Sama kieli, eri taajuus

Aamuyön tunteina on välillä paras pitää suunsa kiinni, koska ihmisten kuulo ja käsityskyky ovat silloin suhteellisen joutilaassa tilassa. Tänään suurin piirtein ikäiseni nainen kertoi osoitteensa ja kertoi lisäneuvoksi sinne käännyttävän X-tieltä. Sepä sai minut puheliaalle tuulelle.

NR: "Se onkin mulle tuttu tie. Olen kotoisin Xxxxxxxsta ja ennen uuden väylän rakentamista sitä tuli ajeltua Tampereelle monet kerrat."
Nainen kyydissä: "Eikos nyt kuitenkin oletuksena ole, että ajetaan asiakkaan valitsemaa reittiä?"
NR: ??????

Naiselle tuli onneksi puhelu, joka kesti koko matkan. Kun ollaan noin eri aallonpituuksilla, seurauksena on joko vaivaantunut hiljaisuus tai koko matkan kestävä väärinkäsitysten oikominen, joka todennäköisesti vain pahenee sana sanalta.

Hävittiin sota

Viime aikoina on ollut keskustelua, onko sopivaa verrata jääkiekon pelaamista sotimiseen. Jotkut jopa väittävät, ettei sellaista tehdä.

Suomi-Venäjä-pelin päätyttyä kyytiini istuutui vaivalloisesti kulkeva vanha mummo rollattorin kera: "Voi voi, kun sillä lailla hävittiin ja ryssä voitti."

Sen jälkeen muisteltiin miten Ruuskasen taloa aikanaan pommitettiin.

Facebook on ystävä

Yksi nuori mies ei sitten ollut viime yönä halukas maksamaan matkaa. Oli mukamas lompakko ja puhelin kateissa (yeah, right). Yritettiin soittaa ystäville ja keskusteltiin hyvällä ja lopulta pahalla. Emme eronneet kovin lämpimissä väleissä.

Jäi siinä hässäkässä pahasti vaivaamaan, etten tiennyt kuin kaverin etunimen. Noh, minulla oli parin hänen ystävänsä nimet hyödyttömän soittorumban seurauksena. Eikun Feisbuukkiin ja tutkimaan. Minuutin päästä katselin pipopellen pärstää ja koko nimeä. Kiitos, FB! Poliisi soittelee, jos sälli ei helkkarin äkkiä ymmärrä ottaa itse yhteyttä.

Nainen muotipolkkaa

Meille jo muinaisina aikoina bloganneille on perustettu Naamakirjaan ryhmä Wanha blogistania. Ryhmä on tarkoitettu jo vuonna 2005 bloganneille. Hämmästyksekseni tajusin, että olen vanha pieru tämänkin blogin perusteella. Nimittäin esihistoriallisisna aikoina - eli ennen vuotta 2005 - bloggasin ihan omalla nimelläni. Tuo blogi on jo kuollut ja kuopattu. Joskus tulee kyllä sellainen olo, että jonakin päivänä vielä, tavalla tai toisella, avaan taas arkielämää ihmettelevän sanaisen arkkuni. Ehkä sitten eläkepäivinä.

Me wanhat pierut emme oikein ymmärrä nykypolkkajien muotiblogeja, emmekä sitä, että blogimerkintää kutsutaan blogiksi. Päätimme porukalla olla ajan hengessä mukana ja kirjoittaa muotiblogimerkinnän. Vai pitäisikö minun nyt sitten sanoa, että kirjoitan muotiblogin? Ei. Eieieieiei...

Tällä hetkellä odotan työvuoroon lähtöä. Päälläni on trendikäs henkkamaukan vaaleansininen printtikuosinen t-paita ja kauhtuneet harmaat verkkarit, joissa ei ole enää sitä kiristysnauhaa vyötäröllä. Jalassa on mummovainaan kutomat harmaat sukat, jotka ovat yksi suurimpia aarteitani. Ilman villasukkia en juuri kotioloissa pärjää. Wanhuus vie ääreisverenkierron.

Töihin aion pukeutua Image Wearin trendikkääseen vaaleansiniseen taksipaitikseen ja Lindexiltä vuonna kivi ja vasara ostettuihin pöksyihin. Housut kiiltävät persiistä kuin... No, siis kiiltävät. Ovat vain ihan törkeän mukavat päällä ja hyviä housuja on yhtä vaikea löytää kuin hyviä miehiä. Jalkaani vedän Sokoselta ostetut mustat sukat (hengittävät!) ja Eccon supermukavat kengät. Kaiken kruunaa nahkatakki. Vaihtoehtoja on kaksi. Laitan mustan tai mustan. Kumpikin lienee sikaa.

