lauantaina, heinäkuuta 29, 2006

Kaasua!

On meneillään kesän toinen lomailupätkäni ja olen istunut taksissa enemmän taka- kuin etupenkillä. Joskus olen osunut tuttujen kyytiin, joskus olen tuntemattomille kuskeille paljastanut ajavani itse taksia, joskus en.

Tässä päivänä eräänä osuin miehen kanssa pubireissulta kotiin palatessani pahimman mahdollisen kuskin kyytiin. Nutaajan. Olin päätynyt istumaan pelkääjän paikalle, koska kuski sen oven avasi. Ja kyllä minä pelkäsinkin. Vaikka tiellä oli ruhtinaalliset kaksi kaistaa samaan suuntaan ja liikenne vähäistä, auto jäi hissuttelemaan oikealle kaistalle pakettiauton taakse. Siinä sitten köröteltiin 10 km/h alle nopeusrajoitusten nokka toisen persiissä kiinni. Hapuilin kauhukahvaa ja kohta oli käydä kuten pelkäsin. Kuorma-auto kääntyi oikealle ja riksa veti liinat kiinni. Tässä vaiheessa kuski älysi ottaa sen vasemman kaistan...

Vauhti jatkui yhtä hurjana kotiin asti. Että teki mieli huutaa, että se kaasu on se oikea poljin. Kahdesta viimeisestä risteyksestä kuljettaja oli ajaa ohi. Karttaa hän ei käyttänyt, eikä neuvoa kysynyt.

No, onneksi kyseiset kuskit ovat vähemmistönä. Tänään(kin) istun taatusti pariin otteeseen takapenkillä ja toivon pääseväni sujuvaan kyytiin. Lusikka lattiaan voikin odotella aamuöistä soittoani. Lupaan haista pahalle.

perjantaina, heinäkuuta 21, 2006

Minibanneri

Ikäviä haamupäivityksiä näyttää blogissa olleen tänään. Uusia juttuja ei nyt synny, sillä makaan (suom. istun tietokoneella, kun miehen silmä välttää) kotona jo neljättä päivää paskamaisen kuumetaudin kourissa. Olin jo menossa tänään töihin tabujen voimalla, kun kaveri takoi vähän järkeä päähän. En todellakaan ole kunnossa, mutta kun on tylsää!

Laitoin vihdoin ja viimein ajankulukseni tuonne sivupalkkiin Miiran tekemän nainen ratissa -minibannerin (kiitos!), jota saa kuulemma käyttää vapaasti. Alkuperäinen png-kuva ja lisää minibannereita löytyy täältä.

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

Kainoja miehiä & ronski nainen

Tänä yönä törmäsin kahteen hykerryttävään tapaukseen, jotka kumpikin liittyivät tavalla tai toisella seksiin.

Ensimmäinen tapaus tuli kyytiini kaupungin laitamilta ja halusi pubiin. Vein kaiffarin yhteen keskustan baariin ja jatkoin ajojani. Muutama tunti myöhemmin olin ensimmäisenä Koskipuiston tolpalla kun sama kaveri käveli kohti, tunnisti minut ja morjesti. Olin jo käynnistämässä autoa, kun mies kävelikin ohi ja istui takanani olevaan taksiin. Katselin taustapeilistä keskustelua ja (mies)kollegan hymyilyä ja mietin, mitä ihmettä... Lopulta mies nousi ja tuli minun kyytiini.

Mies: - Moro.
Nainen ratissa: - Moro. Mikäs sut peljätti enste sinne taaimmaiseen autoon istumaan? Oliko tullessa huono kyyti?
Mies: - Eeii.. kun nolotti tulla sun kyytiin. Kun ajattelin vaihtaa baaria. Tonne Pussycattiin... (tamperelainen tissibaari).

Ensimmäisen tarinan opetus on: taksikuskia ei tarvitse kainostella.
Toinen tapaus on opetus teille nuoret, ronskit naiset. Kyllä ne miehetkin kaipaavat vähän romantiikkaa, eikä pelkkää suoraa toimintaa.

Poimin erään baarin edustalta kyytiini pariskunnan, n. 25-vuotiaita. Nainen oli selvästi enemmän hiprakassa kuin mies.

