torstaina, tammikuuta 31, 2008

Töitä Japanista

Pirkkalaan laskeutunut Osakan kone toi eilen töitä Tampereen alueen takseille.

Ihmettelin kentälle ajellessani, kun paikalla oli julmetun kokoinen lentokone, joka näytti Pirkkalan pikkukentällä melkoiselta mastodontilta. Lisäksi datalta näkyi, että pääkaupunkiseudun alueruudussa oli ainakin 7 meikäläistä hyörimässä. Kentän henkilökunnalta kuulin, mistä oli kyse. Suurin osa matkustajista oli kuljetettu bussilla Helsinkiin, mutta mm. lentokoneen henkilökunta oli ottanut pirssin alleen.

Olin siis kentällä ja jonon kärjessä odottelemassa yökoneiden aikatilauksia, kun auton ovi avattiin. Pääsin minäkin sitten hieman pidemmälle kyydille. En ihan Helsinkiin asti, mutta sinnepäin kuitenkin. Konetta huoltamassa ollut henkilö kipusi rättiväsyneenä kyytiini. Nukkuikin melkein koko matkan.

Pääsin nyt sitten ajamaan toivomassani haasteellisessa kelissä. Ennen Hämeenlinnaa lumi pöllysi ja rekkojen ohittaminen oli todellakin hieman haasteellista. Aura-autot olivat piirtäneet inhottavat urat tiehen, ja ohituskaistalla oli melkoisesti lumimössöä. Parhaimmillaan ajelin mittarisatasta, heikoimmillaan 85 km/h. Hämeenlinnan jälkeen oli kylvetty vielä suolaa tielle. Tämä teki ohituskaistan lumimössön vielä mielenkiintoisemmaksi ajaa. Köröttelin viimeiset 4 km motarilla suosiolla rekan perässä 70 km/h.

Takaisin palatessa poikkesin Linnatuulessa ja katselin lumisadetta. Jee, talvi! Keli jatkui Hämeenlinnaan asti erittäin huonona. Jossain Janakkalan liittymän paikkeilla näin sitten matkan ainoan sekopään. Ei pitäisi kollegoita haukkua, mutta nyt on pakko... Helsinkiläinen taksi, matkalla kohti Tamperetta. Vauhtia ainakin 120 km/h! Ei jumalauta! Vaikka olisi minkälainen auto ja maailman parhaat renkaat ja 150 vuotta ajokokemusta, niin ei tuossa kelissä kuuluu ajaa 20 km/h ylinopeutta (muuten kyllä! *virn*). Jos olisin ollut asiakkaana kyydissä, niin olisin kyllä huutanut suoraa huutoa - ihan pelosta ja raivosta. Ei ihme, että puhutaan pääkaupunkilaisten kyvyttömyydestä sopeuttaa ajotapaa ja keliä. Järjetöntä.

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Mikä maa, mikä valuutta?

Tipaton tammikuu alkaa selvästi olla ohi. Porukka oli tänä lauantaina harvinaisen pää jäässä.

Lyhin kyyti oli pituudeltaan 50 metriä, kun Keskustorilta kyytiin noussut nuori mies pyysi lupaa puristaa tissistä. Minäpä kehotin keijoa sen jälkeen suksimaan vittuun. Kehtasi vielä pyytää kuittia, vaikka ilmoitin, etteivät rahansa kelpaa minulle.

Olinpa myös lähteä hieman pidemmälle reissulle. Nuorehko, humalainen nainen nousi yökerhon edestä kyytiini ja kertoi osoitteen:

Nainen:
"Mennään Kirkkonummelle Plaaplaakadulle."
NR: "Kirkkonummelle? Ihan oikeasti?"
Nainen: "No joojoo! Mä en jaksa noita mun kavereita enää. Mennään nyt!"
NR: "Mitenkäs tuo matkalippupuoli?"
Nainen: *hypistelee vain kännykkäänsä*
NR: "Niin millä maksuvälineellä neiti ajatteli maksaa matkan?"
Nainen: "Pankkikortilla tietty!"
NR: "Niin tuota... Sen takia vain kysyn, kun kyseessä on tavallista pidempi matka. Kirkkonummen kyyti kun ei ole meille ihan jokapäiväinen juttu."
Nainen: "Miten ihmeessä Kirkkonummen kyyti on jotenkin outo juttu helsinkiläiselle taksille?"
*tyrmistynyt hiljaisuus*
NR: "Me ollaan kyllä nyt Tampereella..."
*toinen tyrmistynyt hiljaisuus*
Nainen: "Pysäytä, pysäytä heti! Mun täytyy mennä takaisin!"

