siedä moista yhtään. Hän on jumaliste autokoulunsa joskus käynyt ja ajanut vuosia taksia. Jos osoitetta ei heru, auto ei liikahda senttiäkään.

Olen samalla linjalla vanhemman kollegan kanssa, mutta annan tulevaisuudessakin keski-ikäisten (miesten) toisinaan päteä neuvomalla minua risteys risteykseltä. Kun olen hyvällä tuulella. Eli tosi harvoin.

Muistinmenetyksiä

Damn. Takana suht rauhallinen kesäilta, josta ei irtoa tarinoitavaa millään ilveellä. Tammerkosken sillalla (onpa muuten aika kököt sivut) ja Jean S tosin piristivät hetkeksi Keskustorin seutua.

Joskus alkuillasta sain aivan järisyttävän ja tajunnan räjäyttävän hienon juttuidean tänne blogiin. En vaivautunut kirjaamaan siitä mitään ylös, koska stoori oli niin hyvä, että vain täydellinen dementikko voisi sen unohtaa. Nyt kuitenkin pääsi iskemään niin hirvee amaryllis, etten millään muista mikä sen kukan nimi oli.

Lopulta luovuin kaivelemasta väsyneen alitajuntani syövereitä ja palasin vanhoihin muistiinpanoihini. Sieltähän löytyy ranskalainen viiva poikineen, sieltä sylkisin aamuyöhön rattoisan tarinan. Pettymyksekseni huomasin, että olen jo ehtinyt kirjoittaa joka aiheesta - paitsi yhdestä. Siinä luki ytimekkäästi: "paskalla". Älkää kysykö. Ei mitään hajua. Jotenkin minusta tuntuu, että mieleni on tarkoituksellisesti hävittänyt tämän(kin) muiston.

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Listoilla


No en kyllä villeimmissä unelmissanikaan olisi uskonut koskaan kipuavani TOP5:een luetuimpien listalla! Myös Siiveniskujen ohittaminen tilatuimpien listalla säväyttää naisen täällä aurinkoterassilla kananlihalle asti. Ehkä nyt olisi hyvä hetki tarjota Birdylle ne viime kesänä lupaamani kuohuviinit Tammerin terassilla. ;-)

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006

Ameriikan malliin

Ulkomaiset asiakkaat eivät juuri tapaa jutella taksinkuljettajan kanssa. Ehkä heitä ei kiinnosta tai sitten he eivät usko kuljettajan hallitsevan lontoota, puhumattakaan muista kielistä.

Eräänä kauniina kesäaamuna kyytiini nousi mukava poikkeus. Rennon oloinen amerikkalainen, joka oli lähdössä neljän kuukauden Suomi-vierailun jälkeen takaisin kotiin Arizonaan. Mies jutteli ummet ja lammet leveällä jenkki-aksentillaan kokemuksistaan Suomessa ja elämästään Jenkkilässä. Jotenkin juttu kääntyi autoihin ja aioin kertoa hänelle avomieheni uudesta autosta, mutta... Minulle ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt, miten sanon lyhyesti englanniksi eläväni avoliitossa. Siispä päädyimme tätä amerikkalaisen kanssa pohtimaan. Virallinen versio sanalle avoliitto on 'common-law marriage', mutta kuka tuollaista viitsii mennä selostamaan. Sitten mietimme sanaa 'partner', mutta tuo kuulostaa melkoisen kylmältä, vähän niin kuin 'business partner'. 'Boyfriend' kuulostaa siltä, kuin olisimme käyneet kolmilla treffeillä ja sanaa 'husband' en mielelläni halua käyttää, koska mitään sormuksia kädessä ei killu. Kunnollista ratkaisua emme siis asiaan löytäneet.

Jenkkimies kertoi myös elävänsä avoliitossa, mutta hänellä ei ollut mitään ongelmaa näiden termien kanssa: "I can always say she's my bitch."

perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Nainen ratissa on ihmisen paras ystävä

- "Jätät kuule auton vaan siihen ja tuut meidän kanssa ottamaan viinaa." Tällaisen ehdotuksen kuulen lähes joka yö. Viime yönä kysymys esitettiin minulle kahdesti, tosin hyvin toisistaan poikkeavissa tilanteissa.

Ensimmäinen ehdotus tuli aamun jo valjettua mieskaksikolta, jolla juttu luisti todella sutjakkaasti. Minulla oli selkeitä vaikeuksia pitää naama peruslukemilla. Onnistuin ilmeisesti liian hyvin, kun pojat arvelivat minulla olevan naama norsunvitulla heidän puheistaan. - "Ei kun mä kuuntelen tosi tarkkaan teidän höpinöitä ja kerron kotona miehelle, ja sitten me NAURRetaan teille." Kahden sekunnin ajan oli täydellinen hiljaisuus, jonka jälkeen pojat repesivät täysin. - "Jumaliste, heitit sitten tosi pahan takaisin." Loppumatkan letkeät herjat lensivät puolin ja toisin. Perillä sain kuukauden isoimmat tipit ja pahoittelut, kun en ehtinyt heidän kanssaan ottamaan takapihalle aurinkoa. Olis kuulemma löytynyt Tummelia ja kaikkee.

Yön viimeisinä hetkinä poimin kyytiini kaverin soittovehkeiden kera. Tavarat mahtuivat niukin naukin takakonttiin. - "Tuossa on mun koko omaisuus. Tyttöystävä jätti monen vuoden jälkeen. Onpahan nyt aikaa soitella..." Vastoinkäymiset eivät olleet jääneet tuohon. Kyseessä ei ollut varsinaisesti miehen elämän paras viikko. Perillä itkettyneet silmät kysyivät: - "Tulisitko yhdelle oluelle?"