Nainen: - Noni. Sano sisse osote.
Mies: - Jaa tää meni näin vai. Xxxxxkatu.
Nainen: - Kai sulla on joku kortti joka kelpaa?
Mies: - Niin tarkottaako toi suomeks, että onko mulla rahaa maksaa taksi?
Nainen: - Nii... Kai sulla on kortonkeja mukana?
Mies: - Kor..???
Nainen: No niin niin! Jos sää kerta aiot panna mua, niin pitää sulla ny jumaliste kumeja olla! No ei se mitään. Eikös tossa oo joku Shelli tai joku mistä saa kortsuja.

Valistin lähimmän avoimen huoltamon sijainnin ja kurvasin pihaan.

Nainen: - Noni. Mee ny ostaan niitä kortsuja.

Mies nousi ylös auton takapenkiltä naisen vierestä, avasi pelkääjän puoleisen oven ja kysyi: - "Mitäs se maksaa tähän asti." Kerroin summan ja mies heitti setelin viereeni odottamatta edes vaihtorahoja ja lähti kirjaimellisesti karkuun. Takapenkin nainen olisi voinut säilyttää edes rippeet kasvoistaan, jos olisi jäänyt autoon ja lähtenyt kotiin. Mutta kun ei. Sinne se painui miehen perään kysymyksiä huudellen ja raivoten.

Ja minä nauroin. Repesin aivan totaalisesti. Lopulta kuivasin silmäni ja jatkoin hymyillen töitä.

maanantaina, heinäkuuta 17, 2006

Rajoituksista

Jude sai kukkahattutädit kommentoimaan, ja minä aion pistää löylyä lisää.

Tosiasiahan on, että kaiken maailman rajoitukset ovat olemassa sen takia, että joukossamme on idiootteja, jotka laittavat asian kuin asian överiksi. Esim. ajaisivat keskellä kirkasta päivää vilkasliikenteisellä keskustan kadulla 120 km/h lasissa. No, laitetaan nopeusrajoitus ja säädetään sen rikkomisesta rangaistus. Reilu peli. Vuodet kuluvat, autot paranevat, pari puusilmää sattuu törttöilemään kyseisellä pätkällä, tietyt tahot haluavat päteä. Seuraus: pudotetaan nopeusrajoitusta. Rajoitusta on totta munassa noudatettava, koska se on LAKI. Terveen järjen kanssa näillä asioilla ei ole ollut aikoihin tekemistä.

Normaalissa päivätöissä kulkeva ihminen suivaantuu näistä rajoituksista suht harvoin, koska ainakaan Tampereen super-nutaavassa päiväliikenteessä ei pääse liikkumaan yhtään mihinkään. Mutta siihen yöhön. Minä ajan pääasiassa vain öitä. Suurin syy siihen on se, että haluan päästä liikkumaan sutjakkaasti paikasta toiseen. Minulta menee hermo ruuhkassa, eikä se ole ollenkaan mukava juttu asiakkaan seurassa. Tämä sutjakkaasti liikkuminen taas tarkoittaa sitä, että ajetaan 10-15 km/h ylinopeutta. Tasaisesti, jatkuvasti, joka yö. Minusta tuo ei ole lain rikkomista vaan öisen liikennekapasiteetin tehokasta hyväksikäyttöä muita vaarantamatta. Nopeusrajoitukset on tehty päiväliikennettä ajatellen ja ne taatusti muutettaisiin öiseen aikaan toiseksi, jos vaihtuviin nopeusrajoituslätkiin vain liikenisi rahaa.

Kerran Multisillassa ajellessani kahden aikaan yöllä päästelin viidenkympin alueella reilua kuuttakymppiä. Asiakkaana autossa istunut nainen aloitti sen päiväisen rutkutuksen nopeudestani ja siitä miten alueella liikkuu pieniä lapsia ja miten taksit ovat kaikkein pahimpia hurjastelijoita koko maaailmassa ja plaa plaa... Olin saada naisen silmilleni, kun vastasin olevani enemmän huolissani siitä, jos sillä seudulla vaahtosammuttimen kokoiset ovat irrallaan aamuyöstä...

