2-kymppiset on in

Kyydissä: Hieman alle 3-kymppinen mies.
Puheenaihe: Naiset

Mies: Siis mä en tajuu naisia. Jumaliste, siis pitäs tarjota koko ilta, eikä vastineeks saa välttämättä mitään!
NR: Tarjota koko ilta? Minkä ikäsistä naisista tässä nyt puhutaan?
Mies: No mitä tossa X-baarissa nyt pyörii... Jotain 2-kymppisiä - tai 18-vuotiaita.
NR: Et oo ajatellut vaihtaa baaria? Vaikka Z-baariin? Siellä ois vähän vanhempia ja omillaan toimeen tulevia?
Mies: No en mä nyt mitään naista elämääni tarvii!

Kyydissä: Noin 35-vuotias mies
Puheenaihe: Naiset

Mies: Siis katsovat kun halpaa makkaraa, kun tällänen keski-ikänen keskivartalolihava mies menee juttelemaan! Vaikka mä oon loistotyyppi! Kyllä mä niitä silti jututan, mutta ei ne lämpee.
NR: Niin minkä ikäisistä naisista nyt puhutaan?
Mies: No sellasista 19-vuotiaista.
NR: Et ole ajatellut vanhempaa katsella?
Mies: Mulla on vaimo kotona, että ei oo tarvetta.
NR: No entäs jos juttelisit siellä baarissa vanhempien naisten, kuten ikäistesi kanssa?
Mies: Kyllä mä joskus juttelenkin! Että ne on imarreltuja!

Mersut, "miehet" ja mersumiehet

- "Ootteko huomanneet, että Mersuissa on kaikkein tylsimmät taksikuskit? Just sellaset tuppisuut möröt."
- "Joo, toi on muuten totta. Vähän sama ilmiö, kun jos pokaa oikein viimesen päälle hyvännäkösen kundin. Tiiättekö? Aattelevat, ettei maksa vaivaa panostaa itse suoritukseen. Kuori on oikein komee ja kaunis katsella, mutta kyydin jälkeen jää sellanen olo, että jotain jäi puuttumaan..."

Idols vs. Talents

Tampere on sen verran julkkiskylläinen kaupunki väkilukuun verrattuna, että monesti noita 7-ei-hyvää-päivää eläviä on eksynyt minunkin kuljetettavakseni.

Kiipesipä iltana eräänä kyytiini muuan Idols-tuomari seurueineen. Olipa melkoista korvakarkkia, kun alkoivat porukalla arvostella juuri alkanutta Talents-ohjelmaa ja -tuomareita. Tuon kaltaisten hetkien vuoksi, oi rakkaat ystävät ja kollegat, tätä työtä tehdään. *virn*

Vittuaks tööttäät, tolppahomo!

Disclaimer: Tässä tekstissä termi "ääliö jalankulkija" tarkoittaa aikuista, fyysisesti tervettä henkilöä. Ei lasta, ei vanhusta, ei liikuntarajoitteista.

Pääosin yöllä töitä tehdessäni olen huomennut tämän kahden vuoden aikana erään asian muuttuneen. Mennään taksilla sivusi asiaa viimeisessä kirjoituksessaan.

Jalankulkijat. Ääliöt sellaiset. Niiden käytös on muuttunut röyhkeäksi, aggresiiviseksi ja jopa vaaralliseksi. En minä punaista päin kävelemistä vastaan ole. Minun puolestani sitä saa tehdä niin paljon kuin huvittaa, kunhan katsoo ETTEI AUTOJA TULE! Mutta kun ei katsota.

Hämeenkadun poikki ajaessa saa lähes poikkeuksetta hiljentää punaisia päin kävelevien jalankulkijoiden vuoksi. Myös päivällä. Yöllä punaisia päin kävellään porukalla. Ja h-i-t-a-a-s-t-i. Mitään kiirettä ei ole. Joskus auton eteen jäädään tekemään jotain omituisia jou-man-liikkeitä. Töötätä näille tyypeille ei auta. Kansainvälinen käsimerkki on lievä palaute. Yleisempää on, että torven soitosta tulee monoa puskuriin tai muualle.

Vihamielisyys lisää vihamielisyyttä. Olen kuullut muutaman kollegan tölväisseen tahallaan näitä ylimielisiä tiellä heilujia. Yksi tähtäsi huolella ja sai ajettua erään varpaiden yli. Itse sain yllätettyä yhden kääntyessäni Rautatienkadulta Hämeenkadulle. Ajoin puolen metrin päähän punaisia päin kävellyttä ja painoin torvea. Saattoi tulla löysät housuun. Toivottavasti.

Itse en todellakaan puhdas pulmunen liikenteessä ole, mutta pysykää nyt jumaliste ihmiset hengissä edes jouluun asti, älkääkä hyppikö ehdoin tahdoin auton alle. Ei minua ääliön henki huoleta - menehtyminen voi olla ihan hyvä asia evoluution kannalta - vaan se taakka minkä yliajanut joutuu kantamaan loppuikänsä ääliön vuoksi. Hiukan siis kunnioitusta peliin puolin ja toisin, kiitos!

Miesviihdettä

Vanha tuttu kiipesi harvinaisen hyväntuulisena taksitolpalta kyytiini. Mies oli saavuttanut sitten viime näkemän yhden merkittävän virstanpylvään elämässään. Onnittelin ja naureskelimme vanhoille sattumuksille. Mainitsi sitten kaiken vitsailun keskellä vuoden ikäisen tyttärensä.

NR: "Tytär? En mä tiennyt, että sulla on lapsia.
Mies: "En minäkään tiennyt vielä kaksi kuukautta sitten..."

Olin tipahtaa penkiltä. Lupasi tanssittaa minut, kun seuraavan kerran näemme baarissa.

Seuraava kyytiläinen viihdytti minua elämäntarinoillaan matkalla naisystävänsä luo. Perillä kehui minua ja heitti lopuksi: "Sä oot aika porno!" Kuulostaa limaiselta, mutta tuossa tilanteessa se tuli jotenkin niin luontevasti ja silti neutraalisti, että olin aika otettu.

Noiden kyytien jälkeen päätin pistää pillit pussiin. Näin hyvillä mielin pääsee harvoin töistä nukkumaan. Öitä!

Ootko sää vapaa?

Silloin tällöin asiakkaat haluavat, että vien heidät johonkin Hämeenkadun kebeb-paikoista ja odotan kun he hakevat ruokaa mukaan. Hiljaiseen aikaan viikolla tuo on ihan jees, mutta viikonloppuna yhtä helvettiä.

Ensinnäkin, vaikka odotustaksa pyörii, siinä grillillä notkuessa tienaan paljon vähemmän kuin ajaessani reippaasti kyytejä. Toiseksi, ne kaikki 300 muuta ihmistä odottavat jonoissa kylmissään taksia, kun minä odotan että asiakkaani saavat ruuat noudettua (jotka he olisivat voineet hakea ENNEN taksiin nousemistaan).

Ärsyttävintä kuitenkin on se, että saan lukita taksin ovet ja silti vastata ikkunaan koputtaville 10 minuutin aikana noin 12 kertaa kysymykseen: "Onko tää taksi vapaa?" Juu, toki on vapaa! Meillä takseilla on tapana seisoskella minuuttitolkulla keskellä jalkakäytävää pahimpaan ruuhka-aikaan odottelemassa että joku tulisi kysymään ollaanko me vapaita! Argh!

Numeroita

Hiljaisena arkiyönä oli aikaa jutella kollegan kanssa pitkät pätkät puhelimessa. Ensin tietysti purettin kaikki työhön liittyvät vitutuksen aiheet. Sen jälkeen siirryttiin ihmissuhteisiin ja lopulta tietysti päädyttiin puhumaan seksistä.

Pohdimme, miten suuri todennäköisyys tuolla baarissa viikolla pyöriessä on törmätä toiseen taksikuskiin ja vielä sellaiseen, jonka ei tiedä olevan taksikuski. Aika suuri. Itse olen monesti jutellut pitkät pätkät ihmisen kanssa, kunnes hänestä on selvinnyt tämä - hmmm.. häiriö.

Asiat tietty johtavat toiseen ja on mahdollista että kaksi tämän ammatin harjoittajaa heräävät aamulla samasta paikasta. Normaali-ihmisillä kaksi kysymystä aamun kelmeässä valossa ovat:

1) Mikä sun nimi olikaan?
2) Mikä sun puhelinnumero on?

Taksikuskien suhteissa homma menee näin:

1) Mikä sun nimi olikaan?
2) Mitä numeroa sä ajat?

Kirottu yö

Voihan daihatsu charade applause, minkälainen yö!

Ensiksi olin saada kylkeeni rekan vanhan työpaikkani pihasta. Siinä olisi jo voinut sanoa, että työ kirjaimellisesti tappoi hänet.

Hetki tuon jälkeen jouduin pitkästä aikaa tappelemaan kyytimaksusta. Se on perseestä, kun itseltä menee hermo. Nyt meni.

Pisteenä iin päälle tienvarsikamera nappasi minusta hyvin kauniin kuvan. Siinä Särkänniemen kohdalla, Onkiniemestä itään päin, on tällä hetkellä erittäin toimiva kamera pöntön sisällä. Jos vihreä aalto toimii, siihen on hyvin helppo lasketella alamäkeen 20 km/h ylinopeutta...

Veli maksaa!

Parkeerasin itseni katsomaan Valoviikkojen ilotulistusta lähimmälle tolpalle, kun datalle ilmestyi tilaus keskustan räkäisimpään räkälään. Heitin ylämummot, eli hylkäsin tilauksen (hylkää-painike on näytön yläreunassa - siitä sanonta). Muutaman sekunnin päästä taululle ilmestyi sama tilaus, mutta lisäinfolla: -> Pohjanmaalle.

Koska tätä hommaa on tullut tehtyä pian jo pari vuotta, lähdin äärimmäisen kyynisyyden vallassa kohta Räkäisintä Räkälää. Kun ovesta pölähti ulos kaksi tummiin pukeutunutta ja yksi kansallispukuinen, otsaani kasvoi varmaa ihan näkyvä motti.

Asiakas: "Sinä oot varmaan se joka lähtee meidät viemään X-paikkakunnalle Pohjanmaalle!"
Nainen ratissa: "Katottaiskos ensin kuitenkin ne matkaliput?"
Asiakas: "Rahaa on! Veli maksaa perillä! Tässä on mun henkkari, kato nyt, sama mies!"
Nainen ratissa *erittäin kyynisenä ja kyllästyneenä*: "Ensinnäkin, tuo sun henkkari ei oo sentinkään arvonen ja toiseksi, ilman rahaa tää auto ei liiku metriäkään."
Asiakas: "Älä nyyyt! Aina ennenkin on viety! Kaikki muut on vieny!"
Nainen ratissa *vittu pidättekö mua idioottina -äänellä*: "Niin tasan varmaan on. Minä en."

Ihmeen nätisti poistuivat kyydistä. Illan mittaan tosin näin datalla viestin, jossa ilmoitettiin "tummiin pukeutuneista rahattomista" ihan muualla päin kaupunkia.

Vapailla

Olen parin viikon ajan lomaillut, shoppaillut ja laittanut elämääni uuteen kuosiin. Tällä viikolla tein retken vanhaan kotikaupunkiini ja oli kyllä taas ihana nähdä todella ihmisläheistä palvelukulttuuria.

