Lapsellisia kyytejä

Kesällä Särkänniemen kyydit ovat osa Tampereen taksikuskien elämää. Lapsiperheitä tulee nähtyä laidasta laitaan. Päivänä eräänä oli sitä toista laitaa ja taksaritädillä oli hiha palaa...

Kolmen hengen perhe, tyttö n. 8 v, mukanaan sellainen hillittömän kokoinen puhallettava vasara. Ensimmäiseksi alkoi hirveä huuto, että nyt pitää saada Radio Rock ja volaa! Tulipa sillekin vahvistus, että viikonloppuöinä samaa asiaa kinuavat ovat 8-vuotiaan tasolla...

No, aloin kuitenkin etsiä kanavaa, toiveena saada pentu hiljaiseksi. Eikö silloin pamahda ilmapallovasarasta päähän! Vedin välittömästi tien sivuun ja ilmoitin, että nyt muuten lähti vasara peräluukkuun ja Mannaryyni-Anastasia vöihin loppumatkaksi. Oli muuten vähän vakavan oloiset vanhemmat, vaikka siihen asti kaikki oli ollut erinomaisen ihqu-pihqua. Varmaan juttelivat kotona, että olis ollu muuten niin ihana päivä, mutta se taksariämmä pilas kaiken...

Sanotaan tädille päivää, prkl!

Minusta on fiksua ja luonnollista tervehtiä ihmistä palvelutilanteessa, olit sitten asiakaspalvelija tai asiakkaana. Tuo ei kuitenkaan aina ihmisiltä luonnistu. Kolme (minua vanhempaa) henkilöä nousi yksi kerrallaan kyytiini ja he hoitivat asian näin:

Nainen Ratissa: Iltaa.
NaisAsiakas nro 1: Xxxxxkatu 4!

Seurueen toinen nainen avasi oven:

Nainen Ratissa: Iltaa!
NaisAsiakas nro 2: Sanoiksää jo osotteen? On tää ihan hullua mennä taksilla näin lyhyt matka.
NaisAsiakas nro 1: Xxxxxkatu 4!

Lopulta porukan miesjäsen sai tumpattua tupakkansa ja istui etupenkille:

Nainen Ratissa: Hyvää Iltaa!!
Miesasiakas: Nainen! Meillä on naiskuski! Minnekäs me nyt sitten mentiin?
NaisAsiakas nro 1: Xxxxxkatu 4!

Osoite ainakin tuli harvinaisen selväksi...

Työ- & parisuhdepolitiikkaa

Kyydissä: Keski-ikäinen pariskunta. Mies takapenkillä kännissä kuin käki. Nainen pelkääjän paikalla yrittää keskustella kanssani kaikkea järkevää. Kunnes tulee taas se naisten eniten esittämä kysymys.

Nainen: Etkö sä pelkää ajaa taksia, kun kaikenlaisia hulluja liikkuu täällä?
Nainen Ratissa: No, tuohon vastaan aina, että jos pelottaa, parempi lopettaa tää homma heti.
Mies: Mitä te höpisette..? Örr...
Nainen: Onko sulla miestä?
NR: Joo...
Nainen: Onko se myös taksikuski?
NR: Ei...
Nainen: Miten se ANTAA sun ajaa taksia?!
NR: *täysin spontaanisti* Mitäs hittoa se mun miehelle kuuluu, mitä mä teen työkseni?!
Nainen: No et sä nyt noin voi sanoo!! Pena ei antais mun ikinä ajaa taksia, ethän kulta?
Mies: Örr... Mitä!?
Nainen: Ethän sä antais mun ikinä ajaa taksia?
Mies: Eihän sulla oo vittu edes ajokorttia!