Koskaan en näihin lähde. En edes itkuisten koiranpennunsilmien tähden. Nainen ratissa on psykologi ja ystävä vain pisteestä A pisteeseen B.

tiistaina, kesäkuuta 27, 2006

Alea

Rattinainen toipuu vielä hetken juhannuksesta siivoilleen ja harkiten alennusmyynteihin lähtemistä.

Tämän päivän Aamulehdessä oli artikkeli (kuten aina) alennusmyyntien alkamisesta. Tällä kertaan juttu oli vain tehty hieman eri näkökulmasta. Nimittäin miesten näkökulmasta. Pari lainausta miesten tunnelmista paikan päältä:

- "Niin tympeä paikka kuin olla ja voi. Olisin missä tahansa muualla mieluummin."
- "Olisin jo karannut kaljalle jos uskaltaisin."
- "Pitää vain kehua (vaatteita) kamalasti, niin päästään nopeasti pois."

Siis mitvit? Nyt en ymmärrä miehiä enkä naisia.

Miehet: Miksi annatte käyttää itseänne kantojuhtina ja epäluotettavina makutuomareina? Ymmärrän, jos kyseessä on tuore suhde. Silloin vaikka hammaslääkärillä käynti on kivaa yhdessä. Aamulehdessä yksi mies kertoo odotelleensa vaimoaan joka vuosi 40 vuoden ajan alennusmyynneissä. Lähtekää nyt hitto soikoon mikkihiiret edes puolessa välissä kierrosta kaljalle ja käskekää sen naisen roudata loput lumput mukanaan pubiin.

Naiset: Miksi vingutte kaupoille mukaanne huokailevan märisijän, joka sanoo joka rätistä, että "hyvä se on, mennään jo"? Kantojuhdaksi? Ei vaatteet paljoa paina. Maksajaksi? Jos se kerta maksaa, niin kai sinulla on rinnakkaisluottokortti? Seuraksi ja makutuomariksi? Niin varmaan joo. Kuskiksi? Jos tämä on ainoa syy, soita ystävätär/tytär/äiti/sisko/kuka vaan tuttu nainen kuskiksi, niin kaikki ovat tyytyväisempiä. Mene vaikka yksin taksilla, mutta anna armoa ja säästä mies alennusmyyntihelvetiltä.

Edit: Joo, olihan tuossa hieman yleistystä, mutta kun ei tunnu hyvältä kirjoittaa: 'Ne naiset joilla on tapana käydä yleensä alennusmyynneissä miehen kera'. Pullamössömiehiä tässä oli tarkoitus enemmän ihmetellä. Niitä, jotka penäävät oikeuksiaan vaatimalla naisten vaateliikkeisiin lisää tuoleja ja Tekniikan Maailmoja.

maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Anonyymi

Sain elämäni ensimmäisen haastattelupyynnön tämän blogin kautta. Olin ensin imarreltu, mutta löin välittömästi liinat kiinni. Olisin esiintynyt jutussa omalla nimelläni ja kuvan kera. En halua ensimmäiseen lehtijuttuuni taksikuskin ominaisuudessa. Tämähän on minulle herranjumala vain harrastus! Olen paljon muutakin! Minulla on mm. kaksi opistotason tutkintoa ja suht tuore ammattikorkeakoulututkinto.

Kieltäydyin siis haastattelupyynnöstä ja laitoin sen eteenpäin yhdelle kollegattarelle. Annoin tosin suostumukseni haastatteluun, mikäli rouva Toimittaja haluaa käsitellä rankkoja irtisanomiskokemuksia ja niistä selviämistä. Suosittelen varauksetta tätä hommaa "välitilan" työksi. Tämä on silkkaa lomaa verrattuna normaaliin toimihenkilörääkkiin. Kylä lähtee burnoutit sun muut muotiressit.

Silti alan pikkuhiljaa kaivata takaisin "oikeisiin" töihin. Sinne pikkuporvarilliseen 9to5-maailmaan. Että jos jollain on tiedossa hommia (Treella!) verbaalisesti lahjakkaalle joka paikan höylälle, joka osaa vähän kaikkea sian teurastuksesta PHP:n, niin tarjouksia otetaan vastaan, kiitos! Lupaan olla helvetin mukava ja vittumainen työkaveri.

sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2006

Irtiottoja

Nainen on lomaillut viime aikoina, joten siksi jutut ovat hieman vähissä. Eilen törmäsin terassilla vanhaan lukiokaveriin, jolle kerroin nykyisestä elämäntilanteestani. Minä hämmästyin, kun hän ei hämmästynyt ammatinvalinnastani lainkaan. Hiljainen urheilijapoika oli muuttunut elämäntapaintiaaniksi, joka oli yhdessä vaiheessa myynyt koko omaisuutensa ja lähtenyt kiertämään maailmaa. Tällä hetkellä hänellä on porvarillinen elämä Suomessa, mutta veri vetää taas lähtemään.

Rohkeaa. Kadehdittavaa. Haaveilen jo Irtiotto-blogista...

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Kotipankki

Jokainen meistä tuntee jonkun mummon, joka käy kerran kuussa pankissa ja nostaa järkyttävän määrän rahaa koko kuun tarpeiksi ja vähän extraakin. Sellaisen huumehyyppä-käsilaukkuvarkaan unelmakohteen.

Minulle tuli yllätyksenä, että kotonaan rahaa jemmaavia ihmisiä löytyy kaikista ikäryhmistä yllättävän paljon. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun minulle on jätetty autoon pantiksi puhelin tms, ja asiakas on lähtenyt hakemaan kämpästä rahaa. Eikä mitään pikkurahaa. Nämä kaverit kiikuttavat lähes poikkeuksetta maksuksi satasen seteleitä. Hyvästi vaan vaihtokassa. Jos sieltä pankista on pakko haalia hirveä kotijemma, niin eikö saman tien voisi pyytää hieman pienempiä rahoja.