Paikallisessa naisten pukimossa minulta kyseltiin omat ja sukulaisten kuulumiset. Sovituskoppiin kannettiin pyytämättä vaatteita näytille: "Tää ois kuule ihan sun tyylinen." Ei puhettakaan, että olisin lähtenyt tyhjin käsin, vaikken löytänytkään alunperin etsimääni vaatetta. Housut, neule, jakku - mitään noista en oikeasti olisi tarvinnut, mutta kun sopivat niin hyvin päälle - myös muiden asiakkaiden mielestä. Missään tamperelaisessa liikkeessä ei tulisi mieleenkään kommentoida toisen asiakkaan vaatteiden sovitusta. Tuolla koko putiikki on yhtä iloista puheensorinaa ja naurua.

Paluumatkalla poikkesin Ideaparkin Tiimarissa, jossa myyjätyttö vuodatti rahojensa menevän joulukorttikrääsään jo nyt. Toivotin mukavaa joulunodotusta. Alusvaateliikkeessä taas juttelimme pitkään shoppailun riemuista ja huomasimme bonganneemme samanlaiset käsilaukut. Ja nauraa räkätimme.

Mukavaa. Vielä kun saisi tuon palvelukulttuurin leppoisine jutusteluineen leviämään Tampereella asti. Itse ainakin pyrin siihen.

(Toim. huom: Ne jotka nyt sanovat, ettei heitä kiinnosta myyjän joulukorttiongelmat tai naurunräkätys... Sehän juuri on suuri osa myyjän asiantuntemusta - tunnistaa asiakkaan tunnetila ja tarpeet.)

Lopun alkua?

Piti ensin kirjoittaa vain kommentti tähän merkintään, mutta iski niin törkeä vitutus, että lopetin sitten hyvän kirjoitustauon.

Näin kirjoitin:

No jo nyt on perkele, ellei edes blogissaan saa tuulettaa aggressioitaan! Osittain samasta syystä olen itse pitkällä kirjoitustauolla. Jos oman blogin kommenttien lukeminen vituttaa enemmän kuin kirjoittaminen piristää, niin eipä hirveästi huvita kertoa mistään mitään.

Se, ettei asiakaspalvelija livo persettäsi blogissakin, ei kerro mitään asiakaspalvelijan aggressioista, palveluhalukkuudesta tai ammattitaidosta itse palvelutilanteessa.

Pitäkää tunkkinne.

Olen nyt ihan millin päässä siitä, että kuoletan tämän blogin. Elämäni on tällä hetkellä aivan tolkuttoman myllerryksen alla. En todellakaan salli, että niskaani sataa yhtään lisää paskaa sellaisesta paikasta, jonka olen kuvitellut henkireiäkseni. Ehkä löydätte vaaleanpunaista ja söpöä luettavaa jostain muualta. Tämä purkaa aggressionsa ja intohimonsa nyt (ainakin hetken aikaa) muualle.

Anonyymeille vittuilijoille: Toivottavasti saatte töistä syysflunssan keuhkokuumeella ja puolisoltanne klamydian, syksynne on kylmä ja kurainen, lapsenne ripuloivat viikkotolkulla ja koiranne saa kapin ja syyhyn. Ja ei, te ette muuten kommentoi tänne enää.

Älä mulle ala

Joku täysjurpo asiakas kysyi kerran ensimmäisenä lauseenaan, että miks te taksikuskit ootte aina niin vittumaisia. Tänään voisin vastata, että onko jumalauta ihme, kun yhden viikonlopun aikana autossani joku piripää imppaili jotakin spraypullosta, minut on haukuttu huoraksi, paskaksi asiakaspalvelijaksi ja kattila-aivoksi (mikä hitto tuo sitten onkaan - haukkuja olisi muuten taatusti kirjoittanut tuon erikseen ja ilman väliviivaa...), autoani on lyöty nyrkillä, lattialle on kaatunut litra olutta, korvaani on huudettu 110 desibelin voimalla ja joka toinen idiootti on halunnut Radio Rock-kanavan ja volaaaaaa!

Toivottavasti tuo kaikki tiivistyi tähän viikonloppuun ja ensi viikolla kaikki ovat Maailman Mukavimpia Asiakkaita. Muuten taksitäti tappaa.

Lapsellisia kyytejä

Kesällä Särkänniemen kyydit ovat osa Tampereen taksikuskien elämää. Lapsiperheitä tulee nähtyä laidasta laitaan. Päivänä eräänä oli sitä toista laitaa ja taksaritädillä oli hiha palaa...

Kolmen hengen perhe, tyttö n. 8 v, mukanaan sellainen hillittömän kokoinen puhallettava vasara. Ensimmäiseksi alkoi hirveä huuto, että nyt pitää saada Radio Rock ja volaa! Tulipa sillekin vahvistus, että viikonloppuöinä samaa asiaa kinuavat ovat 8-vuotiaan tasolla...

No, aloin kuitenkin etsiä kanavaa, toiveena saada pentu hiljaiseksi. Eikö silloin pamahda ilmapallovasarasta päähän! Vedin välittömästi tien sivuun ja ilmoitin, että nyt muuten lähti vasara peräluukkuun ja Mannaryyni-Anastasia vöihin loppumatkaksi. Oli muuten vähän vakavan oloiset vanhemmat, vaikka siihen asti kaikki oli ollut erinomaisen ihqu-pihqua. Varmaan juttelivat kotona, että olis ollu muuten niin ihana päivä, mutta se taksariämmä pilas kaiken...

Sanotaan tädille päivää, prkl!

Minusta on fiksua ja luonnollista tervehtiä ihmistä palvelutilanteessa, olit sitten asiakaspalvelija tai asiakkaana. Tuo ei kuitenkaan aina ihmisiltä luonnistu. Kolme (minua vanhempaa) henkilöä nousi yksi kerrallaan kyytiini ja he hoitivat asian näin:

Nainen Ratissa: Iltaa.
NaisAsiakas nro 1: Xxxxxkatu 4!

Seurueen toinen nainen avasi oven:

Nainen Ratissa: Iltaa!
NaisAsiakas nro 2: Sanoiksää jo osotteen? On tää ihan hullua mennä taksilla näin lyhyt matka.
NaisAsiakas nro 1: Xxxxxkatu 4!

Lopulta porukan miesjäsen sai tumpattua tupakkansa ja istui etupenkille:

Nainen Ratissa: Hyvää Iltaa!!
Miesasiakas: Nainen! Meillä on naiskuski! Minnekäs me nyt sitten mentiin?
NaisAsiakas nro 1: Xxxxxkatu 4!

Osoite ainakin tuli harvinaisen selväksi...

Työ- & parisuhdepolitiikkaa

Kyydissä: Keski-ikäinen pariskunta. Mies takapenkillä kännissä kuin käki. Nainen pelkääjän paikalla yrittää keskustella kanssani kaikkea järkevää. Kunnes tulee taas se naisten eniten esittämä kysymys.

Nainen: Etkö sä pelkää ajaa taksia, kun kaikenlaisia hulluja liikkuu täällä?
Nainen Ratissa: No, tuohon vastaan aina, että jos pelottaa, parempi lopettaa tää homma heti.
Mies: Mitä te höpisette..? Örr...
Nainen: Onko sulla miestä?
NR: Joo...
Nainen: Onko se myös taksikuski?
NR: Ei...
Nainen: Miten se ANTAA sun ajaa taksia?!
NR: *täysin spontaanisti* Mitäs hittoa se mun miehelle kuuluu, mitä mä teen työkseni?!
Nainen: No et sä nyt noin voi sanoo!! Pena ei antais mun ikinä ajaa taksia, ethän kulta?
Mies: Örr... Mitä!?
Nainen: Ethän sä antais mun ikinä ajaa taksia?
Mies: Eihän sulla oo vittu edes ajokorttia!

Kadonnut: Aurinkolasit

Juhannusyö meni töissä älyttömän mukavasti. Kyytejä piisasi ja asiakkaat olivat hyvällä tuulella. Kaikki oli menossa liian hyvin. Klo 22 menin syömään ja laitoin aurinkolasini kotelossaan kuskin oven karttalokeroon. Koska tila autossa on rajallista, jouduin kiilaamaan ne pystyyn lukemani kirjan viereen. Klo 2.30 huomasin lasien hävinneen. Vaihtoehtoja on tasan kaksi. Lasit ovat tippuneet jonkun pihamaalle, kun ovi on ollut auki. Tai... Lasit ovat tippuneet auton (taka)lattialle lyödessäni oven kiinni ja joku vähemmän fiksu asiakas on ajatellut, että löytäjä saa pitää.

Keinonahkaisessa kotelossa lukee Ray-Ban, joten kyllähän nuo voivat jotakuta houkuttaa. Lasit ovat kuitenkin noin -3:n voimakkuuksilla, joten harvalle noista on iloa... Ketuttaa sen verran ostaa joka vuosi parin huntin arskoja, että maksan taatusti löytöpalkkion, jos nuo jostain tiensä kotiin löytävät.

Edit: LÖYTYI, LÖYTYI!!! Mä oon niin onnellinen! Aloin soitella osoitteisiin, joissa kävin viime yönä. Heti ensimmäisestä vastasi hymyilevä ääni, ennenkuin sain esittelyni loppuun: "Kyllä sun Ray-Banit on täällä." Tampereella on ihania ihmisiä! (Olen myös aika ylpeä omista salapoliisin taidoistani.)

Kännissä selvinpäin

Matkalla baarista kotiin kollega kadehti ihmisten taitoa juoda itsensä lähes tajuttomaan tilaan. Samoin minä. En pysty ymmärtämään, miten voi saada viinalla itseltään jalat alta ja tajunnan avaruuden tuolle puolen. Sitä ennen laatta lentää ja mieli pysyy kirkkaana kuin taivas kesäaamuna kello neljä. Eikä ole se laattakaan lentänyt vuosikausiin...

Onkohan meitä kontrollifriikkejä enemmänkin taksissa töissä kokemassa jotakin extremea? Kai sitä voisi jollain terveemmälläkin tavalla nollata päänsä, kun ei onnistu edes ryyppäämään kunnolla. Tosin olen sillä tavalla outo, että pidän krapulaa erittäin terapeuttisena olotilana. Kroppa on herkkä kuin mikä ja ajatus juoksee todella mielenkiintoisia polkuja. Aamua odotellessa.

Nainen Tsadissa

Genesis nähty. Ilotulitus ennen encorea oli vallan komea, vaikka suurin osa valoshowsta meni hukkaan hienon auringonpaisteen vuoksi. Tykkäsin lavarakennelmista ja Philin karismasta. Musiikki menee minulta noissa tilaisuuksissa aina hieman ohi, kun seuraan liikaa ympäristön tapahtumia (=olin selvinpäin).

Harmitti, kun en ottanut kunnon kameraa mukaan. Olisi mahtunut hienosti rintsikoihin (testasin!), eikä järjestysmies tutkinut käsilaukustani yhtäkään sivutaskua. Sen verran epämukavat nuo stadikan penkit olivat, että ensi kerralla taidan haluta kentälle riehumaan.