Kadonnut: Aurinkolasit

Juhannusyö meni töissä älyttömän mukavasti. Kyytejä piisasi ja asiakkaat olivat hyvällä tuulella. Kaikki oli menossa liian hyvin. Klo 22 menin syömään ja laitoin aurinkolasini kotelossaan kuskin oven karttalokeroon. Koska tila autossa on rajallista, jouduin kiilaamaan ne pystyyn lukemani kirjan viereen. Klo 2.30 huomasin lasien hävinneen. Vaihtoehtoja on tasan kaksi. Lasit ovat tippuneet jonkun pihamaalle, kun ovi on ollut auki. Tai... Lasit ovat tippuneet auton (taka)lattialle lyödessäni oven kiinni ja joku vähemmän fiksu asiakas on ajatellut, että löytäjä saa pitää.

Keinonahkaisessa kotelossa lukee Ray-Ban, joten kyllähän nuo voivat jotakuta houkuttaa. Lasit ovat kuitenkin noin -3:n voimakkuuksilla, joten harvalle noista on iloa... Ketuttaa sen verran ostaa joka vuosi parin huntin arskoja, että maksan taatusti löytöpalkkion, jos nuo jostain tiensä kotiin löytävät.

Edit: LÖYTYI, LÖYTYI!!! Mä oon niin onnellinen! Aloin soitella osoitteisiin, joissa kävin viime yönä. Heti ensimmäisestä vastasi hymyilevä ääni, ennenkuin sain esittelyni loppuun: "Kyllä sun Ray-Banit on täällä." Tampereella on ihania ihmisiä! (Olen myös aika ylpeä omista salapoliisin taidoistani.)

Kännissä selvinpäin

Matkalla baarista kotiin kollega kadehti ihmisten taitoa juoda itsensä lähes tajuttomaan tilaan. Samoin minä. En pysty ymmärtämään, miten voi saada viinalla itseltään jalat alta ja tajunnan avaruuden tuolle puolen. Sitä ennen laatta lentää ja mieli pysyy kirkkaana kuin taivas kesäaamuna kello neljä. Eikä ole se laattakaan lentänyt vuosikausiin...

Onkohan meitä kontrollifriikkejä enemmänkin taksissa töissä kokemassa jotakin extremea? Kai sitä voisi jollain terveemmälläkin tavalla nollata päänsä, kun ei onnistu edes ryyppäämään kunnolla. Tosin olen sillä tavalla outo, että pidän krapulaa erittäin terapeuttisena olotilana. Kroppa on herkkä kuin mikä ja ajatus juoksee todella mielenkiintoisia polkuja. Aamua odotellessa.

Nainen Tsadissa

Genesis nähty. Ilotulitus ennen encorea oli vallan komea, vaikka suurin osa valoshowsta meni hukkaan hienon auringonpaisteen vuoksi. Tykkäsin lavarakennelmista ja Philin karismasta. Musiikki menee minulta noissa tilaisuuksissa aina hieman ohi, kun seuraan liikaa ympäristön tapahtumia (=olin selvinpäin).

Harmitti, kun en ottanut kunnon kameraa mukaan. Olisi mahtunut hienosti rintsikoihin (testasin!), eikä järjestysmies tutkinut käsilaukustani yhtäkään sivutaskua. Sen verran epämukavat nuo stadikan penkit olivat, että ensi kerralla taidan haluta kentälle riehumaan.

Vedätys

Pariskunta on istunut autossa jo hetken aikaa, matkalla kaupungin laidalle. Nainen on hävittänyt ja kuolettanut korttinsa illan aikana, joten kyydin on luvannut maksaa mies. Miehellä on kyllä ihan muu mielessä kuin kuoletetut kortit. Mieli seikkailee jo naisen lakanoiden välissä ja puhuttu puhe on vain höttöä, kun aivot hokevat "pimppaapimppaapimppaa..."

Hieman ennen määränpäätä nainen tekee selväksi, ettei miehellä ole mitään asiaa hänen kotiinsa. Ei, hän ei nyt sentään ekoilla "treffeillä", hän ei sellainen nainen ole. Miehen tehtävähän oli vain päästää rahaton neito pinteestä. Nainen kyllä maksaisi kyydin miehelle myöhemmin. Vielä ennen määränpäätä sattuu naisen naapuri soittamaan. Pihaan saapuva taksikyyti kelpaisi hyvin kyydiksi kaupunkiin.