Muutenkin, mihin tämä rahan fyysinen jemmaaminen kotona, ja yleensä samassa yhteydessä maksukorttien kammoaminen, oikein perustuu? Maailmanlopun pelkoon? Magneettinauhojen pelkoon (yhdellä sivalluksella tili tyhjenee)? Yleisiin mielenhäiriöihin (hahaa, NE eivät tiedä, paljonko minulla on rahaa)? Tätä ihmettelee henkilö, joka on joskus lähtenyt kaupungille taksilla, kun ei ole löytynyt bussirahaa kotoa...

maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

Liikaa valoa, honey

Aamuyöllä puhe kääntyy joka toisen asiakkaan kanssa ajankohdan valoisuuteen. On se kumma, että joka vuosi näemme samat valoisat kesäyöt ja pimeät talvipäivät, ja aina ne jaksavat hämmästyttää. Tuskin voimme edes kuvitella, miten vaikeaa ulkomailta Suomeen muuttaneella on tottua tähän valon määrään. Viime yönä nuoripari, suomalainen nainen ja ulkomaalainen mies, keskustelivat aiheesta:

Mies: Honey, we have to get curtains in our bedroom.
Nainen: Honey, we do have curtains.
M: Yeah, but they let the light in. We need thicker curtains. I can't stand this fucking light!
N: Honey, this is Finnish summer, this is great! I love this light.
M: Bullshit! It's midnight and it's like the day! This is sooo unnatural! Weird!
N: Helvetin ulkomaanpelle, tajuu mistään mitään!! ... I love you, honey.
M: I love you too.

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Oriveelle viielläkympillä

Ketkä hiton pösilöt ovat takoneet oriveteläisten kaaliin, että matka Tampereelta kotiin maksaa 50 euroa, kun mittarin mukaan hinta on yleensä yli 60 euroa? Minä en anna alennuksia tai tee diilejä alle 100 euron kyydeistä. Että pistää vihaksi kuulla: "Kun kaikki muutkin kuskit vie tällä hinnalla...". Tuskin kaikki muutkin, mutta yksikin lepsuilija pilaa tämän työpaikan ilmapiirin ja tienestit. Voin sanoa, että yksi kaameimmista kyydeistäni on ollut kahden taukoamatta tinkaavan naisen kuljettaminen Orivedelle. En taipunut. Olin kuulemma ikävä ihminen.

Viime yönä (tai aamuna) vuoron lähestyessä loppuaan olin ensimmäisenä yhdellä keskustan tolpista kyttäämässä aamun aikatilauksia ja toivoin saavani keikan kohti auton kotitallia. Minun säkälläni kyytiini hyppäsi ennen sitä kaksi sankaria, jotka halusivat Orivedelle. Olin hieman kärttyinen 12 tunnin työputken jälkeen ja adrenaliinia oli valmiiksi veressä. Tiukkasin pojilta rahatilanteen, sillä en todellakaan lähde tuohon aikaan heittämään yli tunnin keikkaa (eestaas) huitsin kuuseen, jos on pienikin epäilys ongelmista. Pojat eivät loukkaantuneet, vaan olivat lähinnä hölmistyneen näköisiä tiukkojen kysymysteni vuoksi. Rahat näytettiin ja lähdimme matkaan. Matkalla kuulin juttuja, joiden tarkoitus oli ehkä hatkähdyttää minua (tappoja, 150 km/h ylinopeuksia, hakkaamisia). Minä kuuntelin puolella korvalla apaattisena ja haukottelin. 15-vuotiaiden retosteluja aikuisilta miehiltä... hohhoijaa.

Perillä mittari näytti 62,40. "Mitä! Eikö me sovittu viiteenkymppiin!", alkoi laulu takapenkiltä. Siis voi prkl! Tältä ei säästytty tältäkään kertaa. Mitään ei sovittu, eikä alennuksista lähtötilanteessa keskusteltu, koska pojat olivat ilmeisesti niin häkeltyneitä tiukoista kysymyksistäni. Sain rahani nurinan kera. Yrittivät vielä härnätä minua ilmoittamalla, että lähtevätkin kyydissäni takaisin Tampereelle.

- "Valitan pojat. Vuoro loppui juuri. Jospa tilaisitte vaikka taksin." *renkaiden vinkunaa hiekkatiellä*

maanantaina, toukokuuta 29, 2006

Oulun pirssi


Taannoisella retkellä Ouluun nappasin kuvan paikallisesta taksikyltistä. Ihana, mutta ulkomaan elävillä voi olla hieman vaikeuksia hahmottaa, mistä on kyse.

sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Naivia nahistelua

Jouduin eilen kuuntelemaan, miten mies huusi tyttöystävälleen, poika isälleen ja nainen ystävättärelleen. Yhdessäkään tappelussa ei ollut mitään järkeä. Ensimmäisen parin kanssa en haluaisi koskaan viettää ravintolailtaa. Toiseen taisteluun liittyi aivan selvästi mielenterveysongelmia. Kolmas tappelu oli ikävää vallankäyttöä ystävätärtä kohtaan.

Halusin vain sanoa, miten tyytyväinen olen kaikkiin ihmissuhteisiini aina ajovuoron jälkeen.

lauantaina, toukokuuta 27, 2006

Ei taksikuski haukkuen laula

Aamuöisessä viikonloppuruuhkassa kyytiini nousi keskustorin tolpalta kaksi suurin piirtein ikäistäni naista. Matka suuntautui erääseen hotelliin ja jutuista selvisi muutenkin, että ulkopaikkakuntalaisia ollaan. En nimittäin ole koskaan kuullut kenenkään haukkuvan Tamperetta niin antaumuksellisesti.

- *ylimielisellä äänellä* "On nämä täällä ihme juntteja. Ei mitään käsitystä, miten turisteja tulisi palvella. Taksikuskitkaan eivät avaa ovea. Kyllä X-kaupungissa vaan AINA avataan. Muutenkin palvelukulttuuri on täällä aivan kehittymätöntä. No, ehkä täällä perähikiälläkin jonakin päivänä opitaan miten turisti saadaan toiste tulemaan kaupunkiin. Itse en tänne kovin äkkiä palaa."