Vedätys

Pariskunta on istunut autossa jo hetken aikaa, matkalla kaupungin laidalle. Nainen on hävittänyt ja kuolettanut korttinsa illan aikana, joten kyydin on luvannut maksaa mies. Miehellä on kyllä ihan muu mielessä kuin kuoletetut kortit. Mieli seikkailee jo naisen lakanoiden välissä ja puhuttu puhe on vain höttöä, kun aivot hokevat "pimppaapimppaapimppaa..."

Hieman ennen määränpäätä nainen tekee selväksi, ettei miehellä ole mitään asiaa hänen kotiinsa. Ei, hän ei nyt sentään ekoilla "treffeillä", hän ei sellainen nainen ole. Miehen tehtävähän oli vain päästää rahaton neito pinteestä. Nainen kyllä maksaisi kyydin miehelle myöhemmin. Vielä ennen määränpäätä sattuu naisen naapuri soittamaan. Pihaan saapuva taksikyyti kelpaisi hyvin kyydiksi kaupunkiin.

Pihassa rahaton nainen poistuu kotiinsa ja taksiin säntää tilalle naapurin nainen. Tässä kohtaa mies tuntuu heräävän. Miksi hitossa hän on täällä? Hänenkö pitäisi maksaa mittarissa raksuttava summa? Kuka maksaa paluun kaupunkiin? Hetki kinataan, ja jo kotiinsa mennyt nainen kutsutaan takaisin sopimaan maksusta. Mies puhutaan maksamaan tähän asti kertynyt summa ja naapurista kyytiin syöksynyt nainen maksaisi matkan kaupunkiin. Tämä selvä ja matkaan.

Mies on edelleen ärtynyt ja haluaa kotiinsa. Kyytiin noussut nainen on kuitenkin viehättävä ja supliikki. Puolessa matkassa kumpikin on jo menossa samaan ravintolaan ja kuulen miehen aivoissa taas takovan "pimppaapimppaapimppaa..." Ravintolan ovella nainen ei edes yritä maksaa osaansa matkasta. Lupaa tarjota miehelle paukkuja, jos mies maksaa. Takapenkiltä ojennetaan kortti mukisematta.

Voisin lyödä vetoa, että nainen hävisi välittömästi ravintolassa omille teilleen. Voisin lyödä vetoa myös siitä, ettei ollut eka kerta, kun mimmit tekivät tällaisen vedätyksen. Mimmi 1 ilmaiseksi iltamista kotiin ja lapsenvahtina ollut mimmi 2 samalla kyydillä baariin. Kätevää.

Meille, teille vai maistraattiin?

Omituisen epäsuhtaisen oloinen pari nousi pitkästä jonosta kyytiini. Oli aika selvää, että saman illan aikana oli tavattu. Touhu kävi takapenkillä intiimiksi, mutta muuttui jostain syystä nopeasti keskusteluksi. Mies vaikutti fiksulta. Kertoili suht vaativasta työstään ulkomailla asiallisesti ja vastaili kohteliaasti naisen jokseenkin omituisiin kommentteihin. Poimintoja keskustelusta:

Mies kertoi mitä tekee työkseen. Nainen: "No eihän sulla sit oo mitään hätää." Hätää? Mitä hätää? Missä? Miksi?

Mies kertoi enemmän työstään, joka kuulosti melkoisen vaativalta yrityskonsultoinnilta. Nainen: "Niin kun sä jeesaat niit johtajii, niin onks sun titteli sit vai assistentti?"

Mies kertoi työskentelevänsä erään ison ja tunnetun eurooppalaisen kaupungin lähellä. Nainen tiedusteli heti perään, missä maassa mies työskentelee.

Miten on pojat, miltä tuntuisi seuraava yksinpuhelu juuri tapaamanne naisen suusta: "Mä en oo koskaan nähny vuoristoo, mutta mä voisin kyl tottuu siihen, jos siel ois kuntosali. Mä kun kuntoilen viis kertaa viikos, kun mä oon tottunu ja muuten mä voisin vaik plösähtää. Et vaik mä en osaa englantii tai kielii oikeestaan ollenkaan - tai siis tajuun, mut en osaa puhuu - mut mä oon tosi hyvä huushollihommissa. Mul on oikeestaan niihin koulutuskin, vaik en oo ikinä tehny sen alan töitä, mut voisin kyl tehdä. Siis ulkomailla. Vaik eihän sitä tiedä, mitä täst tulee. Täähän voi siis olla ihan vaan yhden illan juttu."

Maksuhetkellä nainen nousi autosta ja jäimme miehen kanssa hetkeksi autoon kaksin. En tiedä, kumpi aloitti nauramisen. Ehkä mies. Nauroimme hiljaista, hörähtelevää naurua sanomatta sanaakaan, mutta sanoen samalla kaiken tarvittavan. Ulkona mies koppasi naisen kainaloonsa ja talutti kohti asuntoaan. Rohkea kaveri.

Ilma sakeana

Kuvan lumikinoksen oloinen läjä ei ole ulos häädettyjen tupakoitsijoiden aiheuttama tuhkakasa, vaan eilen ilmassa leijuneita ja seinän viereen kasaantuneita höytyviä. Ihmeteltiin noita asiakkaiden kanssa pitkin iltaa. Auringonvaloa vasten hahtuvat näyttivät ihan sakealta lumipyryltä. Yritin selvittää, minkä kasvi nyt noin siementää, mutta en saanut tyhjentävää vastausta. Takapenkiltä tarjottiin pajua, tuomea ja voikukkaa. Itse laittaisin panokseni tuomelle.

Puolenyön jälkeen alkoi kuulua tarinoita viimeisestä ravintolasavukkeesta. Yhdessä ravintolassa oli soitettu Doorsin The End ja kirjoiteltu tuhkakuppeihin viimeisiä viestejä. Sikareihin erikoistuneessa pubissa koko henkilökunta oli sauhutellut paksuimpia mahdollisia pöllejä vielä klo 00:45. Mistään en kuullut ilohuutoja. Savuttomat lähtevät sitten varmaan tänään puhtoiset keukot riemusta kiljuen kapakkaan? Etupenkki kuuntelee taas tänään mielellään tarinoita.

Teknisiä onkelmia

Piti blogata hienosti oikein kuvan kanssa, kun rattinaisella on kerta noi Flickr-tunnukset. Vaan näyttääpä Mr Flick solmineen tässä talven aikana liiton Ms Yahoon kanssa. Nyt sitten pitäisi muistaa kaiken maailman tunnusta ja osoitetta ja syntymäaikaa ja ties mitä. Hitto, puolet noista valehdellut, kun anonyymina ollaan. Mitään hajua. Kertokaa nyt joku vastaava näppärä mesta, jonne voi lykätä kuvia ilman dna-näytteen antamista ja pelkoa hetikohta liitosta jonkun hypernetti-isonveljen kera.

Kyllä naisetkin osaa...

Riehakas porukka kutakuinkin ikäisiäni naisia nousi kyytiin. Eivät juuri kuskin kanssa jutelleet. Omia juttuja oli riittämiin, eikä kommenttejani tarvittu. Aivan yllättäen etupenkillä istunut nainen kysyi: "Oleksää mies vai nainen", ja sukaisi sormellaan hiuksiani. "Siis anteeksi mitä!", huudahdin ehkä liiankin kovaa. "No kun sulla on ihan miehen hiukset..."

Takapenkin ystävättärien vaivaantuminen tuntui sisuskaluissani asti. Itse olin sekä huvittunut että ärsyyntynyt. Huvittunut, koska mieheksi ei kyllä ole ikinä ennen luultu. Ylimielisen huvittunut, koska minulla on taatusti tyylikkäämmät hiukset kuin yhdenkään kyydissä olleen naisen palanut tätipermanentti - jopa ylikasvaneena ja 8 tunnin ajon jälkeen. Ärsyyntynyt, koska taksikuski katsottiin taas kerran ostetuksi omaisuudeksi, jolle voidaan huudella mitä vain, ja jonka tukkaa voidaan hipelöidä kuin henkkamaukan toppeja. Stna, seuraavan hiplaajan hiplaan ojanpenkalle!

Sisäpiirin tervehdyksiä

Olipa eräs blogimaailman vaikuttaja, guru ja tirehtööri saattelemassa työpaikaltaan vierasta taksiin. Nainen ratissa ilahtui nähdessään tutun naaman ja vastoin normaalia superkorrektia käytöstään huuteli auton avoimesta ikkunasta tervehdyksensä. Kyytiin astunut vieras oli hieman hämmentyneen oloinen: "Taitaa tuo S olla melkoisen ahkera taksin käyttäjä..?"

Fyysinen koskemattomuus, kiitos

Proksemiikka on hieman ongelmallinen asia taksin palvelutilanteessa. Varsinkin etupenkillä istuva asiakas on välittömästi henkilökohtaisella etäisyydellä (0,5 - 1,2 metriä), joskus jopa lähellä intiimiä etäisyyttä (alle 0,5 metriä). Takana istuva asiakas saattaa potkia penkkiä tai nojautua etupenkkien väliin keskustelemaan edessä istuvien kanssa. Etupenkin asiakas heiluu ja huojuu humalassa, tahtoo kätellä ja käsisuudella ja taputella käsivartta. Taksinkuljettajan henkilökohtaisen tilan tarve ei siis saisi olla kovin korkea. Mutta mitä jos se on..?

Minä en voi ymmärtää, miksi jotkut asiakkaat haluavat koskettaa sanojensa vakuudeksi kuljettajaa - tai ketä hyvänsä asiakaspalvelijaa - vaikkapa olkapäähän. Minulla ei ole tullut moinen koskaan mieleenkään! Aina kun sellaista tapahtuu, hätkähdän, vetäydyn kauemmas ja virittäydyn tietynlaiseen varotilaan, vaikka kosketus olisi aivan viaton.

Valehtelematta yksi ärsyttävimmistä asiakkaistani on ollut yksi puolituttu nainen (kaverin työkaveri), joka koko 20 km:n matkan kosketti minua joka ainoan lauseen jälkeen olkapäähän. Veressä kohisi adrenaliini, kun pääsimme perille. Helvetti, minun reviirini ja minun työpaikkani! Pidetään ne kädet siellä omalla puolella!

Teinipaineita

Nykyään on hirveästi juttua nuorten naisten ulkonäköpaineista, mutta kun itsellä ei lähipiirissä teinityttöjä ole, niin suorat kokemukset asiasta ovat aika vähissä. No, tänään sain vahvistusta asialle...

Särkänniemessä oli NRJ-konsertti, ja teiniä kaupungissa riitti. Monet olivat nuoren ikänsä vuoksi vanhempien kanssa liikkeellä. Kuljetin kahta tällaista seuruetta. Ensimmäisessä kyydissä tytär valitti äidilleen, ettei voi mennä kylpylässä uimaan, kun hänellä on niin paksut nilkat. Tyttö oli ehkä 14 ja ihan hoikka tapaus.

Toinen kyyti sisälsi sisarukset vanhempineen. Vanhemmat juttelivat ohimennen jotain kävelylenkeistään, johon tyttäret: "Kyllä teidänkin pitäis alkaa hölkätä. Se polttaa rasvaa paljon tehokkaammin kuin kävely." Pimut olivat 13-ikävuoden kieppeillä ja vanhempansa ihan normaalipainoisia.