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Agentti X

Asiakas: "Autossa on tallentava turvakamera... Missä se on? Ai toi mokkula tossa varmaan. Tota... Ootko sä nähnyt YouTubessa sen videon, jossa se hullu akka raivoaa taksikuskille?"

NR: "Siis se nainen, joka yrittää häipyä maksamatta ja taksikuski seisoo sen edessä ja estää sitä ja kuvaa samalla koko jutun?" (En laita linkkiä, kaivakaa itse.)

Asiakas: "Just se. Ihan hullu ämmä. Kaikkee tekin saatte kestää. Sitä mä vaan, että onko teillä tossa takissa joku kamera, kun se oli kuvannut sen?"

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Haasteellinen keli

Joskus menneessä elämässäni jouduin hetken kestämään työorganisaatiota, jossa asioista ei puhuttu oikeilla nimillä. Mm. ongelmatilanteita, joista ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä kunnialla, nimitettiin "haasteellisiksi".

Sattuipa kerran herra isoherra ajamaan pääkallopaikalta matalaan toimipisteeseemme kovassa lumimyräkässä. Ilmoitti perille päästyään kelin olevan pirun paskamainen. Minä siihen, että minusta se on pikemminkin haasteellinen... Todennäköisesti sain tuosta lausunnosta taas yhden viivan lisää meriittilistaani.

Eilen kelin piti olla perin haasteellinen. Tulihan sitä lunta vaakasuoraan, mutta mitään suurempaa hämminkiä ei näyttänyt syntyvän. Lähdin töihin pari tuntia normaalia aikaisemmin, kun ajattelin iltapäivän ruuhkan olevan aikamoinen - niin liikenteessä kuin taksitilauksissakin. Yllätykseni oli melkoinen. Tiet olivat hyvässä kunnossa, tilauksia ei ollut datalla lähellekään ruuhkaksi asti ja liikenne kulki klo 16-18 huomattavasti normaalia iltapäivää sutjakammin.

Minulla on yksi ainut selitys tarjota tähän. Suuri osa sellaisista autoilijoista, joiden ei ollut ihan pakko lähteä liikenteeseen, jäivät kotiin tai käyttivät joukkoliikennettä - hirmuisen lumimyrskyn pelossa. Jos tällaisella keinolla saadaan liikenne toimimaan, niin lisää myrskyvaroituksia, kiitos! Mieluusti vielä perjantai-iltapäiville. Saa tulla oikeakin lumimyräkkä! Minä kun satun pitämään haasteista - ja myrskyistä.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Bändimeemi



Vaihteeksi jotain ihan muuta, eli benrobelta vohkittu bändimeemi.

Tee oma bändimeemisi näin:
1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi
2. quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi
3. flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi


En ihan päässyt kärryille bändini tyylistä, mutta jotain hyvin skandinaavista ja ulkomuodoltaan vaatimatonta tuo on. Synkkää ja melankolista. Ovat hyvin rehellisiä itselleen.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Repohan se

Sain kyytiini iloisen, mutta väsyneen eestiläismiehen, joka oli palaamassa lahden takaa kotiinsa. Hieman huonosti mies suomea puhui, mutta ymmärsin vaivatta ainakin puolet. Jotakin maansiirtokoneisiin liittyvää mies teki työkseen ja hyvin oli tänne kotiutunut.

"Kotikotikoti!", mies hoki iloissaan ja jatkoi jotakin käsittämätönsä eestinkielellä. Käsittämätöntä, mutta hyväntuulista. Vaihdoimme ajatuksia minkä taisimme ja naurahtelin välillä miehen jutuille ja välillä pelkästään sille, miten hauskalta kielensä kuulosti.

Olimme naapurikunnassa ja jo melkein perillä, kun auton editse vilahti otus valkoisen hännänpään kera. "Kettu!", pääsi suustani, ja samalla hetkellä kyytiläiseni huudahti: "Repane!" Repesin.