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

Melkein purkaus

Sisälläni roihahti tässä päivänä eräänä oikein kunnolla, kun luin eräästä lempiblogistani lauseen pikineistä ja hylkeestä rannalla. Tästä intoutuneena suunnittelin päässäni pitkän kirjoituksen alkaen suvaitsevaisuudesta, johon minut on kasvatettu 70-luvulla lapsuudessani. Ohimennen olisin sivunnut tupakointia ja tätä saatanan hyysäämistä, joka äärimmillään johtaa Matrixmaiseen tehoyhteiskuntaan, jossa kaikki istuvat terveinä kuutioissa toinen letku nielussa ja toinen perseessä ja tuottavat ja tuottavat. Tässä välissä olisin vetänyt esiin jonkun mukavan Hitler-kortin. Lopuksi olisin päättänyt jutun siihen, että ihmisen tulee saada olla virheellinen ja vajavainen ja että vain eläminen vaarallisesti (oli se sitten vuorikiipeilyä tai ylensyömistä tai tupakointia) on oikeaa elämää.

Mutta koska olen lähdössä viettämään hulvattoman rentouttavaa iltaa juopottelun, syöpöttelyn ja runsaan tupakoinnin merkeissä, tyydyn vain toivottamaan kaikille aurinkoisia kesäpäiviä ja tamperelaisille riehakasta Tammerfestiä.

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006

Varas ja huijari

- "Saatana, te olette kaikki samanlaisia varkaita ja huijareita. Kun silmänsä kääntää, niin mittari alkaa raksuttaa puolta nopeammin. Kyllä minä teidät tiedän..."
- "Minen luota yhteenkään taksikuskiin. Viette rahat ja vedätte vielä turpiinkin."
- "Kerran matka keskustasta kotiin maksoi 4 euroa enemmän kuin yleensä. Siis 4 EUROA! Sen jälkeen olen ollut tarkkana teikäläisten kanssa."

Kutakuinkin tällaista imartelua saa tällä työmaalla toisinaan kuulla. Olen aina hieman loukkaantunut, hämilläni ja varuillani, kun noihin juttuihin mennään. Koskaan ei tiedä, mitä moisen antipatian takana on. Joku on saattanut oikeasti törmätä kusipäiseen kuskiin, onhan meitä moneen junaan. Toisinaan kyseessä on selkeä mielenhäriö. Useissa tapauksissa uskon olevan kyse väärinkäsityksestä ja tietämättömyydestä taksoituksen suhteen. Monet kun eivät näytä tietävän edes sitä, että osoitteeseen tilatun taksin mittari alkaa käydä välittömästi, kun auto saapuu pihaan. Kun taksa huitelee kympin liepeillä asiakkaan saapuessa autoon, niin sitten me ollaan taas huijareita...

Useimmiten olen tuollaisissa tapauksissa aika lailla hiljaa ja tsekkaan että kännykät ja muut tavarat ovat piilossa. Homma on nimittäin ihan sama kuin sairaalloisen mustasukkaisilla ihmisillä. Ne, jotka eniten epäilevät ja syyttävät toisia, toimivat itse juuri kuvailemallaan tavalla. Ihmisen on niin helppo uskoa toisen olevan samanlainen kuin itse on.

Tabuja

- "Tää elämä on kyllä välillä yhtä helvettiä. Yhtä paskaa. Kävin tuossa määräämässä itselleni vähän lääkkeitä. Ei meinannut ensin SV-numero kelvata. Kuvittele, jouduin kinaamaan asiasta! Minä - mukava mies - jouduin ihan uhkailemaan sitä nuorta farmaseutti-opiskelijaa harjoittelupaikan menetyksellä. Eikä hommassa ollut mitään epäselvää. Pakko oli jumalauta saada piristäviä, kun VITUTTAA!"

Miten niin väheni taas usko lääkäreihin ison pykälän verran...

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Terveisiä Kuopiosta!

Kävin tuossa sitten pyörähtämässä kalakukkojen maassa. Paikallisilla kollegoilla riitti viime viikonloppuna runsaasti duunia, sillä viinijuhlat ja helle saivat ihmiset ihmiset käyttämään riksoja ihan kiitettävästi.