Pihassa rahaton nainen poistuu kotiinsa ja taksiin säntää tilalle naapurin nainen. Tässä kohtaa mies tuntuu heräävän. Miksi hitossa hän on täällä? Hänenkö pitäisi maksaa mittarissa raksuttava summa? Kuka maksaa paluun kaupunkiin? Hetki kinataan, ja jo kotiinsa mennyt nainen kutsutaan takaisin sopimaan maksusta. Mies puhutaan maksamaan tähän asti kertynyt summa ja naapurista kyytiin syöksynyt nainen maksaisi matkan kaupunkiin. Tämä selvä ja matkaan.

Mies on edelleen ärtynyt ja haluaa kotiinsa. Kyytiin noussut nainen on kuitenkin viehättävä ja supliikki. Puolessa matkassa kumpikin on jo menossa samaan ravintolaan ja kuulen miehen aivoissa taas takovan "pimppaapimppaapimppaa..." Ravintolan ovella nainen ei edes yritä maksaa osaansa matkasta. Lupaa tarjota miehelle paukkuja, jos mies maksaa. Takapenkiltä ojennetaan kortti mukisematta.

Voisin lyödä vetoa, että nainen hävisi välittömästi ravintolassa omille teilleen. Voisin lyödä vetoa myös siitä, ettei ollut eka kerta, kun mimmit tekivät tällaisen vedätyksen. Mimmi 1 ilmaiseksi iltamista kotiin ja lapsenvahtina ollut mimmi 2 samalla kyydillä baariin. Kätevää.

Meille, teille vai maistraattiin?

Omituisen epäsuhtaisen oloinen pari nousi pitkästä jonosta kyytiini. Oli aika selvää, että saman illan aikana oli tavattu. Touhu kävi takapenkillä intiimiksi, mutta muuttui jostain syystä nopeasti keskusteluksi. Mies vaikutti fiksulta. Kertoili suht vaativasta työstään ulkomailla asiallisesti ja vastaili kohteliaasti naisen jokseenkin omituisiin kommentteihin. Poimintoja keskustelusta:

Mies kertoi mitä tekee työkseen. Nainen: "No eihän sulla sit oo mitään hätää." Hätää? Mitä hätää? Missä? Miksi?

Mies kertoi enemmän työstään, joka kuulosti melkoisen vaativalta yrityskonsultoinnilta. Nainen: "Niin kun sä jeesaat niit johtajii, niin onks sun titteli sit vai assistentti?"

Mies kertoi työskentelevänsä erään ison ja tunnetun eurooppalaisen kaupungin lähellä. Nainen tiedusteli heti perään, missä maassa mies työskentelee.

Miten on pojat, miltä tuntuisi seuraava yksinpuhelu juuri tapaamanne naisen suusta: "Mä en oo koskaan nähny vuoristoo, mutta mä voisin kyl tottuu siihen, jos siel ois kuntosali. Mä kun kuntoilen viis kertaa viikos, kun mä oon tottunu ja muuten mä voisin vaik plösähtää. Et vaik mä en osaa englantii tai kielii oikeestaan ollenkaan - tai siis tajuun, mut en osaa puhuu - mut mä oon tosi hyvä huushollihommissa. Mul on oikeestaan niihin koulutuskin, vaik en oo ikinä tehny sen alan töitä, mut voisin kyl tehdä. Siis ulkomailla. Vaik eihän sitä tiedä, mitä täst tulee. Täähän voi siis olla ihan vaan yhden illan juttu."

Maksuhetkellä nainen nousi autosta ja jäimme miehen kanssa hetkeksi autoon kaksin. En tiedä, kumpi aloitti nauramisen. Ehkä mies. Nauroimme hiljaista, hörähtelevää naurua sanomatta sanaakaan, mutta sanoen samalla kaiken tarvittavan. Ulkona mies koppasi naisen kainaloonsa ja talutti kohti asuntoaan. Rohkea kaveri.