Kyllä kai sitä meillä 80-luvun nuorillakin oli omat ulkonäköpaineensa, mutta en muista kenenkään vältelleen uimista paksujen nilkkojen vuoksi - puhumattakaan kylpylästä. Rasvaprosenteista emme olleet kuulleetkaan, emmekä taatusti kehoittaneet vanhempiamme hölkkäämään. Kipeetä touhua.

Pompi pois nyt limalimamies...

Tampereella on tänään oikea iskelmätitaanien taisto, kun Komeetassa esiintyy Frederik ja Seurahuoneella Lea Laven. Kumpi mahtaa vetää enemmän väkeä..?

Lima

Limat. Yleensä tunnistan ne heti, kun ne istuvat autoon. Osaan pitää äänen kylmänä, kädet torjumisvalmiudessa ja väistellä poskisuudelmia 120 km/h vauhdissa. Vaan tämä tuli totaalisena yllätyksenä. Ehkä siksi, koska mies tuli autoon naisen seurassa. Omituinen mies toki oli, mutta niinhän moni on.

Vastailin niitä näitä kummallisiin, kirjakielellä lausuttuihin kommentteihin ja parkkeerasin pubin eteen. Kun maksu oli suoritettu ja miehen seuralainen oli ulkona, se tapahtui. Luulin ensin, että mies on kättelemässä minua. Kädellä oli vain ihan toinen suunta. Paskianen otti ja puristi minua reidestä. Siis oikein antaumuksella ja naatinnolla. Mittaili vielä katseellaan lihojani ja hyvästeli huokaillen. Olin niin tyrmistynyt, etten osannut reagoida mitenkään. Minuutti tapahtuneen jälkeen pystyin vain mielikuvissani lukitsemaan äijän sormet kunnon otteeseen ja huutamaan: "Katkaisenko sormet, katkaisenko!?!" Prkl.

Tosi moraalitonta...

Toisinaan - tai itse asiassa joka ilta - minulta kysytään, jättäisinkö auton parkkiin ja lähtisinkö asiakkaiden kanssa ryyppäämään. No nyt lähdin. Auto on tuossa pihassa ja edessäni on viinilasi. Kippis, aurinko paistaa kohta!

Helppo elämä

Kaksi keski-ikäistä naista nousee kyytiini Keskustorilta. Takana on mukava ilta, teatteriasitys, drinkkejä, tyttöjen juttuja. Lähdemme kohti tamperelaista kerrostalolähiötä. Osoitteeseen kuljetettava nainen on melko hiljainen, mutta ystävänsä puhuu senkin edestä: "Niin sä asut siinä X:n alueella nykyään? Ja Pekka asuu sitten - Orivedelläko se oli? Niin se elämä menee... Että mä toivon, että saisin nukuttua tänä yönä hyvin täällä Tampereen asunnolla. Meillä siellä Espoon asunnolla kun se ilmastointi pitää niin outoa huminaa... Ja linnut! Voi hyvä luoja, mitä meteliä ne näin keväällä pitää, kun meillä on siellä Espoossa sitä maata ja metsää siinä ympärillä niin paljon."

Hiljainen rouva poistuu hiljaisesti kyydistä ja jatkan matkaa puheen solistessa: "Mikäs auto tämä on? Ihan kiva. Mieheni osti juuri sellaisen 5-litraisen X-merkkisen. Eihän sillä täällä Suomessa voi toki millään ajaa sitä vauhtia kun sillä pääsisi, mutta onhan tuo ihan hieno. Itselläni ei ole kuin 3-litrainen, mutta se on avoauto. Ah, ollaankin perillä, kiitos sinulle."

Miten ystävällisen puheen taakse voikaan verhota niin paljon. Jos joskus rikastun, potkikaa perseelle jokaisesta brassailukommentista...

Söpöilyä datalla

Pakko blogata ennen nukkumaanmenoa datalle tullut viesti, joka on varmaan söpöislutuisin, jonka olen taululla koskaan nähnyt: (02:41:35) PINSIÖNTIEN JA ROUNIONKADUN LIIKENNEYMPYRÄSSÄ KÖPÖTTELEE PARI SIILIÄ.

Päivän huonoin

"Miltäs näyttää tämä talous noin taksinkuljettajan näkökulmasta? Onko lama jo tulossa?", tiedusteli eräs asiakas.
"No, niinhän sitä sanotaan, että taksissa lama näkyy ensimmäiseksi. En ole kyllä sellaisesta merkkejä nähnyt. Vaan voihan sitä jonakin kauniina päivänä tulla kunnon pirssiromahdus." *hekottavaa sitcom-naurua*

Katson sineen taivaan

Nyt on alkamassa se vuodenaika, kun tässä hommassa työt vähenee, mutta maisemat paranee. Olen ihastellut keväisen taivaan värejä niin, ettei ajamisesta ole tahtonut välillä tulla mitään. Eilen sateen loppuminen ja auringonlasku osuivat samaan hetkeen. Muodostui mieletön vaaleanpunaisen purppuran ja sateen harmauden valo. Aamulla taas taivaalle oli maalattu pitkiä vetoja vaaleanharmaata ja hennon sinistä akvarellia. Epätodellinen, kerroksittainen kevättaivas.

Olenko jotenkin erikoinen, kun huomaan tuollaiset? Asiakkaat eivät ainakaan puhu juuri koskaan mistään muista sääilmiöistä kuin sateesta ja paisteesta.

TOP10 kysymykset

Kommenteissa kysyttiin herjalla asiakkaiden esittämiä TOP10 kysymyksiä. Tässä ensimmäiset kymmenen, jotka viidessä minuutissa tulivat mieleeni:

1. Ootko renki vai isäntä?
2. Etkö pelkää ajaa taksia öisin/kun olet nainen? (Yleisin naisten esittämä kysymys.)
3. Tunnetko taksinkuljettajaa/autoilijaa nimeltä..?
4. Mikäs auto tää on?
5. Miten menee? (Humalaisten miesten yleisin kysymys. Vrt. Frendien Joey: "How you doin'?")
6. Ootko kauan ajanut taksia?
7. Onko ollut kiireinen ilta?
8. Onko (auton merkki) hyvä ajaa?
9. Lähdetkö kahville/jatkobileisiin/saunaan/drinksulle?
10. Lähtisitkö ajamaan Ouluun/Norjaan/Lontooseen/Venäjälle/(keksi oma määränpää), jos pyytäisin?

Kyllä sä ny Repan tunnet!!

"Tunnetko taksinkuljettajaa/autoilijaa nimeltä..?", on TOP10 kysymyksissä ihan kärkipäässä.

Tiedän olevani aika epäsosiaalinen ihminen, joka on hieman outo piirre taksinkuljettajalle. Nautin kyllä ihmisten seurasta, mutta sopivina annoksina, enkä hakeudu kovin hanakasti muiden seuraan. Osittain tästä johtuen, en tunne kovinkaan montaa kollegaa tahi autoilijaa - varsinkaan nimeltä.

En muutenkaan oikein ymmärrä, miten tässä voisi oppia porukan tuntemaan? Joskus harvoin tuolla tolpilla törmäillään, mutta ei siellä nyt käsipäivää itseämme esitellä. Kunhan paskaa jauhetaan.

Itse kysymykseen olen viime aikoina vastannut, etten kulje kyseisissä piireissä, että joku taso pitää olla...

No fun, no cheating

"It's a hotel somewhere near restaurant Praha..." Hienoisessa humalassa oleva ulkolainen mies ei muistanut tarkkaa osoitettaan, mutta kyseisellä vinkillä löysin perille helposti. Matka oli lyhyt, mutta mies yltyi silti kehumaan minut ja koko Suomen melko hmm... persoonallisella tavalla: *humalaisesti sopertaen*   "I like it here. I really like your style. No fun and no cheating."

Jotenkin miehen kommentista tuli mieleeni Viikatteen Vastarannan valssi:

Täällä ei nauraa saa asioille, joille muualla saa
Myös ikävät asiat visusti omana tietonaan
Töitä ja töitä ja kireitä vöitä ja pyhänä kerrasto puhtoinen
Täällä on huveina lepo ja liemi lämpöinen

Kuukauden parhaat minuutit

On oikeasti kiva kyyditä riehakkaita porukoita, joilla känni on siinä vaiheessa, että jutut ovat vielä oikeasti hauskoja. Seuraava tarina irroitti ehkä kuukauden parhaat naurut. Tämä lähti liikkeelle miesten nimistä ja jatkui seuraavasti:

"Hei kaverit, mulla on yks juttu Simosta - hei kuunnelkaa nyt! Mulla oli kersana sellanen nukke kun Simo. Simo oli hirveen ruma, enkä mä halunnut leikkiä sillä. Mulla oli toinen nukke, sellanen Nina. Nina oli tosi kaunis ja sillä oli sellasen vaaleet, pitkät hiukset ja sillä mä leikin koko ajan. Mun kävi kuitenkin ihan hirveesti Simoo sääliks, vaikka se oli ihan tyhmä ja ruma, ja mä leikin sen kanssa kerran kuussa säälistä."

Tuosta päästiinkin aiheeseen, mitä kaikkea ko. henkilö tekee säälistä, sekä tulevaan poikaansa Simoon, jonka kanssa vain äiti leikkii - säälistä.

Poliisi, minne sinä meet...

Joukko remuavia nuoria miehiä sulloutui autoon ja ilmoitti osoitteekseen laveasti Hervannan. Koko seurue oli hyvällä päällä ja jutut sen mukaisia. Liikennevaloissa viereen sattui poliisiauto.
- "Hei, paskapäät! Mulkut! Nyt kesoo ja meteliä! Näytä Järvinen persettä! Hei, miten tän ikkunan saa auki?! Höh, tää ei aukee!"

Siihen on syynsä, että auton ikkunat ovat jatkuvasti lapsilukossa... Valot vaihtuivat ja pääsimme liikkeelle ilman hämminkiä. Metelin keskellä tiedustelin, minne päin Hervantaa pojat ovat matkalla.
- "Poliisikoululle."

Pääsiäisen kärsimysnäytelmä

Pääsiäisen ajan töiden laadun kiteytti loistavasti eräs poikkeuksellisen fiksu asiakas: "Mä en vois ikinä alkaa taksikuskiks, koska ne joutuu kärsiin niin kamalasti."

Poikain juttuja

Kuten edellisessä merkinnässä kerroin, kestän kuunnella loistavasti asiakkaiden rasvaisia juttuja. Harvemmin tuota taitoa onneksi tarvitsee. Huvittavimpia ovat n. 20-vuotiaat miehet, jotka kuvittelevat juttujensa olevan roiseja, mutta todellisuudessa ne ovat säälittäviä.

Tämä täti ei oikeasti ymmärrä "nykynuorisoa". Kyllä minä muistan kundien minunkin nuoruudessani (lausutaan värisevällä tätiäänellä) puhuneen asioista suoraan, mutta puhutut asiat ovat näköjään hieman muuttuneet. Ennen pojat puhuivat pi**usta. Arvatkaapa, mistä nykyään puhutaan? Runkkaamisesta.

