perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Vapailla

Olen parin viikon ajan lomaillut, shoppaillut ja laittanut elämääni uuteen kuosiin. Tällä viikolla tein retken vanhaan kotikaupunkiini ja oli kyllä taas ihana nähdä todella ihmisläheistä palvelukulttuuria.

Paikallisessa naisten pukimossa minulta kyseltiin omat ja sukulaisten kuulumiset. Sovituskoppiin kannettiin pyytämättä vaatteita näytille: "Tää ois kuule ihan sun tyylinen." Ei puhettakaan, että olisin lähtenyt tyhjin käsin, vaikken löytänytkään alunperin etsimääni vaatetta. Housut, neule, jakku - mitään noista en oikeasti olisi tarvinnut, mutta kun sopivat niin hyvin päälle - myös muiden asiakkaiden mielestä. Missään tamperelaisessa liikkeessä ei tulisi mieleenkään kommentoida toisen asiakkaan vaatteiden sovitusta. Tuolla koko putiikki on yhtä iloista puheensorinaa ja naurua.

Paluumatkalla poikkesin Ideaparkin Tiimarissa, jossa myyjätyttö vuodatti rahojensa menevän joulukorttikrääsään jo nyt. Toivotin mukavaa joulunodotusta. Alusvaateliikkeessä taas juttelimme pitkään shoppailun riemuista ja huomasimme bonganneemme samanlaiset käsilaukut. Ja nauraa räkätimme.

Mukavaa. Vielä kun saisi tuon palvelukulttuurin leppoisine jutusteluineen leviämään Tampereella asti. Itse ainakin pyrin siihen.

(Toim. huom: Ne jotka nyt sanovat, ettei heitä kiinnosta myyjän joulukorttiongelmat tai naurunräkätys... Sehän juuri on suuri osa myyjän asiantuntemusta - tunnistaa asiakkaan tunnetila ja tarpeet.)

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Lopun alkua?

Piti ensin kirjoittaa vain kommentti tähän merkintään, mutta iski niin törkeä vitutus, että lopetin sitten hyvän kirjoitustauon.

Näin kirjoitin:

No jo nyt on perkele, ellei edes blogissaan saa tuulettaa aggressioitaan! Osittain samasta syystä olen itse pitkällä kirjoitustauolla. Jos oman blogin kommenttien lukeminen vituttaa enemmän kuin kirjoittaminen piristää, niin eipä hirveästi huvita kertoa mistään mitään.

Se, ettei asiakaspalvelija livo persettäsi blogissakin, ei kerro mitään asiakaspalvelijan aggressioista, palveluhalukkuudesta tai ammattitaidosta itse palvelutilanteessa.

Pitäkää tunkkinne.


Olen nyt ihan millin päässä siitä, että kuoletan tämän blogin. Elämäni on tällä hetkellä aivan tolkuttoman myllerryksen alla. En todellakaan salli, että niskaani sataa yhtään lisää paskaa sellaisesta paikasta, jonka olen kuvitellut henkireiäkseni. Ehkä löydätte vaaleanpunaista ja söpöä luettavaa jostain muualta. Tämä purkaa aggressionsa ja intohimonsa nyt (ainakin hetken aikaa) muualle.

Anonyymeille vittuilijoille: Toivottavasti saatte töistä syysflunssan keuhkokuumeella ja puolisoltanne klamydian, syksynne on kylmä ja kurainen, lapsenne ripuloivat viikkotolkulla ja koiranne saa kapin ja syyhyn. Ja ei, te ette muuten kommentoi tänne enää.