Näin. Se on täytetty. Jos joku Wanha blogistanialainen sattuu tämän lukemaan, niin viitsittekö linkittää ryhmään. Kun en nyt ihan ehdoin tahdoin viitsisi henkilöllisyyttäni heittää framille.

Edit: En tule juttuun tän "uuden" Bloggerin kanssa. Valitan kappalejaon hetkellistä katoamista.

Sulla on kauheen negatiivinen asenne

Otsikon kommentti tuli sitten taas ihan puun takaa. Otin kyytiin baarista baariin kolmen hengen porukan, joka oli vetänyt tukevat iltapäiväkännit. Matkalla puhetta riitti ja minä olin hiljaa. Haukkuivat melkein koko reissun jotakin neljättä henkilöä. Porukan suu ja pää sitten kysyi minunkin mielipidettäni (jota minulla ei ollut), mutten ehtinyt vastata, kun joku muu jo jatkoi höpötystä.

Autosta poistuessa rouva Suu ja Pää ilmoitti, että mulla on kauheen negatiivinen asenne.

Rouva Suu ja Pää: "Kyllä nyt vähän vois asiakkaiden kans keskustella."
NR: "No en kyllä ehtinyt sanaa mihinkään väliin laittaa, kun teillä juttua riitti."
Rouva Suu ja Pää: "Älä ny viitti, heti huomas kun tultiin autoon, että sulla nousi metrinen ottaan."
NR: "Kulle hei, mitään en sanonut matkan aikana!"
Rouva Suu ja Pää: "Nii-i kato ny, sieltä se nytkin tulee, kauheen negatiivinen asenne."

Sanottakoon, että lähtökommenteiksi rouvva Suu ja Pää sai sitä kaipaamaansa negatiivista asennetta.

Ymmärrystä takapenkiltä

On aina hienoa, kun kyytiin tulee kollega, joka ymmärtää taksikuskia.

Kaksi miestä kulki lyhyen matkan keskustaosoitteisiin. Suuntasin epäröimättä kohti ensimmäistä määränpäätä. Juuri ennen viimeistä risteystä vieruskaveri antoi määrätietoisen neuvon.

Etupenkin mies:"Tästä oikealle."
Takapenkin mies: "Hah, tyypillinen taksiasiakas."
Etupenkin mies: "?? ..täh??"

Naurahdin ja virnistin peilin kautta takapenkille. Etupenkkiläisen poistuttua jatkoimme jutustelua.

NR: "Taitaa taksikuskin hommat olla sulle tuttuja?"
Takapenkin mies: "Juu, joskus 80-luvulla ajelin, kun isäukolla oli taksi. Tietyt jutut eivät näytä muuttuvan. Niinkun toi kaverin heitto. Mitä helkkaria ihmiset ajattelevat, kun se viimeinen risteys on pakko neuvoa? Että sitä on ajeltu ihan sumussa ja tuurilla melkein perille asti ja nyt on pakko neuvoa?"
NR: "Tai on nää asiakkaat, jotka pyytämättä neuvoo koko matkan, mutta sillä helkkarin pimeällä kotikadulla, jossa ei näy ainuttakaan talonumeroa, hihkaistaan vasta myöhässä: "Hei, nyssää ajoit ohi!! Et sää näköjään tunne tätä kaupunkia yhtään!"

Mahdollinen paluu

Huomenta. Olen ajatellut aktivoitua taas hetkeksi, kun kaikenlaista kerrottavaa pukkaa. Nolottaa vaan tämä blogin muinainen ulkoasu ja vuonna 2009 päivittyneisiin taksiblogeihin johtavat linkit. Linkit poistanen kokonaan, koska en lue blogeja nykyään juuri lainkaan. Itse asiassa haluaisin Naisen ratissa Facebookiin, kun siellä tulee muutenkin tietokoneajasta roikuttua suurin osa. Olisko lukijoilla (niillä kolmella, jotka jäljellä ovat) ehdotuksia tai toiveita? Onko nykyinen ulkoasu riittävä näille jutuille, vai pitäisikö tehdä julkisivuremontti ja ilmoittaa päivityksistä Naamakirjassa?

Sairasta maksamista

Tuli tässä eräs "sairaskuljetus" mieleen vuosien takaa. Kyytiin tuli vanhempi pariskunta kotiosoitteesta. Miehellä oli voimakkaita rintakipuja. Olin tuore taksikuski ja minua pelotti, että mies kuolee kyytiini. Hän piteli muutaman minuutin välein rintaansa tuskissaan ja HUUSI. Vaimo vaikeroi takapenkillä hädissään ja pohti, olisiko sittenkin tarvittu ambulanssi. Mietin hiljaa mielessäni, että olisi, mutta myöhäistä, ja painoin kaasua.