Ja sama litania ja haukkuminen jatkui koko matkan. Verenpaineeni nousi, mutta pysyin luonnollisesti hiljaa. Perillä veloitin matkan korostetun ystävällisesti ja toivotin mukavat illanjatkot. Mutta en avannut ovea. Ei todellakaan harmita, jos moiset sitruunan nielleet nirppanokat pysyvät poissa pilaamasta kaupungin ilmaa.

lauantaina, toukokuuta 20, 2006

Herkkuhajuja

Poimin tuossa iltana eräänä yhdestä Hatanpään osoitteesta seurueen kyytiini. Pari sekuntia ovien sulkemisen jälkeen sieraimeni kokivat käsittämättömän hajukokemuksen. Koska olimme aivan Viinikan jätevedenpuhdistuslaitoksen (tuttavallisemmin Hatanpään paskavatkaamon) tuntumassa, ajattelin sen tuoksahtavan poikkeuksellisen pahasti. Matkan jatkuessa haju jatkui ja aloin jo tosissani miettiä ödöörin lähdettä, kun takana alkoi keskustelu ja hihitys:

- Tuo juustonjämä tuoksahtaa aika rajusti.
- Niin tuo taitaa...

Osa porukasta jäi pois ja kyselin kainosti viimeiseltä asiakkaalta:

- Anteeksi, mutta mitä juustoa teillä oli matkassa. Oli meinaan aika jykevät aromit.
- Joo, maisteltiin ranskalaista Munsteria...

Lisäys: World's smelliest cheese, sija 4.

perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Ohjeita juuri teini-iän ylittäneille

Mikä ihme siinä on, että alle 25-vuotiaat eivät osaa käyttäytyä taksissa pätkän vertaa?

Eilen taas autoon hyppäsi kolmen kopla, joilla kaikilla juomat kourassa. Pulloista saa minun puolestani juoda, mutta lupa on fiksua pyytää ja AVATAAN ne hiton bisset siellä auton ulkopuolella. Eilen etupenkki sai kivan kasteen taskulämpimästä lonkerosta, kun en ollut tarpeeksi nopea... Harkitsen kyllä täyskieltoa autojuominkeihin, vaikka olisin kuinka ikävä ihminen sen jälkeen.

Nuorisolle (ja kaikille muillekin) siis muutama vinkki tylsältä taksaritädiltä:

1. Taksi ei ole baari eikä olohuoneesi jatke. Olvin kittaaminen pirssissä ei ole itsestäänselvyys. Pyydä autossa juomiseen lupa, niin saat sen melko varmasti ja kaikilla on parempi mieli.

2. Taksi ei ole myöskään ravintola. Syö evääsi grillillä ennen taksijonoon menoa tai nappaa safkat mukaan KOTONA syötäväksi. Työnkuvaani ei kuulu ranskalaisten kerääminen penkiltä.

3. Taksi ei ole myöskään disco. En kanna mukanani Lordin levyä, enkä käännä volyymiä kaakkoon kun tulee "hyvä biisi". Tehtäväni on kuljettaa asiakkaat turvallisesti perille, eikä toimia seremoniamestarina ja tiskijukkana.

Siis juhlikaa, juokaa ja heittäkää herjaa, mutta älkää jättäkö itsestänne jälkiä työpaikalleni. Kiitos.

torstaina, toukokuuta 11, 2006

Elokuvaa ihmeellisempää

Ajan säännöllisesti kahta eri autoa. Toiselle teen kaikki yövuorot ja toista ajan satunnaisesti. Tällä kakkosautolla on jotenkin huono karma. Vaikka ajan ko. kärryllä 10-20 % siitä, mitä vakiautolla, 80 % kaikista kohtaamistani ongelmatilanteista ja omituisista asiakkaista on tullut kakkosauton kanssa vastaan. Viimeksi viime yönä. Ensin elämäni ensimmäinen juoksutaksi. Siitä ei kiinnosta kirjoittaa (ainakaan vielä) enempää, koska edelleen vituttaa. Mutta kyyditsemäni nainen...

Tuli hieman Collateral-olo. Ketään ei tapettu, mutta ihmisiä etsittiin ympäri kaupunkia. Nainen nousi kyytiini aamuyön tunteina. Ensin ajoimme erään nimeltä mainitsemattoman liikeyrityksen pihaan. Nainen pyysi minua laittamaan mittarin stoppiin odotuksen ajaksi. En tietenkään suostunut. Hetken kuluttua nainen palasi autoon ja mietti pitkään seuraavaa osoitetta. Lopulta määränpää oli selvillä ja lähdimme liikkeelle. Koko matkan nainen tenttasi, mitä kautta aioin ajaa ja miksi juuri sitä kautta. Voi luoja, jos tuollainen asiakas olisi osunut kyytiin ensimmäisellä työviikolla... Reittivalintoihini nainen tokaisi useaan otteeseen: "Täällä on niin hirveästi uusia teitä - kai sinä tiedät mistä ajaa."

Ajoimme kaupunkia ristiin rastiin. Kohdeosoitteissa nainen joko jätti viestilappuja oviin tai soitti puhelintiedustelun kautta ihmisille. Osa tavoitelluista asui ulkomailla, osaan puheluista vastasivat tavoiteltujen aikuiset lapset, jotka asiakkaani oli ilmeisesti tavannut viimeksi ihan taaperoina. Olin kyydinnyt naista jo tunnin ja minua alkoi huolettaa, oliko hänellä rahaa. Kuin ajatukseni lukeneena nainen iski käteeni tukun seteleitä (en huolinut ensin tarjottua ulkomaan valuuttaa), ja pyysi ajamaan seuraavaan kaupunginosaan. Pujottelimme pitkin kävelyteitä naisen opastamana viimeiseen paikkaan, koska osoite ei ollut muistissa. Ymmärsin, että nainen aikoi jatkaa vielä sieltä uudella mittarilla eteenpäin...