Yksi savolainen kuski intoutui kertomaan, miten oli käynyt nolosti aikoinaan samanlaisilla helteillä. Oli tarjoutunut pitkä kyyti, ja asiakas oli ehdottomasti vaatinut auton, jossa on ilmastointi (ei ollut silloin vielä kaikissa autoissa). Tämä taksari oli ohjannut asiakkaan polleana hienosti varustellun autonsa kyytiin: "Täällä ei tarvitse hikoilla." Tuskin matka oli päässyt alkamaan, niin eikö joku kompressori tai muu osa ollut lauennut ja auto oli ollut kuin pätsi... Itse asiassa se oli ollut pätsi seuraavat kaksi viikkoa osia odotellessa...

Tiedän kokemuksesta, ettei kannattaisi reteillä. Viime talvena sanoin "no problema", kun eräällä asiakkaalla oli kiire Helsinki-Vantaalle. En ole ikinä joutunut ajamaan niin huonossa kelissä Helsingin suuntaan. Jäätävää tihkua ja tie kuin peili. Oli oikeasti usko loppua, vaikka ehdimme viime minuuteilla perille.

torstaina, heinäkuuta 06, 2006

TV on orjani

Tämän työn ja tallentavan digiboksin ansiosta televisionkatselutottumukseni ovat muuttuneet totaalisesti. Esimerkiksi tänään tulee kolme suosikkiohjelmaani: Lost, 4400 ja Sinkkuelämän uusintoja. Ennen muinoin olisin tehnyt sohvakuoleman ja tapittanut klo 21-23 televisiota taukoamatta. Vaan nyt on toisin.

En voisi kuvitellakaan istuvani töllön ääreen klo 21 ja odottavani ohjelman alkavan. Mieleenikään ei tulisi joka ikisen mainoksen katsominen kuin hypnoosissa. Ei, mieluummin katson koko paketin myöhemmin. Myöhemmin voi olla 20 minuuttia ohjelman alkamisesta tai ensi viikolla, ei väliä. Tärkeintä on, että voin skipata mainokset ja katsoa mahdolliset tylsät kohdat tuplanopeudella. (Tylsiä kohtia ovat nämä niin muodikkaat "ei-puhuta-mitään-vaan-luodaan-tosi-kiva-fiilis-musiikilla" tv-sarjojen loppukohtaukset . Tätä haukotuttavaa soopaa harrastetaan ainakin sarjoissa Lost ja Todistettavasti syyllinen.)

Mikä parasta, minulla ei ole tällä hetkellä aavistustakaan, ovatko badenbaden-tuolit tarjouksessa, kuinka monta prosenttia kuohkeammiksi saisin hiukseni uudella ihmeshampoolla tai kuka julkkis mainostaa tällä hetkellä ryppyvoidetta. Ihanaa!

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006

Karttoja & neuvoja

Monet asiakkaat kyselevät datalla näkyvästä kartasta. Samat vakiovastaukset saan antaa monta kertaa viikossa:

- Ei, se ei ehdota minne minun pitäisi kääntyä.
- Luojan kiitos, se ei varsinkaan juttele mitään.
- Joo, nähdään kyllä tämä auto tuossa kartalla, se on tuo sininen piste.
- Niin, en tosiaan löydä täältä kotikatuanne, jos se on melko uusi.

Juttelin eilen yhden asiakkaan kanssa oudommista osoitteista, kartoista ja perille löytämisestä. Kehuin hänen tapaansa kertoa määränpäänsä taksinkuljettajalle: sekä kaupunginosa että itse osoite. Tällöin kuski voi lähteä välittömästi oikeaan suuntaan, vaikka katu olisi outo. Matkalla on sitten hyvää aikaa näpytellä tarkka paikka datalta esiin.

Viime aikoina olen jollain lailla ärsyyntynyt tiettyihin keski-iän paremmalla puolella oleviin ihmisiin, joilla on ikävä tapa kertoa määränpää tyyliin: "Lähdetään Ylöjärven suuntaan." Lähellä Ylöjärveä vinkataan hieman lähemmäs: "Mennään kohti Asuntilaa." Asuntilan risteyksessä lopulta pudotetaan salaperäisyyden verho ja kerrotaan katuosoite. Talon numeroa ei toki paljasteta, vaan perillä sanotaan: "Pysähdy tuossa kun on tuo Volvo pihassa." Joskus tekisi mieli huutaa, että eikö se nyt pemalauta jurkele olisi ollut helpompaa sanoa, että mennään Ylöjärvelle xxxxkatu 5:een!