Kyllä. Poikkeuksetta. 3-4 sälliä istahtaa kyytiin ja alkaa raportoimaan, montako kertaa on tänään runkattu ja pari kertaa pitää vielä sen päivän aikana vispata ja pitäisiköhän homma hoitaa siinä taksissa heti. Siis WTF? Onko pimppa so yesterday, että siitä keskusteleminen olisi soooo booooring? Vai onko homman nimi tämä nykyinen homomuoti? Vai luulevatko pojut jotekin järkyttävänsä taksitätiä jutuillaan? (Todellisuudessa nuo jutut kuullostavat taksitädin korvaan samalta, kun kertoisivat leikkineensä omilla ulosteillaan.) Idiootteja.

Jos pojat nyt kuitenkin äityvät pari sanaa tytöistä puhumaan... Jotakin kertoo tästä ajasta myös se, ettei enää kysytä, että "saitko?" tai "ottiko se suihin?". Nykyään tiedustellaan suoraan, että millä tekniikalla se otti suihin.

Raivottaren yö

Olin yön töissä pienessä kuumeessa ja kurkkukivussa. Olin siis normaaliakin ärtyneempi.

Otin kyytiin lennosta erään keskustakapakan liepeiltä (virhe!) pari kaverusta, joiden suunsoitto otti kupoliin jo alkumetreillä. Lähikuntaan oli pojilla matka ja kovin härskit jutut. Minä kestän kyllä rasvaisen stoorin jos toisenkin, mutta en silloin jos mennään henkilökohtaisuuksiin.

Takapenkin kaveri yritti hillitä etupenkkiläisen juttuja. Siivuutin huumorilla mm. kysymykset mahdollisesta panetuksestani ja aviosäädystäni ja yritin ohjata keskustelun muihin aiheisiin. Vihjaisin jopa kyydin päättymisesta, ellei tyyli muutu. Ei muuttunut. Kun alettiin tiedustella kuljettajan sukupuolielinten viskositeettia, löin jarrut pohjaan niin, että poikien otsalohkot napsahtelivat aika voimallisesti auton muoviosiin (kannattaisi käyttää niitä turvavöitä). Hillitty olemukseni oli vaihtunut sekunnissa raivottareksi ja kurkkukivustani huolimatta ääntä irtosi aika huolella. Hämmästyin jopa hieman poikien reaktiota. Kumpikin ikäänkuin pieneni silmissäni ja anteeksipyynnöt hukkuivat jonnekin "Nyt pihalle eikä enää sanaakaan!"-huutoni alle. Vastalauseita ei kuulunut ja ovet sulkeutuivat kutistuneiden miesten perässä kiltisti.

Hienoa, että naisen raivo toimii edelleen tässä sekopäisessä yhteiskunnassa. Seuraavassa kirjoituksessani sekopäisestä meiningistä lisää...

Naistuntija

Ensin pitää sanoa, että minusta on hölmöä seistä lauantai-iltana puoli tuntia taksijonossa ja ajattaa pirssi sen jälkeen grillin viereen puoleksi tunniksi, että herrasväki saa ruokaa. Samaan aikaan tolpilla on massoittain ihmisiä, jotka odottavat taksia. Keskustassa on kuitenkin joka kulmalla mäkkäriä ja jurrikebabia, joista sen safkan voisi hakea ennen taksiin nousemista.

Joskus grillille hakeutuvat ihmiset kysyvät, saako kuskille olla jotain. Yleensä kieltäydyn, sillä:

- Kuljettamassani autossa EI syödä. En minä eikä muut.
- Haluan jatkaa töitä mahdollisimman nopeasti, en notkua grillillä.
- Istun mieluummin autossa, kuin heilun grillillä humalaisten seassa.
- Ei ole nälkä.

Pari kertaa olen tehnyt poikkeuksen, mutta silloin on ollut kyseessä hiljainen arki-ilta ja kyytiläinen on ollut harvinaisen miellyttävää seuraa.

Tällä viikolla osui kyytiini mies, jonka määrätietoisesta tarjouksesta en voinut kieltäytyä: "Nyt mennään grillille hakemaan sapuskaa ja minä tuon sulle sieltä punaisen ja vihreän neekerinsuukon." Siis mies, joka ymmärsi jättää lihapiirakat ja makkaraperunat omaan arvoonsa ja toi naiskuskille suklaata. Ja vielä parhaat neekerinsuukkomaut! Mikä naistuntija!

Valivali

Vituttaa:

- Oma sukupuoleni. Miksi naiset haluavat aina taksin ajavan 40-60 km/h rajoitteisia teitä, vaikka samalla hinnalla pääsisi menemään moottoritien kautta? Entä miksi se oma puoliso on haukuttava siinä kuskin ja kavereiden kuullen? Helvetin noloa.

- Talojen numerointi. Tai sen puuttuminen. Jos minä saisin päättää, joka ainoassa osoitteessa pitäisi olla vähintään A4-kokoinen, valaistu numero.

- Osoitteiden epäloogisuus ja niissä asuvien ihmisten epäloogisuus. Onko se joku helvetin ihme, että taksi etsii osoitetta pitkään, jos osoite on Pönttökadulla mutta sinne pitää kulkea Puupääkadun puolelta?

- Haisevat spurgut ja kevätflunssa. Jouduin tässä yhden ammattilaisen jäljiltä ajamaan puoli yötä ikkunat auki. Olen välttänyt tänä talvena kaikki A-virukset sun muut noro-pöpöt. Vaan nyt taisi yksi vaivainen puistokemisti ajaa minut pelkällä hajullaan sairasvuoteeseen.

Ai niin... Jos joku tenava uskaltaa herättää minut nyt yövuoron jälkeen kymmeneltä aamulla joku pirun risu kädessä, niin en ehkä osaa ottaa sitä kevyenä aprillipilana. Ja ei, meidän ovikelloa ei kovin helpoin kotikonstein saa hiljaiseksi.

Pipa himmeenä

Kuittasin kyydin kapakkaan, josta tulee liian usein kyytiin sekopäisiä ihmisiä. Siis ei niitä normaaleja humalaisia jurpoja, vaan ihan oikeasti pipa himmeenä olevia. Kai olin pientä seikkailua vailla.

Kaksi isohkoa miestä käveli autoon. Ilmoittivat heti, että ovat hyvätapaisia, vaikkakin humalassa. Jos tuo pitää erikseen ilmoittaa, niin silloin on ongelmia tiedossa.

Ensimmäinen miehistä saatiin jätettyä hyvässä järjestyksessä kyydistä. Kun pääsimme toiseen osoitteeseen, kyydittäväni oli (lyhyestä matkasta huolimatta) osoittanut jo pieniä vihamielisiä piirteitä sovinistisilla kommenteilla ajotaidostani. Maksun koittaessa mies kaivoi lompakostaan kasan viisikymppisiä. Koska minulle oli koko illan lykätty isohkoja seteleitä, vaihtokassani oli melko kuiva. Siksi tiedustelin mieheltä: "Ei sulla sattuis olemaan pienempää, kun on tuo vaihtokassa aika finaalissa?" Mies ärsyyntyi kysymyksestä ja heitti viisikymppisen minulle kuin koiralle: "Pidä saatana koko summa, jos on niin vitun vaikeeta!" En lähtenyt väittämään vastaan.

Mies poistui autosta ja lähdin jo peruuttamaan pihasta, kun kuulin huudon: "Älä lähde mihinkään!" Luulin miehen tulleen toisiin ajatuksiin vaihtorahojen suhteen, joten pysähdyin ja avasin ikkunan. Mies huitoi ja huusi pihaportaillaan: "Saatana, mulle ei rupee mitkään ämmät tollasia huuteleen!" Samalla mies hapuili jotain eteisestä. En jäänyt katsomaan, mitä miehellä oli mielessä, vaan kaasutin ripeästi pois.

En ymmärrä, mistä mies hermostui. Kuuliko päässään ääniä, vai ottiko vittuiluna lauseeni: "Ei sulla olis pienempää?" Vasta myöhemmin tuli mieleeni, että tilanne saattoi olla tosissaan vaarallinen. 40 euron tippi ei paljon lämmitä, kun joutuu uhkailun kohteeksi.

Kahden rapun väkeä

Ajoin kohti tolppaa ja näin jo kaukaa jonon kärjessä huomiota herättävän pariskunnan. Mimmi hetkutti peräosastoaan kundia vasten MTV:n videoiden tyyliin. Kunnon show päällä.

Sama meno jatkui auton sisällä. Typy kertoi minulle osoitteen äänellä, jonka olisi voinut siirtää suoraan pornovideon ääniraidalle. Sen jälkeen pimu syöksyi vampyyrityylillä kundin (joka oli selvästi passiivinen osapuoli) kimppuun. En tiedä, mitä takapenkillä tapahtui, mutta painoin kaasua ja toivoin etteivät ehtisi itse aktiin matkan aikana...

Matka oli onneksi lyhyt ja pornoääni neuvoi minut hyvissä ajoin kääntymään. Ajoin kohti kerrostaloa, kun kujertava ääni päätti kyydin sanoihin: "Me mennään tuohon B-rappuun. Hihihi.."

Miesten miehiä

Kyllä kuulkaa oli viime yönä kyydissä oikein miesten valioyksilöitä! Vai mitä tytöt sanotte seuraavasta valikoimasta, kenen kanssa lähtisitte treffeille:

1. Tyyppi, joka on liuottanut aivonsa joillakin laadukkailla ja/tai vähemmän laadukkailla aineille. Ikää 3-kympin huitteilla. Saa sanottua ainoastaan: "Sovitaanko niin että viet mut.. ööö.. Mennään tosi nopeesti... äh." Kaiken lisäksi herran likvideettitilanne on pahasti nollan puolella.

2. Tyyppi, jolla on epäilyttävä nippu satasia taskussa. Puheet liikkuvat lähinnä aiheessa, kuinka kova jätkä hän on. Tyttöystävälle viedään tuliaisiksi lähigrilliltä 2 euron purilainen.

3. Tyyppi, joka päättää riemastuttaa ystäviään poistumalla autosta liikennevaloissa 007-agenttipyörähdyksellä ja aiheuttamalla taksikuskille sydänhalvauksen.

Kylä kansa tietää!

Yleensä olen ylpeä siitä, että asun Tampereen seudulla. Olen ylpeä siitä, miten hieno kaupunki tämä on ja millaisia ihmisiä täällä asuu. Paitsi silloin, kun luen Aamulehden yleisönosastoa.

Eilisen Aamulehden luettuani pihisin raivosta. Lähdin töihin ja mietin jo valmiiksi blogiin tulenkatkuisen vastakirjoituksen. Onneksi luin töistä tullessani paremman ja fiksumman merkinnän. Timjami kertoo, mistä on kyse.

Hymyä huuleen

Mies kyydissä: Hei, älä ny oo noin totisena! Hymyä huuleen!
Nainen ratissa: Hei, mä olen duunissa ja kello on neljä aamulla. Naurattaisko itteäs kovasti?
M: No en tiiä... Tunnetko muuten Pulkkisen Peraa (nimi muutettu)?
N: No en tunne hirveesti...
M: Tunnet tunnet!! Se ajaa taksia. Älä väitä!
N: En kyllä tunne kovin montaa...
M: Sano sille kun näät multa terveisiä, että se on täys paskapää.
N: Toki...