Mitä sinä sanoisit, jos vuosia ulkomailla ollut ystäväsi/tuttavasi soittaisi sinulle arkiyönä klo 2:00 ja ilmoittaisi olevansa ovellasi? Ottaisitko avosylin vastaan, vai kertoisitko asuvasi Ambomaalla?

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2006

Ruokailuhetki

Nainen ratissa oli haaveillut koko lauantai-illan rasvaisesta Hese-ateriasta. Kyydit vain tahtoivat suuntautua poispäin ko. syöttölöistä. Lopulta kaupunki alkoi olla vähän ennen viittä tyhjä juhlijoista ja päätin lähteä juuri ennen sulkemisaikaa Pispalan Heselle. Tuskin olin saanut aterian eteeni, kun pöytääni istuutui mies, joka kysyi kyytiä Sääksjärvelle. Tyypillistä, mutta pirun helppo kyytitarjous. Senkun istuit pöydässä ja nakersit hampurilaista ja kehotit kaveria odottamaan. Piti tuon kyydin jälkeen lähteä nukkumattia jo katsomaan, kun sain vielä ajotarjouksen Kuljun työväentalolta Toijalaan. Toki juhlaväki piti kotiin heittää. Nannaa vastapainoa hiljaiselle alkuillalle.

Lauantaiyö oli unenomaisia näkyjä pullollaan. Itsemurhaa hautova sorsa, tienpenkkaan nojaava paljasta persettään esittelevä nainen, käsittämättömän upea auringonnousu (jota yksikään humalainen asiakas ei maininnut sanallakaan). Tekisin tosi mielelläni tähän aikaan enemmänkin töitä, ellei kesä viekottelisi lämpimille harhapoluille...

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Tilaisuus tekee varkaan

Tämän tarinan pääosassa on vihreä Barclay-savukeaski, joka jäi joltakin asiakkaalta autoon. Aski tuntui pyörivän autossa jatkuvasti tiellä ja laitoin sen lopulta kuskin puolen oven karttataskuun.

Vappupyhinä poimin kyytiini kokonaisen perheen, joista n. 13-vuotias poika istui taakseni. Omaa ovea sulkiessani kuulin auton ovessa olleen tupakka-askin tippuvan lattialle. Päätin testata, miten tässä käy, enkä alkanut askia kaivamaan. Perillä perheen isä maksoi matkan ja minä kuulin takaani salamannopean vaatteiden kahahduksen. Teinit eivät petä tässä asiassa koskaan. Tupakat oli pantu parempaan talteen. Olisin saanut halutessani pojan pahaan liriin, mutta en moista halunnut tehdä. Tarpeeseensa tuo isänmaan toivo nuo jalkojensa juureen tipahtaneet röökit varmaan hamusi.

tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Kaverikyydit

Eilen ei jaksanut vappuajoja muistella, tänään jo paremmin.

Vappuaattona taksikuski huomaa, että ystäviä on melkoisesti. Puhelin soi klo 23-04 välisenä aikana jatkuvasti. Kyllä minä lähden mielelläni kyyditsemään kavereita, mutta muutama juttu olisi hyvä muistaa.

- Edes se taksikuskikaveri ei lähde vappuaattona hakemaan sinua varta vasten 20 km:n päästä sillä siunaaman sekunnilla, jos lähempänä on kyytiä tarjolla. Tämä on kuitenkin TYÖTÄ, josta on tarkoitus ansaita RAHAA.

- Jos se kaveri nyt kuitenkin lähtee hakemaan sinua varta vasten sieltä 20 km:n päästä, niin pistä nyt hyvä ihminen pirun hyvä tippi. Saat kyydin ehkä seuraavallakin kerralla.

- Jos soitat taksikuskikaverille ja lykkäät sen kyytiin ennestään tuntemattomia ihmisiä, valista heitä että kuljettaja on ystäväsi ja että autossa käyttäydytään kunnolla. Muuten voit jatkossa yllättäen kuulla, että kuljettaja on "Jyväskylässä keikalla", "vapaalla" tai "juuri lopettamassa vuoroaan".

- Älä missään nimessä jakele taksikuskin numeroa eteenpäin kavereillesi. Siitä ei ole taksikuskikaverillesi mitään hyötyä. Meidät muistetaan ainoastaan ruuhka-aikoina, jolloin kyytiä on pilvin pimein muutenkin tarjolla.

- Salli taksikuskin vittuilla sinulle, kun olet soittanut ja pyytänyt kyytiä vappuyönä 5 kertaa peräkkäin, kun et muistanut soittaneesi 2 minuuttia aiemmin...

maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Vappua

Jos näette tänään jossakin päin Tamperetta naisen nurmikolla seljällään kiskomassa skumppaa suoraan pullon suusta ja hokemassa "I'm worth it", se olen minä.

lauantaina, huhtikuuta 29, 2006

Tolppakähinöitä & -sovintoja

Takana melkoisen vilkas yö. Näyttää siltä, että vappuviikonloppu vetää ihmisiä toden teolla liikenteeseen. Hieman huolestuttaa, sillä jo tänään jonoissa rähistiin melkoisesti. Miten sitten sunnuntaina...

Ajoin aamuyöstä yhden keskustajonon viereen. Näin heti, ettei jonotusjärjestys ollut oikein porukalla selvillä. Yksi jannu yritti kyytiin ja toinen kävi välittömästi kraiveliin kiinni: "Mihissä luulet oikein meneväsi!?" Tyypit aloittivat puolipainin autoa vasten. Minä en moisia kähinöitä jää katselemaan, vaan polkaisin pois paikalta seuraavalle tolpalle poimimaan asiakkaan. Huutelin myös ulaan, että ko. tolpan porukan kannattaa antaa hetki rauhoittua...