Ilma sakeana

Kuvan lumikinoksen oloinen läjä ei ole ulos häädettyjen tupakoitsijoiden aiheuttama tuhkakasa, vaan eilen ilmassa leijuneita ja seinän viereen kasaantuneita höytyviä. Ihmeteltiin noita asiakkaiden kanssa pitkin iltaa. Auringonvaloa vasten hahtuvat näyttivät ihan sakealta lumipyryltä. Yritin selvittää, minkä kasvi nyt noin siementää, mutta en saanut tyhjentävää vastausta. Takapenkiltä tarjottiin pajua, tuomea ja voikukkaa. Itse laittaisin panokseni tuomelle.

Puolenyön jälkeen alkoi kuulua tarinoita viimeisestä ravintolasavukkeesta. Yhdessä ravintolassa oli soitettu Doorsin The End ja kirjoiteltu tuhkakuppeihin viimeisiä viestejä. Sikareihin erikoistuneessa pubissa koko henkilökunta oli sauhutellut paksuimpia mahdollisia pöllejä vielä klo 00:45. Mistään en kuullut ilohuutoja. Savuttomat lähtevät sitten varmaan tänään puhtoiset keukot riemusta kiljuen kapakkaan? Etupenkki kuuntelee taas tänään mielellään tarinoita.

Teknisiä onkelmia

Piti blogata hienosti oikein kuvan kanssa, kun rattinaisella on kerta noi Flickr-tunnukset. Vaan näyttääpä Mr Flick solmineen tässä talven aikana liiton Ms Yahoon kanssa. Nyt sitten pitäisi muistaa kaiken maailman tunnusta ja osoitetta ja syntymäaikaa ja ties mitä. Hitto, puolet noista valehdellut, kun anonyymina ollaan. Mitään hajua. Kertokaa nyt joku vastaava näppärä mesta, jonne voi lykätä kuvia ilman dna-näytteen antamista ja pelkoa hetikohta liitosta jonkun hypernetti-isonveljen kera.

Kyllä naisetkin osaa...

Riehakas porukka kutakuinkin ikäisiäni naisia nousi kyytiin. Eivät juuri kuskin kanssa jutelleet. Omia juttuja oli riittämiin, eikä kommenttejani tarvittu. Aivan yllättäen etupenkillä istunut nainen kysyi: "Oleksää mies vai nainen", ja sukaisi sormellaan hiuksiani. "Siis anteeksi mitä!", huudahdin ehkä liiankin kovaa. "No kun sulla on ihan miehen hiukset..."

Takapenkin ystävättärien vaivaantuminen tuntui sisuskaluissani asti. Itse olin sekä huvittunut että ärsyyntynyt. Huvittunut, koska mieheksi ei kyllä ole ikinä ennen luultu. Ylimielisen huvittunut, koska minulla on taatusti tyylikkäämmät hiukset kuin yhdenkään kyydissä olleen naisen palanut tätipermanentti - jopa ylikasvaneena ja 8 tunnin ajon jälkeen. Ärsyyntynyt, koska taksikuski katsottiin taas kerran ostetuksi omaisuudeksi, jolle voidaan huudella mitä vain, ja jonka tukkaa voidaan hipelöidä kuin henkkamaukan toppeja. Stna, seuraavan hiplaajan hiplaan ojanpenkalle!

Sisäpiirin tervehdyksiä

Olipa eräs blogimaailman vaikuttaja, guru ja tirehtööri saattelemassa työpaikaltaan vierasta taksiin. Nainen ratissa ilahtui nähdessään tutun naaman ja vastoin normaalia superkorrektia käytöstään huuteli auton avoimesta ikkunasta tervehdyksensä. Kyytiin astunut vieras oli hieman hämmentyneen oloinen: "Taitaa tuo S olla melkoisen ahkera taksin käyttäjä..?"