*hiljaisuutta*

M: Kauhee panomies.
N: ?
M: Se Pera on ihan hirvee paneen.
N: *saa hysteerisen väsyneen naurukohtauksen*
M: *innostuu kulejttajan naurusta* No on on! Heiluu meisselinsä kanssa joka puolella. Muista sanoo multa terveisiä kun näät. Täys paskapää.

Ääntä

Jokin aika sitten keskusteltiin radion soittamisesta taksissa. Olipa yksi kollega jopa sitä mieltä, että asiakas voi valittaa taksitarkastajalle, jos kuski ei vaihda mieleistä kanavaa. ;-) Minä olin hieman eri mieltä asiasta ja käännyin itse tarkastajan puoleen. Vastaus oli selkeä ja yksiselitteinen: Kuljettaja päättää radion soittamisesta. Piste.

Tässä ovat selkeästi vastakkain asiakkaan viihtyvyys ja kuljettajan työympäristön viihtyvyys. Joku kysyi kommenteissa seuraavaa: "Minä kuitenkin olen se maksava asiakas, matkat on yleensä n 7 km, eli en pyydä soittamaan mitään 2 tuntia- en ymmärrä????"

Maksava asiakas maksaa turvallisesta kuljetuksesta pisteestä A pisteeseen B. Minulta ei ainakaan voi ostaa mitään lisäpalveluita - kuten popin soittamista täysillä - heittelemällä 50 seteleitä kojelaudalle (tätä on joku yrittänyt). Huorat on erikseen. Toki kuljetukseen sisältyy palvelu ja siihen sisältyy toivotun radiokanavan soittaminen tai radion sulkeminen. Minun kuljettamani auton palveluun ei kuitenkaan kuulu mikään, joka vaarantaa asiakkaan turvallisuuden. Ja sen vaarantaa ihan takuulla 100 desibelin volyymilla soitettu speedmetal, joka nostaa adrenaliiniani ja vie huomiotani liikenteestä. Tätä eivät taas jurpojuopot ymmärrä. En myöskään ymmärrä näitä 7 km:n tyyppejä. Eikö sitä nyt pärjää kymmentä minuuttia ilman tiettyä poppia? Räjäyttäkää tärykalvonne vaikka iPodilla, mutta minua ei kiinnosta teidän musiikkinne. Sama kuin asiakas alkaisi tuputtaa minulle ostamaansa jurrikebabia: "Eiks ookin hyvää!? Tää on mun lempparia! Ota lisää! Vielä mahtuu!"

Kyydissäni ei siis luukuteta jatkossakaan. Radio on hiljaa tai sieltä soi "taksivolyymilla" joku mahdollisimman neutraali kanava.

Jos ääntä haluatte käyttää, niin käykääpä uurnilla sunnuntaina. Vaihdoin mainosbanneriin blogosfäärin ehdokkaan, koska Google Ads tuppasi suosimaan karsastamani puolueen ihmisiä.

Ai niin, jatkossa vain Bloggeriin rekisteröityneet voivat kommentoida tätä blogia. Jos ne oksentelevat kommentoijat vaikka pysyisivät poissa kyydistä.

Vituttaa, siis kirjoitan

Eilen sain kuulla ystävältä marinaa siitä, miten en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Ja harvoin. Kerroin, ettei ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Tarkemmin ajateltuna se ei ollut totta. Kirjoitettavaa olisi melkein jokaisesta työyöstä. Syy, miksi merkintäni ovat harventuneet, olette te arvon lukijat. Tai tarkemmin sanottuna kommentoijat.

Lähes kaikki kirjoittamisen arvoiset asiat olisivat jollakin lailla negatiivisia juttuja. Märinää asiakkaista, eli oman pääni puhdistamista. Sitä varten blogit kai monesti ovat olemassa. Jos tuuletan päätäni harva se päivä ja annan tulla kaikki vittusaatanaperkeleet tänne luettavaksi, niin aina on joku joka ei siitä tykkää. Sitten saan lukea kommentteja: "Lopeta toi duuni, jos se on susta noin kamalaa" tai "Taidat olla väärällä alalla". Väitän, että joka ikinen kokee työssään hetkittäin äärimmäisiä vitutuksen hetkiä. Meidän ammatissamme ne vain ovat monesti mielenkiintoisia - jopa kirjoittamisen arvoisia. Teidän valintanne siis on laitanko kirjoitushanskat naulaan vai huudanko patoutumani tänne.

Viime yönä vitutti kainaloon pistävä tissiliivin irronnut kaarituki. Vaihdanko alaa?

Sori Turku...

Laitetaan nyt jotain juttua pitkästä aikaa, vaikka nyt juuri ei oikein juttu luista. Perjantai-yö oli oikein mukava. Ainoastaan yksi veemäinen asiakas ja sekin turkulainen (sori Turku...) Kyseessä oli ainoa kyyti, jonka hain Keskustorin tolpalta illan aikana, enkä sinne sitten enää palannutkaan. Ko. tolpalta saa liian usein kyytiinsä hankalia ihmisiä. Tämä kyseinen akka hermostui, kun kielsin seurueeseen kuuluvaa henkilöä tuomasta limumukia autoon. Sain kuulla illan älykkäimman kommentin (kuvittele Turun murre, en osaa matkia): "Täällä on ihan törkee taksijono ja sä urputat jostain hiton mukista!" Logiikan kukkanen.

Kun Turku-linjalle lähdettiin kerrotaan vielä yksi heitto, joka oli viikko sitten tiputtaa minut penkiltä. Kyydissäni oli entinen myyntitykki, joka oli 90-luvulla työkseen juottanut (mies)seurueen jos toisenkin. Toki piti olla viihdykettä ja naisia ja kaikki ravintolat kierrettiin. Seurahuone sai kovan arvion: "Voi tsiisus, se oli hirvee paikka! Aivan kauhee! Sieltä tyypit sai, vaikka puhuvat Turun murretta."

Sori Turku vielä kerran. Oikeesti kiva paikka.

Vittumaishta kyytiä

"Miksh te takshikushkit ootte aina niinh vittumaishia?" Nainen ystävineen oli istunut takapenkillä ystävineen noin 10 sekuntia ennen kysymyksen esittämistä. "Vai sellasia me ollaan...", mumisin partaani ja tunnelmani muuttui kyllä välittömästi ihan oikeasti vittuuntuneeksi. Tiesin, ettei suunsoitto jäänyt siihen.

Matka jatkui rauhallisissa merkeissä, kunnes puoli kilometriä ennen määränpäätä alkoi rähäkkä: "Mitä vitun reittiä shä oikein ajat! Siish shä kierrät jotain ihme reittiä! Kushetusta! Mishä vitusha me oikein ollaan?" "Ja mitähän vitun reittiä itse ajaisit? Tänne on tasan yksi reitti keskustasta ja sitä on ajettu koko ajan!"

Naisen ystävä, joka oli ollut hiljaa koko matkan, yritti rauhoitella pillastunutta kaveriaan. Olimme hetkessä perillä, jolloin raivotar hyppäsi välittömästi kyydistä ja jätti ystävänsä hoitamaan maksun.

Missä helvetissä sikiää noita ihmisiä, jotka ovat kuin itse piruja asiakaspalvelutilanteissa ja kuvittelevat silti saavansa kuninkaallista kohtelua? Siis riippumatta siitä, ovatko kännissä vai eivät. Tai siitä, onko heillä rahaa vai ei... Hyvin nuo kyllä osaavat taktikoida näin 20 asteen pakkasella. Pahimmat herjat heitetään vasta 300 metriä ennen kotiporttia.

Meedio

Viime yönä istuin taksissa vaihteeksi asiakkaan ominaisuudessa. Olin takapenkillä puhumattomana, kuten yleensäkin kyytiläisenä ollessani. Tarkkailin kuitenkin kuskin toimia ja huomasin hänen tutkivan, kannattaako hänen lähteä lentokentälle viimeistä yökonetta vastaan. Tarkistin nopeasti kännykästä lentoaikataulut ja hymyilin jo tässä vaiheessa itsekseni. Perillä maksoin kyydin ja annoin pienen tipin. Kuskin jo hyvästellessä minua, laukaisin tiedotukseni:

NR: "Se yölento on sitten 20 minuuttia myöhässä."
Kuski: "Joo, tuohon datalle tulikin... MISTÄ sä tiesit?!!"
NR: "Mä oon meedio. Moro!"

Edit: Kerroin tuon tapauksen eräälle hieman hmm... omaperäiselle kolleegalle. Ainut kommentti kertomukseeni oli: "Ai se kone oli 20 minuuttia myöhässä, just just..."

Etuoikeutetut

Liikenteessä on autoilijoita, joita kutsun "etuoikeutetuiksi". Enkä nyt tarkoita tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevia. Tarkoitan autoilijoita, jotka tulevat jostakin kolmion takaa suoraan eteesi. Merkille pantavaa näissä autoissa on se, että ne kääntyvät viimeistään puolen kilometrin päässä pois edestäsi. Se, miten törkeästi auto kiilaa eteesi, on suoraan verrannollista siihen, miten nopeasti auto kääntyy pois edestäsi. Ikään kuin kiilaaminen olisi jotenkin sallittavampaa, kun "en minä tässä edessä ole kuitenkaan kovin pitkään".

Samaan kastiin kuuluu tietty taksin asiakasryhmä. Yleensä kyseessä on isompi porukka, pikkuautoon halutaan änkeä viiden porukalla. Ja mitä lyhyempi matka, sitä vaativampaa touhua:

-"Laita nyt sitä poppia isommalle!"
-"Radio Rock!"
-"Vittu, kovemmalle!"
-"Minkä vitun takia täällä ei saa muka polttaa?!"
-"Totta vitussa mä saan syödä pizzani täällä! Sinähän kuski siivoot, jos jotain tippuu!"
-"Laita se mittari jo kiinni, viimekskin päästiin tää matka X eurolla!"

Oikeasti, joskus kaikki tuo tapahtuu 800 metrin matkalla...

Kolme helmeä

Jotta tämä blogi ei menisi täysin valitukseksi, on taas kehujen vuoro. Viime päivinä olen saanut kyytiini uskomattomia persoonia, jotka tekevät tästä työstä tekemisen arvoisen.

Eilen annoin ensimmäistä kertaa oman puhelinnumeroni periaatteessa tuntemattomalle ihmiselle. Olen kuljettanut kyseistä henkilöä lähiaikoina kolmeen otteeseen, ja olemme tulleet erittäin hyvin juttuun. Viimeksi hänen noustessaan autoon, sanoin: "Meidän täytyy lakata tapaamasta tällä tavalla." Niinpä vaihdoimme numeroita ja jatkossa hän tiedustelee ensin kyytiä suoraan minulta. Annoin tietoni mielelläni, koska kyseessä on aktiivinen taksin käyttäjä, joka liikkuu paljon myös arkisin.

Toinen, hieman hämmentävä tapaus, oli tavata itsensä 6-kymppisenä. Harvoin kenenkään ihmisen kanssa pääsee sellaiseen yhteyteen kymmenen minuutin matkan aikana. Teki mieli jättää auto parkkiin ja lähteä istumaan kahvikupin ääreen vaihtamaan ajatuksia. Toivottavasti tapaan tämän ihmisen vielä uudelleen.