Heitin kyydin, ehkä jopa kaksi ja palasin "rähinätolpalle". Eikös siellä olleet edelleen samat kaverit kärjessä! Ruuhka ja kommenttini ulaan olivat pitäneet autot poissa. Vaan tilanne oli aivan toinen. Hetkeä aiemmin kärhämöineet miehet olivat nyt ylimmät ystävät ja olivat saaneet sovituksi kyyditkin samaan suuntaan. "Kehtasit sentään tulla tähän tolpalle uudestaan", sain kommentiksi. "Piti antaa tilanteen vähän jäähtyä", vastasin virnistäen. Sen jälkeen asiasta ei puhuttu. Matkan aikana toisilleen tuntemattomat miehet kehuivat toistensa autot, talot ja duunit. Ainut kina syntyi siitä, kuka saa maksaa matkan. Kyllä miehet on välillä sitten ihania.

maanantaina, huhtikuuta 24, 2006

Pitkät kyydit

Viime viikonloppuna sellainen taas vihdoin iski. Kyytitarjous Hotelli X --> J:kylään. Lähdin ilomielin, vaikka keskustassa olisi ollut tuottoisa lauantai-ilta. Mukavaa vaihtelua ajaa aamuyöllä tyhjää baanaa reilut 300 km. Ehtii sitä toistekin noita kaupungin sähinöitä katsella.

Taksikurssilla kyselimme kouluttajilta, miten usein noita pitkiä kyytejä osuu kohdalle. Noin kerran kuussa, kerrottiin. Itselläni tilanne on 3 pitkää kyytiä/5 kk (yli 150 euron kyytejä). Tiedän toki, että jotkut kyttäävät noita kyytejä tietyillä tolpilla, mutta miten usein teille kollegoille noita osuu? Ovatko nuo Helsingissä harvinaisempia kuin täällä "maalla"?

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

Kuspäät

Piti miettiä päivän verran, että viitsinkö kirjoittaa aiheesta Taksittaren inspiroimana. Nimittäin inhottavista/paskamaisista/vittumaisista asiakkaista. Suurin osa asiakkaista on kuitenkin aivan tavallisia neutraaleja ihmisiä ja osa jopa aivan ihania. Mutta antaa palaa. Olen tähän mennessä törmännyt neljään erilaiseen kuspääryhmään, joista kolme on miehiä.

Kuspää 1: Pikkupomo. Siis luonteeltaan. Voi olla pikkutakki tai verkkarit päällä, ei väliä. Kun on päässyt "alemman tason ihmisen", eli taksikuskin (ja tällä kertaa vielä naisen) kyytin, ottaa siitä kaiken irti. Kyttää pienintäkin virhettä. Valittaa aina reittivalinnasta, vaikka olisi itse ajanut samaa kautta. Haukkuu, vittuilee, saattaa heittää maksun penkille/lattialle kuin koiralle. Toivon joka kerta, ettei ko. persoona ole oikeasti jonkun esimies. Itse joudun katselemaan moista vain 15 minuutin ajan. Joku voi kärsiä samasta ääliöstä 40 tuntia viikossa.

Kuspää 2: Rouva Nirppanokka. Nousee kyytiin lievässä laskuhumalassa tamperelaisen tanssijuottolan luota. Näiden naisten kanssa keskustellessa on parempi käyttää vain myötäileviä sanoja ("kyllä, aivan") ja hymyillä. Koskaan et näe päältä, onko rouvan ilta mennyt hyvin vai huonosti, joten "keskusteluun" ei kannata lähteä mukaan. Itseensä otetaan ja ovia paiskotaan pienimmästäkin syystä.

Kuspää 3: Vittumainen pelle. Tämä kaiffari tykkää käyttää ihmisiä viihdykkeenään. Aloittaa vittuilun mistä hyvänsä asiasta heti kun voi. Jatkaa lähes siihen pisteeseen, että olet valmis pistämään tyypin ulos autosta. Siinä vaiheessa vaihtuu nauha: "Hei, et kai ottanut tosissaan?! Se oli hei tsoukki!"

Kuspää 4: Aggressiivinen poikaystävä/aviomies. Tämä on ehkä pahin kaikista. Joka kerta olen halunnut sanoa naiselle, että heitä toi dorka nyt hei mäkeen...
Alan pikkuhiljaa tunnistaa tämän tyypin jo heti autoon noustessa. Nöyristelevä tyttöystävä tekee kaikkensa, että miehellä olisi mukava olla ja tunnelma pysyisi seesteisenä. Sota tällaisen tyypin kanssa voi nousta mistä vain. Kun kysyn parasta reittiä, kiellän syömästä autossa, ajan liian hiljaa/lujaa, ajan miehen mielestä väärään kohtaa pihaa...you name it. Hän kun ei akkoja kumarra. Miehen raivokohtauksen aikana vaimo/tyttöystävä pyytelee koko ajan anteeksi miehensä käytöstä. Mies itse ei kuule eikä näe sillä hetkellä mitään. Tällä miehellä voi olla myös Kuspää 1:n ominaisuuksia, joka tekee hänestä tuplakuspään.

lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

Paha kuu

En tiedä johtuuko täysikuusta, pääsiäisnoidista, helvetin huonosta tuurista vai kaikista kimpassa, mutta nyt alkavat viime aikojen tapahtumat tosissaan nyppiä.

Reilu viikko sitten muotoilin uudestaan miehen auton keulan. Kukaan ei onneksi loukkaantunut. Vastapuolen matolaatikko mennee lunastukseen. Meidän kulkineemme on hyvässä lykyssä kunnossa vapuksi.