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Jäätävää tunnelmaa

Kuukausien ajan olen välttynyt tilanteelta, jossa pinna kiristyy niin minulta kuin asiakkaaltakin. Nämä tilanteet syntyvät yleensä täysin yllättäen jostakin käsittämättömästä väärinymmärryksestä, kuten tälläkin kertaa.

4-kymppinen, juhlatuulella oleva pariskunta nousi erään tanssipaikan luota kyytiini. Nainen kysyi ensimmäiseksi: "Paljonko maksaa lisää, jos me haetaan ruokaa tosta grilliltä?" Vastasin totuudenmukaisesti, että se maksaa normaalin odotustaksan mukaisen taksan. Taksissa tuli useammaksi sekunniksi totaalisen hiljaista ja ilmapiiri muuttui jääkylmäksi. Vahinko oli tapahtunut, enkä todellakaan tiedä miksi. Ilmeisesti minun olisi pitänyt heittää jotain vitsiä, eikä olla asiallinen. Mies aloitti liikkeelle lähdettyämme puheen, miten taksimatkat ovat menneet monesti niin mukavasti, kun on ollut mukava kuski. Ymmärsin, etten ollut sellainen. Yritin keventää tunnelmaa jutustelulla, mutta oli liian myöhäistä...

Pysähdyimme grillille ja pariskunta poistui hakemaan ruokaa. Päätin tuossa vaiheessa, että jos yrittävät autoon pakkaamattomien ruokien kera, lähden menemään, enkä taakseni katso. Ilmapiiri oli sen verran kireä, etteivät taatusti suostuisi olemaan syömättä autossa. Pariskunta palasi, ja ruuat olivat nätisti kassissa. Siis matkaan.

Vaan eivätpä pakkaukset pariskuntaa estäneet. "Annas mulle se makkara sieltä kassista!" Tiesin, että pyyntöni menisivät kuuroille korville, mutta sanoin silti: "Jos malttaisitte niiden ruokien kanssa kotiin asti." Ei vastausta. Ainoastaan papereiden rapinaa ja maiskutusta. Mikäli halusin ilman suurempaa tappelua maksun kyydistä, ainut vaihtoehto oli antaa näiden ylimielisten idioottien syödä ruokansa ja toivoa sinappien pysyvän suupielissä.

Ajoin melkoista ylinopeutta kohti määränpäätä. Halusin näistä tyypeistä mahdollisimman pian eroon. Pihassa minulle heitettiin setelit kuin koiralle. Annoin vaihtorahat ja sitten annoin tulla:

NR: "Antaa olla sitten muuten viimeinen kerta kun syötte taksissa! Ei todellakaan ole sallittua!"
Nainen: "Eihän me edes sutattu..."
Mies: "Sinä se oot kyllä outo taksikuski! Oot kyllä ihan väärällä alalla!"
NR: "Kuule, en todellakaan ole! Niin metsä kuule vastaa, kun sinne huutaa!"
Mies: "MINÄ olen ollut tällä alalla 10 vuotta, että MINÄ kyllä tiedän..."
NR: "No eipä ainakaan uskois!"
Mies: "Opettelisit muuten ajamaan! Nyknyknyk!"

Tässä vaiheessa poistuin paikalta ja tein jotain, mitä teen äärimmäisen harvoin. Polttelin autossa savukkeen ajaessani takaisin kaupunkiin.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Se toisenlainen pommi

Uutena vuotena ainakin yksi tamperelainen taksi saa yleensä vaurioita raketeista. Niin nytkin.

Joku järjen jättiläinen päätti pelotella taksia yrittämällä ampua raketin sen editse. Meni sitten arvio vähän pieleen. Raketti osui ensin etumaskiin, jossa räjähti käyttäen konetilaa äänikoppana. Olisi kuulemma saattanut heikommalta tulla löysät housuun siitä pamauksesta. Maski meni tietysti paskaksi. Siitä raketti kimposi vielä tuulilasiin ja konepeltiin aiheuttaen vaurioita. Raketin ampuja - aikuinen mies - loikki parimetrisen aidan yli karkuun, huutaen naapureille: "Vittu, ette kerro nimee!"

Toki nimi selvisi. Laskuksi tuli n. 2500 euroa. Että hyvää uutta vuotta vaan.