Kolmas, erittäin hämmentävä tapaus, tapahtui viikonloppuna. Jonkinlaisia iskuyrityksiä tapahtuu lähes joka ajovuorossa. Tyypillisesti yksinäinen mies on tulossa ravintolasta ja pyytää minua kahville. Eilenkin sain vakuutella aika pitkään, että jatkan nyt ihan oikeasti töitä. Vaan viikonloppuna tapahtui jotakin ihan uutta. Vastasin ensi kertaa kieltävästi pariskunnan esittämään ehdotukseen. Osasin kyllä kieltäytyä hyvin kohteliaasti kutsusta saunomaan ja ties mihin. Jollakin tavalla olin jopa hyvin imarreltu.

Naistaksikyborgi

Yksi sarjassamme "Hitto, mitä tuohonkin nyt TAAS kerran vastaan?" -kysymyksiä on: "Onko taksikuskin työ kivaa?" Yleensä vastaan jotakin erittäin diplomaattista ja neutraalia tyyliin: "Eiköhän joka työssä ole ne hyvät ja huonot päivänsä." Noin on vähän pakko vastata. Harva tässä työssä on unelma-ammatissaan, eikä asiakkaalle todellakaan sanota edes huonona päivänä, että vittu kun vituttaa. Asiakas nimittäin käsittää sen niin, että minua vituttaa kuskata juuri häntä.

Tässä työssä oppii todella olemaan persoonaton, hajuton, mauton - ehkä jopa puoliksi näkymätön. Asiakasta kun voi ärsyttää se kun puhut/olet hiljaa, ajat hiljaa/kovaa, olet kaunis/ruma, radio on päällä/pois päältä, olet olemassa/olet muissa maailmoissa...

Ehkä jonakin päivänä olen niin pro, että sulaudun totaalisesti penkin verhoiluun.

Pornohamsteri Finland

No niin, nimi palautettu lankamaisesta normaaliksi. Minusta tuo oli ihan hyvä tsoukki (varsinkin pala hamsteria oli loistonimi), mutta silti neulontapiireissä jotkut vetivät palkokasvin nenäänsä. Epäilivät jopa yhteishenkensä suututtavan meitä muita...
Edit: Myös benrope kirjoittaa aiheesta.

Noh, minä olin muutenkin tässä viime yönä tuhma tyttö, hyi! *näpäyttää itseään* Taksikuskina minun pitää tietysti ongelmia välttääkseni omata humalaisten kanssa samat mielipiteet. Niin vältytään ongelmilta. Nyt päähäni kasvoivat pienet sarvet...

Otin yhden aivan liian humalaisen miehen kyytiini pienen keskustelun jälkeen. Löin nimittäin ovet jo kertaalleen lukkoon ja kieltäydyin kyydistä. Hetken miestä tarkkailtuani päätin kuitenkin hänen olevan kyydittävässä kunnossa. Miehen jutut saivat minussa pirun irti: "Suomalaiset ämmät on gigolojen edessä heti jalat levällään. 'Pornogirl Finland!' saa mies kuulla, kun kertoo olevansa Suomesta. Täysin ovat akat maineensa pilanneet."

Kuuntelin vuodatusta ja pornogirl-hokemaa koko kyydin ajan. Maksun saatuani en voinut olla kommentoimatta: "Eiköhän suomalainen mies ole vähintään yhtä hyvässä maineessa jossakin Tallinnassa tai Bangkokissa." Siitähän mies tulistui: "Mitä! Väitäksää että mun pitää käydä jossakin huorissa, pärkele!"

Mies poistui sovinnolla autosta, mutta näytti horjuvaa keskisormea perääni. Tunsin outoa mielihyvää.

Etuilua?

Aamuyö. Ravintolat ovat hätistäneet viimeisetkin asiakkaansa ulos lumen keskelle. Taksijono liikahtelee levottomana. Varpaat palelevat ja evääksi noudettu rasva ja hiilihydraatit jäähtyvät ruskeissa paperipusseissa.

Ajan jonoa kohti edelläni uudehko BMW. Bemari pysähtyy jonon hännille poimimaan jonkun kaverinsa kyytiin. Silloin jonon kärjestä singahtaa nuori mies kohti autoa: "Heihei, mitä vittua sä luulet tekeväs! Se on meidän vuoro!" Pipopää bemarin vieressä osoittaa auton katolle: "Näätkö jossain taksikyltin?" Tunnelma jonossa lämpenee hetkessä monta astetta. Kuumennut kaveri kävelee huomattavasti jäähtyneenä ja nolona naureskelevien ihmisten ohi takaisin jonon kärkeen.

Bemari lähtee liikkeelle ja saan kolme ihmistä kyytiini. Takapenkiltä kuuluu: "Voi helevetti, kun hävettää..."

Ihan hauska tapaus (tällä kertaa), mutta neuvoisin näin kännyköiden aikakaudella sopimaan kavereiden noudot muualta kuin taksijonosta. Voi aiheuttaa monenlaista hämminkiä ja väärinkäsitystä.

Epätietoinen tiedustelee

Kertokaa:

- Miten hitossa metsästän, mihin vanhaan postaukseen olen saanut kommentin, kun siitä tulee kopio sähköpostiini? Ei oikein kiinnosta selata kaikkia merkintöjä läpi, jotta pääsisi vastaamaan. Muutenkin bloggerin aneemisuus ketuttaa...

- Miksi jotkut tekevät kommentoimisen ylitsepääsemättömän vaikeaksi?

- Miksi taas kerran yhden parhaista piti hautautua salasanan suojiin?

Krapulataksiblogi

Bongasin vasta nyt Vt:n taksibloggausmerkinnän. Rapsakkaa wannabe-meininkiä. Paitsi... miksi pekoni on mainittu tekstissä vain kerran?

Tie mulle näytä...

Täytyy ensin sanoa, että Tampereen ravintoloista löytyy esimerkillisiä portsareita, jotka hoitavat työnsä hyvin - myös taksien näkökulmasta. Sitten on näitä, jotka sysäävät omat ongelmansa meille.

Eilen kyytiini lykättiin hieman itseäni nuorempi mies, jolla ei ollut päällystakkia päällä. Mies oli humalassa, mutta ei missään änkyräkännissä. En ehtinyt sanoa aa:ta portsarille, kun mies oli heitetty autooni ja poke hävinnyt suljetun oven taakse.

Kysyin kyytiläiseltäni ensimmäiseksi, onko hänellä kotiavaimia. Lompakko näytti olevan kädessä. Avaimia ei ollut, joten mihin hittoon poke kuvitteli minun miehen kuljettavan? Omaan kotiini? Mieheltä oli jäänyt ravintolaan takin lisäksi tyttöystävä. Puhelintakaan ei ollut. Minulla ei ollut tilanteeseen muuta ratkaisua, kuin kuljettaa mies toiselle sisäänkäynnille ja toivoa hänen selvittävän asiansa. En tiedä, mitä mies oli ravintolassa tehnyt ansaitakseen ulosheittämisen, mutta ei meidän työmme ole setviä ravintoloiden sotkuja. Soittakoot poliisin, eikä taksia, jos heittävät ihmisen pihalle talvipakkaseen ilman takkia ja kotiavaimia. Ihme toimintaa.

Huumormiehiä

Kahden pariskunnan seurue nousi kyytiin:

Mies etupenkillä: "Lähdetään Hollolaan."
Nainen ratissa: "Siis kohti Lahtea? Ihan oikeasti?"

Olin hieman epäileväinen, koska seurue näytti siltä, että oltiin käyty teatterissa, syömässä ja muutamalla drinksulla ja nyt oltiin matkalla kohti kotia - joka olisi lähempänä kuin Lahden liepeillä. Epäilystäni vahvisti takapenkillä kikattava keski-ikäinen naiskaksikko.

M: "Joo joo! Hollolaan, usko pois!"
NR: "No jos olet ihan tosissasi, niin toki lähdetään Hollolaan."
M: "*nauraa höröttäen* No ei kai me mihinkään Hollolaan olla menossa, hahhahhaa! Uskoitko ihan tosissas? Hehhehheh!"

Tosi hauskaa, melkein Tena petti...

Oppivuosi

Edellisen postauksen kommenteissa puhuttiin (tosin puoliksi tsoukilla) mahdollisuudesta, että häpeäisin olla taksikuski. Siitä ei tietenkään ollut kyse, kun puhuin tiettyjen ihmisten suhtautumisesta tähän ammattiin.

Syitä, miksi tähän hommaan aikoinaan lähdin:

- Halusin nähdä, pystynkö tähän. Pystyn.
- Minua on joskus arvosteltu vuorovaikutustaidoistani ihmisten kanssa. Halusin nähdä, pärjäänkö ihmisten kanssa äärimmäisissä tilanteissa. Pärjään.
- Olin utelias näkemään, mitä tämä työ on.
- Koska halusin.

Ihan odotusten mukaan kaikki ei ole tietenkään mennyt. Jotkut asiat, joiden luulin olevan vaikeita, olivatkin helppoja. Ja päinvastoin. Entä mitä olen oppinut? Taksikurssilla eräs kouluttaja tiivisti kaiken yhteen lauseeseen: "Pitää olla nöyrä, mutta ei nöyristelevä." Olen oppinut olemaan nöyrä tietyissä tilanteissa ja tiukka, kun on sen aika. En siis todellakaan häpeä tätä työtä. Missään muualla en varmasti olisi oppinut ihmisistä niin paljoa vuodessa kuin tässä työssä.

Koskaan ei tietenkään olla valmiita. Viimeksi eilen sain kuulla, etten sovi tähän ammattiin. Katsoin asiakasta kuulemma "pahasti". Mitäpä siihen on lisäämistä.

Identiteettikriisi?

"Ajetaanko siihen Plevnan portille vai ihan ravintolan oven eteen?" En yleensä kysy moista, vaan jätän asiakkaat siihen portille, mutta tästä pariskunnasta säteili jotakin mahdottoman ylimielistä. "Tottakai oven eteen! Ei kai tässä mistään portilta kävellä, kun ravintolaan ollaan menossa!" "Aivan, tottakai..."

Mutkittelin Finlaysonin rakennusten välistä ja sankan väkijoukon läpi elokuvateatterin editse ravintola Plevnan eteen. Portille (jonka läpi ei saa siis autolla ajaa) oli matkaa auton nokasta ehkä viisi metriä. Pariskunta maksoi matkansa täydellisen hiljaisuuden vallitessa.

Minulle ei ihan selvinnyt, tunsivatko nämä ihmiset Finlaysonin aluetta ennestään. Joko he halusivat ehdottomasti kuljetuksen aivan oven eteen tai sitten eivät todellakaan halunneet keskustella taksikuskin kanssa Plevnan portin ja ravintolan oven välisistä etäisyyksistä. Epäilen jälkimmäistä.

Joistakin ihmisistä oikein vaistoaa, miten taksinkuljettaja asettuu heidän ihmiskastissaan jonnekin alimpaan peränurkkaan. Sivistymättömiä tolloja, jotka eivät ole muuta työtä saaneet. Nipin napin ihmisiksi laskettavia olentoja, jotka eivät ansaitse kuin pakollisen huomion.