Eilen oli aivan hirveä ilta. Kuuloni ei toiminut. Kun asiakkaat halusivat ravintola Sahaan, vein heidät Sohoon. Sähläsin taksamittarin kanssa. Pisteenä iin päälle raavin työvälineeseen kunnon naarmut yhdessä hiton ahtaassa pihassa. Kaiken kukkuraksi olin jättänyt laina-autoon aamulla valot päälle ja mies joutui hakemaan kävellen krapulapizzansa. Kohta täytyy lähteä anelemaan naapureilta käynnistysapua.

Jotain hyvääkin eilisessä. Tein hiton hyvän tilin, vaikka ilta ei ollut vilkkaudeltaan edes normaalin perjantain veroinen. Ihmiset olivat loistavalla tuulella - sain tippiä yli 20 euroa. Ajokeli oli hieno ja suun veti leveään hymyyn kaupungilla liikkunut trulleiksi pukeutunut tyttöporukka. Josko he voisivat poistaa tämän epäonnen kirouksen päältäni..?

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Viimeinen taksi

Viikonloppuna mukava pariskunta intoutui juttelemaan kanssani usein esitetyistä ja tyhmistä kysymyksistä. Käytiin läpi kaikki normaalit renki-/isäntäkysymykset ja auton tekniikkaan liittyvät tiedustelut. Lopulta alkoivat miettimään ammattiini liittyvää kysymystä, jota kukaan ei olisi vielä huomannut esittää. Kysyivät, olenko ikinä vienyt ketään Vammalaan. Olen vienyt, eikä kukaan ollut moista ennen kysynyt.

Eräällä kollegalla oli kerran kasvanut sarvet päähän toistuvista kysymyksistä. Tolpalta kyytiä ottaessaan joku jonosta oli tiedustellut, että tuleeko tähän lisää takseja. Naiskollega oli vastannut hymyillen: "Ei tule. Tämä oli viimeinen."

lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Oma maa...

Kurvaan perjantai-yön märässä sohjoräntäkelissä linja-autoasemalle. Bussi on juuri tuonut aseman jonoon baarikärpästen sekaan joukon matkalaisia. Nainen kirkkaanvärisessä viitassaan onnistuu nousemaan autooni humalaisten ohi ja saa peräänsä ärräpäitä.

Nainen on kuin pala aurinkoa. Yhtä hymyä ja iloa.
- Oi, kuinka ihana keli täällä on! Lunta, niin paljon lunta! Ihanaa!
Katson naista epäuskoisesti ja minun on pakko nauraa.
- Taidat tulla ulkomailta kotiin?
- Joo, olin useamman kuukauden poissa. Matkalaukutkin jäivät Lontooseen, mutta ei se mitään. Tuossa jonossa sai kuulla Tampereen murretta ja nuoriso hoki v-sanaa. Ihanan kotoisaa!

* * *

Sääkeskustelu jatkui myöhään (tai aikaisin) aamulla erään kyydittävän kanssa.
- Juttelin eilen yhden Ilmatieteenlaitoksen hepun kanssa. Suomen päällä on nyt sellainen kylmä ilmamassa, että se ei liikahda vielä kuukauteen mihinkään. Tämä on sitten sisäpiirin tietoa...

* * *

Muutamaan päivään ei ajella, vaan humputellaan. Tänään minut saattaa bongata aprillipikkujouluista Plevnan herkkuoluiden ääreltä.

sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2006

Tyttökyyti

Kuvio on minulle jo hyvin tuttu. Nainen kysyy, puhunko englantia. Itse hän hallitsee kielen hyvin heikosti ja puhuu vahvalla venäjän aksentilla. Esiin kaivetaan kännykkä, jossa on tekstiviestillä toimitettu osoite. Tuttu paikka näistä toimista jo ennestään.

Perillä kyytiin nousee toinen tyttö. Taas saan eteeni uuden tekstiviestiosoitteen. Outo paikka minulle, eikä löydy datalta Tampereen alueelta. Naiset eivät tiedä, missä kunnassa/kaupungissa osoite sijaitsee. En jaksa lähteä arpomaan, joten soitan keskukseen. Kerron tilanteen, ja määränpään selvitettyämme nauramme molemmat tietävää naurua.

Ajan lähikuntaan, kerrostaloalueelle, jossa vuokrat eivät taatusti päätä huimaa. Nämä tytöt eivät muuten taksimatkoista tinkaa. Isohko lasku maksetaan mukisematta. Autoa kääntäessäni näen valaistun asunnon, johon tytöt astuvat sisään. Alaston mies siirtyy keittiöön hakemaan vierailleen juotavaa. Tilanne on kuin huonosta elokuvasta. Miestä ei ilmeisesti hävetä tilanne lainkaan, päinvastoin. Hänellä on varaa kahteen maksulliseen. Naapurit nähkööt ja kadehtikoot.

lauantaina, maaliskuuta 18, 2006

Horoskooppi

Selailin vuoron jälkeen viikon vanhaa akkainlehteä. En yleensä lue horoskooppeja, mutta nyt vilkaisin ohimennen. Olin revetä kun luin ensimmäisen lauseen: "Edessäsi on töyssyinen tie."

Uskokaa ihmiset tähtimerkkeihin. Kyllä ne tietää kaiken.

maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Meno Turkkuseen

Näin jo kaukaa, että pariskunnalla oli sanaharkka menossa. Arvasin, että vain toinen nousee kyytiin. Mies sähisi vielä viimeiset voimattomat solvaukset kääntäessään selkänsä. Nainen astui autoon ja pyysi ajamaan keskustaan pankkiautomaatin kautta.

- Osaatko sanoa, mihin hotelliin voisi mennä tähän aikaan yöstä?
- Jaa-a... Osassa on respa jo kiinni tähän aikaan ja muut voivat olla täynnä. Kannattaa ehkä soitella tästä matkalta.

- Voisin jäädä ehkä rautatieasemalle... Kait siitä junia Turkuun lähtee.
- Ei mielestäni vielä muutamaan tuntiin. Onhan keskustassa toki paikkoja, jonne pääset lämpimään odottelemaan. Bussit kannattaa myös tsekata.

