lauantaina, heinäkuuta 29, 2006

Kaasua!

On meneillään kesän toinen lomailupätkäni ja olen istunut taksissa enemmän taka- kuin etupenkillä. Joskus olen osunut tuttujen kyytiin, joskus olen tuntemattomille kuskeille paljastanut ajavani itse taksia, joskus en.

Tässä päivänä eräänä osuin miehen kanssa pubireissulta kotiin palatessani pahimman mahdollisen kuskin kyytiin. Nutaajan. Olin päätynyt istumaan pelkääjän paikalle, koska kuski sen oven avasi. Ja kyllä minä pelkäsinkin. Vaikka tiellä oli ruhtinaalliset kaksi kaistaa samaan suuntaan ja liikenne vähäistä, auto jäi hissuttelemaan oikealle kaistalle pakettiauton taakse. Siinä sitten köröteltiin 10 km/h alle nopeusrajoitusten nokka toisen persiissä kiinni. Hapuilin kauhukahvaa ja kohta oli käydä kuten pelkäsin. Kuorma-auto kääntyi oikealle ja riksa veti liinat kiinni. Tässä vaiheessa kuski älysi ottaa sen vasemman kaistan...

Vauhti jatkui yhtä hurjana kotiin asti. Että teki mieli huutaa, että se kaasu on se oikea poljin. Kahdesta viimeisestä risteyksestä kuljettaja oli ajaa ohi. Karttaa hän ei käyttänyt, eikä neuvoa kysynyt.

No, onneksi kyseiset kuskit ovat vähemmistönä. Tänään(kin) istun taatusti pariin otteeseen takapenkillä ja toivon pääseväni sujuvaan kyytiin. Lusikka lattiaan voikin odotella aamuöistä soittoani. Lupaan haista pahalle.

8 kommenttia:

Eufemia kirjoitti...

Noh, olisiko tuo nyt kuitenkaan pahin mahdollinen kuski? Sisareni oli vasta ystävänsä luona juhlissa, ja kertoi seuraavana aamuna niin ikävän jutun, että äidyn toistamaan sen tässä.

Juhlat helsinkiläisellä omakotitaloalueella olivat lopuillaan, moni oli tilannut jo taksin päästäkseen kotiin. Sisareni seisoi ystäviensä seurana näiden odottellessa talon edessä, ja yksi taksi tulikin näkyviin - pysähtyi kuitenkin parin talon päähän odottamaan eikä piitannut viittilöinneistä, joten arvelivat taksin olevan jollekulle muulle.

Paikalle ilmaantui toinen taksi, sisareni ystävät nousivat siihen; sisareni lähti kävelemään kotia kohti. Säikähti sitten melkoisesti kun takaa kuului vinkunaa: ensin tullut taksi kääntyi rivakasti ympäri ja lähti kiitämään toisen taksin perään. Kiitämään siis sellaisella omakotitaloaluekadulla, jolla on hidastetöyssyjä, ja jolla kaksi autoa ei mahdu ohittamaan toisiaan kuin vaivoin. Onneksi sisareni sai väistettyä.

Kotiin tultuaan hän soitti ystävilleen: he kertoivat tuon taksin ottaneen heidän taksinsa kiinni jossain valoissa ja kuskin avanneen ikkunan ja huutaneen heille härskin solvausryöpyn. Häkeltyneinä he koettivat selittää, että siellä talolla luultavasti odotti taksia vielä moni, mutta kuski ei jäänyt kuuntelemaan vaan kaahasi tiehensä.

Olisin sentään mielummin kuvaamasi kuskin kuin sisareni kuvaaman kuskin kyydissä.

Kiitos muuten kiinnostavasta blogista.

nainen ratissa kirjoitti...

No joo, vähän ylisanoja tuli ehkä taas harrastettua.

Aikamoiselta tapaukselta kuulostaa tuo kertomasi. On täytynyt olla tosi paha päivä kuskilla, kun noin on käyttäytynyt. Normaalisti nuo hoidetaan fiksusti kysymällä, että onko osoitteeseen tilattu useampi auto.

Lusikka lattiaan kirjoitti...

mutta muistetaan että meillä tää homma pelaa koska meillä on ULA siinä rinnalla... Hesassa ei taas ole..
Mutta älytöntä toimintaa kuskilta.

Et sitten soitellut aamulla... jo vähän kerkesin huolestuakkin :P
Nyt olen vielä sunnuntain 18-06 ja sitten alkaa LOMA

kaikki 2.5 viikkoa :P

Mä soittelen Naiselle sitten :P :P

nainen ratissa kirjoitti...

Nokun emmää, kun kaverit... Nimittäin väsyivät kesken illan ja sain kyydin kotiin.

ULAsta taas... Kyllä tässä männä viikolla näin helsinkiläisen kuskin jotakin sen tyyppistä käyttävän. Tosin kyseessä oli tila-auto, että onko käytössä vain heillä?

Anonyymi kirjoitti...

Ei Helsingissä mitään ulaa ole, edes tila-autoilla, eikä tarvita. Täysin turhaa suunsoittoa ja kyselyä. Hommat hoituu paremmin, kun joutuu itse näkemään vähän vaivaa, eikä huutele ulalla, että missäs nyt onkaan pornokauppa, joka ois auki tähän aikaan.. (Nimimerkillä tämäkin on eräässä toisessa Suomen kaupungissa kyllä kuultu..)

"mutta muistetaan että meillä tää homma pelaa koska meillä on ULA siinä rinnalla..."

Vielä kun vaivautuisit selittämään mitä tällä tarkoitat? Se, että kuski on mielipuoli, ei varmaankaan parane ulalla? Vai meinasitko, että toi kiroilutulva ois pitänyt saada muidenkin korviin? ;)

Lusikka lattiaan kirjoitti...

tarkoitin siis tätä yhteydenpitoa autojen välillä. Kun on ula niin laiskakin jaksaa siellä kysellä toisikta kuskeilta asioita esim nyt tää hes homma. jos niillä olis ollu ula niin tuo toinen olisi haistattelun ja perässä ajon sijaan voinut kysäistä siellä asiasta.

En tiedä miten hesassa ula toimi mutta eipä meillä juuri siellä kiroilla. Aikalailla on pelisäännöt perillä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan puhelimella voi keskuksesta kysyä onko tilattu 2 autoa.. ;)

Taksitar kirjoitti...

eipä niitä kyytejä aina keskukselta tilata ja miksi tukkia keskus kun voi kysyä suoraan ulalla?