Edellisiä pahempia ovat ne, jotka opastavat vähintään puolet matkasta "oikealle", "vasemmalle". Yksi vanhempi kollega sanoi kerran, ettei siedä moista yhtään. Hän on jumaliste autokoulunsa joskus käynyt ja ajanut vuosia taksia. Jos osoitetta ei heru, auto ei liikahda senttiäkään.

Olen samalla linjalla vanhemman kollegan kanssa, mutta annan tulevaisuudessakin keski-ikäisten (miesten) toisinaan päteä neuvomalla minua risteys risteykseltä. Kun olen hyvällä tuulella. Eli tosi harvoin.

Muistinmenetyksiä

Damn. Takana suht rauhallinen kesäilta, josta ei irtoa tarinoitavaa millään ilveellä. Tammerkosken sillalla (onpa muuten aika kököt sivut) ja Jean S tosin piristivät hetkeksi Keskustorin seutua.

Joskus alkuillasta sain aivan järisyttävän ja tajunnan räjäyttävän hienon juttuidean tänne blogiin. En vaivautunut kirjaamaan siitä mitään ylös, koska stoori oli niin hyvä, että vain täydellinen dementikko voisi sen unohtaa. Nyt kuitenkin pääsi iskemään niin hirvee amaryllis, etten millään muista mikä sen kukan nimi oli.

Lopulta luovuin kaivelemasta väsyneen alitajuntani syövereitä ja palasin vanhoihin muistiinpanoihini. Sieltähän löytyy ranskalainen viiva poikineen, sieltä sylkisin aamuyöhön rattoisan tarinan. Pettymyksekseni huomasin, että olen jo ehtinyt kirjoittaa joka aiheesta - paitsi yhdestä. Siinä luki ytimekkäästi: "paskalla". Älkää kysykö. Ei mitään hajua. Jotenkin minusta tuntuu, että mieleni on tarkoituksellisesti hävittänyt tämän(kin) muiston.

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Listoilla


No en kyllä villeimmissä unelmissanikaan olisi uskonut koskaan kipuavani TOP5:een luetuimpien listalla! Myös Siiveniskujen ohittaminen tilatuimpien listalla säväyttää naisen täällä aurinkoterassilla kananlihalle asti. Ehkä nyt olisi hyvä hetki tarjota Birdylle ne viime kesänä lupaamani kuohuviinit Tammerin terassilla. ;-)

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006

Ameriikan malliin

Ulkomaiset asiakkaat eivät juuri tapaa jutella taksinkuljettajan kanssa. Ehkä heitä ei kiinnosta tai sitten he eivät usko kuljettajan hallitsevan lontoota, puhumattakaan muista kielistä.

Eräänä kauniina kesäaamuna kyytiini nousi mukava poikkeus. Rennon oloinen amerikkalainen, joka oli lähdössä neljän kuukauden Suomi-vierailun jälkeen takaisin kotiin Arizonaan. Mies jutteli ummet ja lammet leveällä jenkki-aksentillaan kokemuksistaan Suomessa ja elämästään Jenkkilässä. Jotenkin juttu kääntyi autoihin ja aioin kertoa hänelle avomieheni uudesta autosta, mutta... Minulle ei ole tähän päivään mennessä selvinnyt, miten sanon lyhyesti englanniksi eläväni avoliitossa. Siispä päädyimme tätä amerikkalaisen kanssa pohtimaan. Virallinen versio sanalle avoliitto on 'common-law marriage', mutta kuka tuollaista viitsii mennä selostamaan. Sitten mietimme sanaa 'partner', mutta tuo kuulostaa melkoisen kylmältä, vähän niin kuin 'business partner'. 'Boyfriend' kuulostaa siltä, kuin olisimme käyneet kolmilla treffeillä ja sanaa 'husband' en mielelläni halua käyttää, koska mitään sormuksia kädessä ei killu. Kunnollista ratkaisua emme siis asiaan löytäneet.

Jenkkimies kertoi myös elävänsä avoliitossa, mutta hänellä ei ollut mitään ongelmaa näiden termien kanssa: "I can always say she's my bitch."