Pysähdyimme pankkiautomaatille ja nainen palasi autoon rahatukon kera.
- Paljonko maksaa matka Turkuun?
Häkellyksissäni selitin, että en ole ennen moista reissua tehnyt, mutta heitin jonkinlaisen hintahaarukan.
- Antaa mennä sitten vaan!

Matka sujui mukavasti jutustellen ja pari tupakkitaukoa pitäen. Kumpikin ehti kertoa matkalla puoli elämäntarinaansa. Tarina luisti ja perille päästyämme hyvästelimme toisemme iloisesti kuin ystävät. Mukava reissu ja mukava nainen. Nähdäkseni hän ei perillä juuri enää Tampereen riitaansa muistellut.

lauantaina, maaliskuuta 11, 2006

Shelkeää puhetta

En taas tiennyt, itkeäkö vai nauraa.

Ikäiseni, hyvin humalainen nainen nousi kyytiini.
- Minnekäs ajellaan?
- Teshomalle.

- Onkos tarkempaa osoitetta?
- 8 A 7 (toim. huom. osoite muutettu).

- Joo... Ja mikähän oli katu?
- No Teshomankatu tietysti!

Tämä selvä. Matka jatkui ja asiakkaani oli juttutuulella.

- Tiedätshä tää elämä authleleää on tölöhölöhölö.
- ?

- Siis ja mä olen niin ruma ja she en tiedä shiis athetleplapa thölö.
- ??

- Oletshä ny jumalishte outo kuljettaja, kun et mitään juttele!

torstaina, maaliskuuta 09, 2006

Paljastuksia

Nainen ei tänään totisesti ole ratissa. Nainen on kotona kunnon krapulassa.

Yksi krapulan aiheuttaneen illan kohokohtia oli kyyti illan jatkopaikkaan. Jossakin vaiheessa matkaa humalainen mieleni rekisteröi, että olemme tilataksissa - ja meillä on naiskuski. Voisiko se olla...

- Lukeekosh kuljettaja taksiblogeja?
*hetken hiljaisuus*
- Juu, joskus...

- Kauankosh olet ajanut taksia?
*toinen hetken hiljaisuus*
- Vähän yli viisi vuotta...

- Et kai vaan ole Taksitar?

Tässä vaiheessa edestä kuului jotakin mutinaa, ja melkein jo arvasin... Lopulta sain myöntävän vastauksen - ja ilmoitin itse olevani nainen ratissa. Siinä kohtaa minä loikkasin taksin etuosaan pelkääjän penkkiin roikkumaan ja auton täyttivät naiselliset puolikirkumalla esitetyt kommentit.

- Ei herrajumala, ei oo totta..! Hitto tää on pieni kaupunki..! Siis aivan mahtavaa..! Kerta kaikkiaan siistiä tavata näin..!

Itseltäni asiakkaat eivät ole koskaan kyselleet blogeista mitään. Yhtä kolleegaa on kyllä luultu kerran minuksi. En tiedä, miten itse reagoisin moisessa tenttaustilanteessa. Ehkä mutisisin jotain, että mitä ne sellaset blögit on...

keskiviikkona, maaliskuuta 08, 2006

Ihmismäinen poika

Vaikka juttuja kusipäistä asiakkaista riittää ja niitä paljon kerrotaan, pitää muistaa, että suurin osa kyyditsemistämme ihmisistä on ihan tavallisia tallaajia. 90% keikoista häipyy välittömästi mielestä. 7 % on älyttömän mukavia ihmisiä, jotka jäävät mieleen ja 3 % on niitä ikäviä tapauksia.

Millainen on sitten mukava asiakas? Siihen en osaa tyhjentävästi vastata, mutta arki-illan ihannebaarikärpäsasiakkaan osaan kyllä kuvailla. Eilen nimittäin sellainen istui kyytiini. Siististi pukeutunut, humalatilasta huolimatta hyvin käyttäytyvä mieshenkilö. Istui takapenkille pelkääjän paikan taakse. Osoitteen hän antoi maakuntaan, n. 50 euron kyyti oli tiedossa. Heti kaupungista ulos päästyämme mies nukahti. En yleensä pidä uusista Yön kappaleista, mutta vähän hymyilytti kun Olli Lindholm lauloi takapenkin kuorsauksen säestämänä: "Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan ennen kuin loppuun iltasadun saan.." "Hän siinä kylkeänsä kääntää, miehekkäästi ääntää. Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan."

Perillä mies havahtui kotipihassaan: "Ai, jokos ollaan perillä? Olipas tasainen kyyti." Voi kun useampi kännikyyti olisi tuollainen...

maanantaina, maaliskuuta 06, 2006

Ihmispeurat

Taksitar kirjoitti viikonlopun liukkaista keleistä. Myös minä olin tuolloin liikenteessä. Hämeenkatu oli la-yönä todella liukas. Sen saivat myös jalankulkijat huomata. Viikonloppuöinä ihmisillä on tapana ottaa juoksuspurtteja Hämeenkadun yli autojen editse punaisia päin tai paikasta, jossa ei ole suojatietä. Lauantaina kaksi (!) ihmistä kaatui muutaman metrin päähän autoni eteen kadulle rähmälleen. Oli osittain hyvää onnea ja osittain tarkkaavaisuuteni ansiota, etten tällä kertaa ajanut päälle. Joku kerta nimittäin vielä kopsahtaa.

Kerran säikähdin tosissani erästä eteen juossutta tyyppiä ja aloin purkaa pelästystäni asiakkaille: "Jumankauta, mää ajan viälä kerran jonkun tollasen päälle! Noi on pahempia kun peurat. Niillä sentään silmät kiiluu." "Nii, ja persiissä on valkonen heijastin", jatkoi asiakas.

Sitten jo vähän taas hymyilytti.