Haen taas aktiivisesti oman alani töitä. Jos vaikka saisi vielä jonkinlaista uraakin luotua ennen totaalista keski-ikäistymistä. Pitää myöntää, että olen ollut vähän kahden vaiheilla tämän taksiurani mainitsemisesta cv:ssä. Tuskin tämä työttömyyttä huonompi vaihtoehto on, mutta jos rekrytoija on sen tyylinen, kuin tuo Plevnaan kulkenut pariskunta...

Monta hakemusta on kadonnut - TYPOn sanoin - mustaan aukkoon. Kyllä se syö naista siinä kuin miestäkin.

Koulutusta

Olen joskus nähnyt asiakkaan valitsevan tietyn merkkisen auton taksien joukosta. Jollain lailla huvittavaa käytöstä, joka voidaan tilanteen niin salliessa hyväksyä. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että aletaan vinkua kuljettajan sukupuolesta. Itse en ole koskaan törmännyt asiakkaaseen, joka vaatisi mieskuskin, mutta ihan viikon sisällä kuulin naiskollegan huutelevan ulalla ko. tilanteesta ja pyytävän uutta autoa paikalle.

Aloin miettiä miten itse reagoisin, jos asiakkaat alkaisivat huudella ettei "reikä ratissa" kelpaa. Primitiivireaktio olisi varmaan joihinkin homosolvauksiin sortuminen, joka ei ole kovin tyylikästä. Siskot, ehdottaisin kyseiseen tilanteeseen seuraavaa, sivistynyttä toimintatapaa:

1. Kerro hymyillen mieskuljettajaa vaatineelle asiakkaalle, että tilaat paikalle uuden auton ja uroksen.
2. Ota yhteys keskukseen. Tee se mielellään ulalla, jotta kaikki kuulevat.
3. Kerro, että asiakas osoitteessa X on erittäin aggressiivinen ja ettei kyseiseen paikkaan kannata lähettää uutta autoa.

Tunnin päästä osoitteessa on ihan oikeasti erittäin aggressiivinen asiakas...

Kuvatuksia

Viime kesänä sain kokea yhden hienoimmista asioista tässä ammatissa. Auringonnousut ja -laskut saman työvuoron aikan. Olin monesti aivan haltioissani maisemista ja hämmentynyt siitä, miten juuri kukaan asiakkaista ei reagoinut mahtaviin näkymiin. Joinakin öinä kannoin jopa digipokkaria mukanani, mutta silloin en tietenkään osunut hyville kuvauspaikoille. Puhelimessani on kamera, mutta sillä otetut kuvat eivät tee oikeutta kuvauskohteille.

Viime syksynä talouteemme ilmestyi digijärkkäri. Jahka opettelen käyttämään sitä kunnolla, saatatte hyvinkin havaita naistaksikuskin tripodin ja kameran kanssa tien varrella, katse kohti taivaanrantaa. Sitä ennen saatte pari näytettä puhelimeen tarttuneista otoksista.

Tämä on otettu aamuyöllä 13.8.2006 Pispalanharjulta kohti Näsijärveä. Aivan tolkuttoman hieno auringonnousu. Kunpa vain olisi ollut kunnon kamera ja aikaa sijoittaa itsensä paikkaan, jossa myös Näsinneula olisi tullut kuvaan mukaan

Talvista todellisuutta. Tältä näyttää maailma taksikuskin silmin rautatieaseman tolpalta. Tähän näkymään ei tarvita digijärkkäriä. Parempi siirtää katseensa hyvään kirjaan tai huonoon iltapäivälehteen.

Kolme kikkaretta

Olin jo aikeissa kehua, miten mukavaa porukkaa tällä viikolla on ollut liikkeellä, kun lauantai-yö muutti kaiken. Sain kokea KOLME vähemmän miellyttävää tapausta.

Ensimmäinen oli kyyti, jollaisesta kuulee juttuja ja jollaisesta varoitan aina asiakkaita, mutta vasta nyt osui omalle kohdalle. Nimittäin kimppakyytitappelu. Tolpilla on aina tyyppejä, jotka kyselevät muiden jonottajien määränpäätä, tavoitteena kimppakyyti. Ok, useimmiten nämä kyydit sovitaan hyvässä yhteisymmärryksessä, eikä ongelmia synny. Vaan jos samaan autoon osuu kaksi ihmistä, jotka ovat tarkkoja rahoistaan ja herkkiä tappelemaan... Tällöin alkaa väittely, paljonko kukin maksaa ja lopulta katsotaan päähänlyöntikisalla, kuka kukin on. Ilmeisesti saan piipahtaa ensi viikolla Sorilla kertomassa oman versioni tapahtuneesta. Paskaa.

Tapahtuma kaksi. Olen nähnyt Hämeenkadulla kaikenlaista ihmispeuraa, mutta tänään olin törmätä aivan uskomattomaan tapaukseen. Tyyppi lähti juoksemaan vasemmalta alle. Minä väistin oikealle samalla jarruttaen. Tyyppi kiihdytti, kuin jahdaten minua tai yrittäen jäädä väkisin alle. Lopulta sain auton pysähtymään ja jannu törmäsi auton vasempaan SIVUUN. Yleensä hillitsen itseni, kun on asiakkaita kyydissä, mutta sillä hetkellä avasin ikkunan ja huusin kitarisani kipeiksi. Paskaa.

Yön kolmas tapaus veti mittarini totaalisesti punaiselle ja lisäsi pari pistettä rasismimittariini. Muutaman hassun sanan suomea osaava kaveri hyppäsi kyytiini eräästä hotellista. Hämeenkatua toisteltiin ja sinne lähdin ajamaan. Hämeenkatu ei kuitenkaan kelvannut osoitteeksi, vaan seuraavaksi alettiin puhua jotain Siwasta, ja että kotiin pitäisi päästä. Täyttä selkoa en sanoista saanut ja Siwoja on Tampereella muutama. Tyyppi ei osannut suomea, ei englantia, ainoastaan eteläisen naapurin humalaista sönkötystä. Koska en voinut jättää miestä 10 asteen pakkaseen heitteille, olin jo tiputtamassa häiskän Ratinan Shellille selviämään ja miettimään osoitettaan. Pinnani vain kiristyi, kun tyyppi hoki koko ajan: "Sinä olla iisi, ei niin kova kuri." Mies selvisi hieman, kun ymmärsi joutuvansa ulos autosta, jos ei ala suuntimaa tulla. Löysimme pienen hakemisen jälkeen perille ja tuli maksun aika. Rahaa kaivettiin joka taskusta todella pitkään... Summa jäi muutamaa senttiä auki, mutta en todellakaan alkanut niistä inistä, sillä halusin päästä ääliöstä eroon. Sanoin tyypille heiheit, kun sain kuulla jotain uskomatonta: "Sinä anta telefooninumberi." "Anteeksi mitä?" "Minä soitta sinul. Anta telefooninumberi." Silloin suustani purkautui kaikki ajatukset yhdessä läjässä: "Voi helvetti, mä olen kypsä teikäläisiin! Teillä ei ole rahaa, olette yksiä limoja ja yritätte vielä iskeä, kuin olisitte joku jumalan lahja naisille! Sinä painu vittuun nyt heti! ULOS!" Paskaa.

Hirveetä hihitystä

Viime yönä ulalla kuului useaan otteeseen varoituksia teiden varsilla poukkoilevista hirvistä. Tällä kertaa kyse oli oikeista hirvee-eläimistä, ei niistä toisista.

Aamuyön viimeisenä tuntina, matkalla kohti lentokenttää, datalle ilmestynyt viesti sai rattinaisen hillittömän hilpeyden valtaan: "(05:41:35) HIRVI VAANII EDELLEEN LUKONMÄESSÄ, VAROKAA!" Onneksi asiakkaani oli yhtä väsynyt kuin minä, kun luin hänelle viestin. Hassu hihitysmatka.

Säätämistä

Kaksi kaverusta matkusti samaan suuntaan kyydilläni. Toinen jäi pois, kun mittarissa oli tasan kymppi.

A: "Mä maksan tähän asti. Tässon kymppi."

Yleensä ehdotan näissä tilanteissa, että antaa sille viimeiselle asiakkaalle sen rahan. Silloin minun ei tarvitse sählätä mittarin kanssa tai alkaa vähennellä perillä jo maksettuja summia. Matka jatkuu ripeästi ja kaikki ovat tyytyväisiä - yleensä. Nyt miehet alkoivat käsittämättömän selvittelyn.

A (B:lle): "Ööö... Siis tässön tää mun kymppi. Sä annat nyt siis varmaan mulle jotain..?
B: "No tässon 20 euroo. Riittääks se?"
A: "En mä tiedä, kysytään kuskilta."

Tässä vaiheessa olin aivan kysymysmerkkinä poikien hääräämisestä. Seteleitä vaihdeltiin ees taas. Hommassa ei ollut päätä eikä häntää.

Nainen ratissa: "Kröhöm! Mitäs jos nyt ottaisitte omat setelinne takaisin haltuun...noin, hyvä. Nyt A antaa B:lle kympin ja olette sujut.

Miehet tekivät kuten neuvoin, ja herra B jatkoi kanssani matkaa.

B: "Siis mä en nyt ymmärrä. Siis mä sain kympin vaikka kaveri lupas maksaa oman matkansa... Mittarissa on nyt 12 euroa.. Mitä mä oikein nyt joudun maksamaan, kun sulle ei ole maksettu vielä mitään?"
Nainen ratissa: "Siis sehän on ihan sama saiko sen kympin sinä vai minä. Nyt se kymppi on sinulla ja sinä maksat koko reissun perillä."
B: "Mutta mä jään tässä nyt häviölle, vai kuinka? Mä en nyt ymmärrä..? Miten mittarissa on yli kymppi, vaikka mun kaveri makso jo oman matkansa?"
Nainen ratissa: "Se on sinulla se kaverin matkan hinta - se kymppi."
B: "Mut mä en tajuu..."

Kehittyyköhän sitä joskus sellainen superihmistutka, mikä kertoo joka asiakkaan kohdalla miten kannattaa toimia, jotta välttyy säätämiseltä.

Uuden median menestyjät

Lärpäke nimeltään Tutkain sai kunnian olla ensimmäinen rattinaista haastatellut aviisi. On minua itse asiassa pyydetty kertaalleen johonkin Ilta-Puluunkin, mutta kun olisivat tarvinneet pärstäkertoimen siihen oheen, niin en suostunut.

Tämänkin haastattelun suurimmaksi kynnyskiveksi oli tulla anonymiteettini. Kahta sekuntia ennen luurin sulkemista tajusin kysyä, että ei kai siihen mitään nimeä tule. Juu, kyllä vaan. En keksinyt mitään sopivaa nimimerkkiä siihen hätään, joten jutun "Sini" on neiti Toimittajan keksimä. Voin vain sanoa, ettei olemuksessani ole hitustakaan Siniä. Sini on sellainen pieni tyttö, jolla on lautasen kokoiset metsäkauriin silmät, keijukaisen olemus ja tyttömäinen kikatus. Että lukekaa juttu, mutta vaihtakaa nimen kohdalle vaikka Sari. Taikka Pirkko. Lähempänä nekin.

Täydellinen naamioituminen

Mies kavereilleen takapenkillä: "Ajateltiin pitää naamiaiset. Pyydetään sinne Teron goottikaverit ja sanotaan ettei ne saa meikata."