Jos kuvittelisin itseni tuollaiseen tilanteeseen taksiasiakkaaksi, elämän ja kuoleman rajalle, heittäisin varmasti ensiavun ovella kuskille riittävän ison setelin ja ryntäisin terveydenhuollon hoteisiin saamaan apua. Mies maksoi kuitenkin kyydin yhdistelmäkortilla. Kun oli selvillä, että nyt on hätä ja kiire, painoin summan suoraan pankkikortin puolelle sen enempää kyselemättä. Virhe.

Mies: "Siis mitä? Menikö se jo? Laitoitko sen pankin puolelle? Kun olisi pitänyt laittaa luotolle? Menit laittamaan pankille?! Voi jumalauta!!"

Pyytelin anteeksi häkellyksissäni. Mies näytti unohtaneen sillä siunaaman sekunnilla rintakipunsa. Tuon tapauksen jälkeen olen aina kysynyt maksun yhteydessä kaiken oleellisen, vaikka tyyppi korisisi kuolintuskissaan. Tilatkoon amblanssin, jos on oikea hätä.

Rypytön marraskuu

Kun aloitin tämän blogin, tuolla kuvauksessa taisi lukea "Taksikuskiksi ryhtynyt kolmikymppinen nainen tilittää..." No, aika kuluu, ja olen ottanut iän näkyviltä aikoja sitten.

Iästä tulee kuitenkin usein puhetta, varsinkin miesasiakkaiden kesken - tavalla tai toisella. Kesän valossa minut käsitetään suht ikäisekseni, mutta syksyn ja pimeän tullen on ihan kivaa, kun luulevat minua reippaasti nuoremmaksi. "Tuon ikäinen tiedä, mikä Dingo oli." "Sä varmaan teet tätä opiskelujen ohella." "Onko tää sun isin taksi?"

Vaan viime yön viimeinen asiakas - minua kymmenisen vuotta nuorempi mies - oli ihan paras ja pelasti rattinaisen raskaan pikkujouluyön.

Mies: Sulla on ollut tänään pitkä vuoro... 8 tuntia?
NR: Joo, kutakuinkin. Ja se on lyhyt vuoro, huomenna on 12 tuntia.
Mies: Hirveitä vuoroja! Teet yötöitä paljon?
NR: Jep.
Mies: *hiljaista tuumimista* Tietsä... Se vanhentaa sua. Yötyö on silleen rankkaa.
NR: No en mä nyt tiedä. Entisessä elämässä mä heräsin kuudeks aamulla duuniin ja mulle se oli paljon rankempaa, kun oon tällanen yökyöpeli.
Mies: Mä teen tällä hetkellä sellasta duunia... Minkä ikänen sä oot?
NR: Neljäkymmentä.
Mies: TÄH! ETKÄ OO!
NR: *nauraa* Joo-o. Viis vuotta oon tätä tehnyt, eli ei tää sit ilmeisesti kaikkia vanhenna.
Mies: Just, siis oho... Siis mä luulin, että sä oot rupsahtanut 25-vuotias!

Ihan uusi ehdotus

On se vaan edelleen sitkeässä se ennakkokäsitys, että taksinkuljettaja on mies. Tämä tuli taas esiin viikonlopun taksijonossa.

Taisi olla illaan viimeisiä jononhäntiä. Kello läheni viittä ja jäljellä oli vain riehakkain porukka. Nuori mieshenkilö ei meinannut malttaa jättää kesken huulenheittoa noustessaan autoon, vaan peruutti itsensä etupenkille ja huusi kavereilleen: "Me lähetään ny taksikuskin kanssa kattomaan pilluja!"

Vastauksia tyhmiin kysymyksiin, osa 1

Humalainen miesasiakas: "Mikä auto tää on?"
Nainen ratissa: "Taksi!"

Miehen naisystävä huutonauroi koko loppumatkan ja sen lomasta kuulin jotain vastavittuiluksi tulkittavaa miehen ininää.

Uusi vuosi, vanhat kujeet, uudet kojeet

Ajattelin aktivoitua ja blogata jatkossa mobiilisti. Monesti kirjoittamisen arvoiset asiat häviävät päästä vuoron kuluessa tai viimeistään painaessa pään tyynyyn.

Yli neljä vuotta on rattia pyöritelty, mutta tietyt asiat eivät muutu mihinkään. Kuten optimaalisimman reitin dilemma. Eilen minut hakuttiin, kun valitsin reitin X reitin Y sijasta. Tänään minut haukuttiin, kun valitsin reitin Y. Kai kyse oli periaatteesta ja rouvvalla oli valmiiksi huono päivä, mutta kyllä jotenkin nyppi nostella takaluukusta Helsingin kalleimpien vaateputiikkien kasseja ja kuunnella mäkätystä kaksi euroa normaalia kalliimmasta taksimatkasta.