maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Lopun alkua?

Piti ensin kirjoittaa vain kommentti tähän merkintään, mutta iski niin törkeä vitutus, että lopetin sitten hyvän kirjoitustauon.

Näin kirjoitin:

No jo nyt on perkele, ellei edes blogissaan saa tuulettaa aggressioitaan! Osittain samasta syystä olen itse pitkällä kirjoitustauolla. Jos oman blogin kommenttien lukeminen vituttaa enemmän kuin kirjoittaminen piristää, niin eipä hirveästi huvita kertoa mistään mitään.

Se, ettei asiakaspalvelija livo persettäsi blogissakin, ei kerro mitään asiakaspalvelijan aggressioista, palveluhalukkuudesta tai ammattitaidosta itse palvelutilanteessa.

Pitäkää tunkkinne.


Olen nyt ihan millin päässä siitä, että kuoletan tämän blogin. Elämäni on tällä hetkellä aivan tolkuttoman myllerryksen alla. En todellakaan salli, että niskaani sataa yhtään lisää paskaa sellaisesta paikasta, jonka olen kuvitellut henkireiäkseni. Ehkä löydätte vaaleanpunaista ja söpöä luettavaa jostain muualta. Tämä purkaa aggressionsa ja intohimonsa nyt (ainakin hetken aikaa) muualle.

Anonyymeille vittuilijoille: Toivottavasti saatte töistä syysflunssan keuhkokuumeella ja puolisoltanne klamydian, syksynne on kylmä ja kurainen, lapsenne ripuloivat viikkotolkulla ja koiranne saa kapin ja syyhyn. Ja ei, te ette muuten kommentoi tänne enää.

21 kommenttia:

samik kirjoitti...

Kommentoijat käyvät joskus hermoille. Jaksamista.

Saaga kirjoitti...

Hei, ei se ole koiran vika jos omistaja on ääliö! Kaikkiin muihin toivotuksiin voin kyllä yhtyä.

:-)

Opettajana tarvitsisin myös välillä tuuletusblogia, mutta monistakin syistä en taida sellaista uskaltaa pitää...

Timo kirjoitti...

eikun tyrkkäät blogiisi kommentoinnineston päälle :)

june kirjoitti...

Voisin viiltää niitä kommentoijia naamaan. Jaksamista!

Ana kirjoitti...

Komppaan Timoa, eli kommentoinnin voi kyllä estää helpostikin. Sieltä säädöistä vaan naks.

Satu kirjoitti...

Jaksamisia kaiken keskelle. Ymmärtämystä on riittänyt moneen tekstiin ja osa on naurattanutkin. Estot päälle vaan whinettäjille ja hyviä jatkoja rattiin!

nainen ratissa kirjoitti...

Juu, no tuo merkinnän viimeinen lause viittaa siihen.

Oli vain pakko kiukutella, kun jouduin tuota kommentointimahdollisuutta rajoittamaan. Kun sitä ei pysty käsittämään, että niin idiootteja ihmisiä VOI olla olemassa. Ainakin sen haluaa aina unohtaa.

Unknown kirjoitti...

Missään nimessä et polkkausta lopeta, joohan? Tämä on ollut suurinta aitoa elämän makua mitä on saanut lukea. Täysääliöt pysykööt kommentoinnin ulkopuolella.

Meeri kirjoitti...

No parempi kai se on että täällä valitat kuin että alat kiljumaan asiakkaalle päin naamaa? Välillä pyörittelen silmiäni kun luen juttujasi ja koetan muistaa käyttäytyä taksissa entistä asiallisemmin.. Anonillit on anonillejä.

Jii+Koo kirjoitti...

Yhdyn kympillä pikkun kommenttiin. Olen suorastaan myötäelänyt sinun postauksiasi valitsemassasi hankalassa ammatissa ja ihmetellyt, mistä ihmeestä oikein löydät keinot ja työkalut jaksamiseen. Harvoin itse käytän taksia, mutta sinun postauksesi mielessäni yritän pysyä sellaisena asiakkaana, joka ei jää mieleen. Ne harmittomathan ei täältä blogeista löydy. :) (Sitä paitsi se koira älähtää ja silleen... Niille kommentoijille siis tiedoksi. :P )

kiiruna kirjoitti...

Meitä myötäeläviä lukijoita on paljon enemmän kuin nimettömiä valittajia, mutta mehän ollaan useimmiten hiljaa... Jatkoa blogille toivon minäkin :)

Riffi kirjoitti...

Olethan tutustunut anonillin blogiin?

http://anonilli.vuodatus.net/

Unknown kirjoitti...

Elä elä viihti lopettaa.. Eihän täst tuu mittään jos jokainen mun suosikkiblogeistani lopetta.. Kaks neljästä on jo ainakin lopettanu :S

Laurenzia kirjoitti...

Voi, olen pahoillani puolestasi.

Ehkä itsekin pitäisi enemmän jaella positiivisia kommentteja

Taksitar kirjoitti...

Eläs nyt rakas kolleega lopeta. Tiedän kyllä miten paskamaisia kommentteja anonyymit osaavat jättää ja niinkuin varmaan muistat myös minä meinasin blogaamisen lopettaa, mutta myös sinä kannustit silloin jatkamaan. Jostain syystä osa kommentoijista aavistaa sen koska henkilökohtaisessa elämässä asiat ei välttämättä mene parhaalla tavalla ja iskevät juuri silloin. Koitas jaksaa! Blogaaminen on kuitenkin tapa purkaa asioita. Voitaisiin vaikka oikeasti mennä yhdessä kahville ja -M- ja -R- kanssa, niin ja tietenkin muutkin taksiblogaajat. Taksiblogimiitti! ;)

Lusikka lattiaan kirjoitti...

Tää mun kommenttini on aivan jumalattoman turha koska sä tiedät sen hyvinkin että jos sä lopetat blogaamisen niin kaikki tulee lukeen meijän blogia, eikä me jakseta kirjottaa niin perkeleesti.... tai sit vaihtoehtosesti joutuisin tuleen polttaan sun nurmikon :-D

Toi taksiblogi miitti ei välttämättä olis paha rasti ollenkaan... Me ollaan -M- (ämmän) kanssa ajossa viikonloppuna kumminkin.

Te tiäte autot, te tiätte naamat, te tiätte numerot, te tiätte mistä saa kahvia, te tiätte mistä koneet saa tauolle, me tiädetään että me maksetaan.... mitäs muuta siihen tarvitaan?


-R-

Janne kirjoitti...

Jessus, olit sitten lopettamassa tai jatkamassa blogin pitoa, huomaan että olen törmännyt suorannaiseen löytöön, jossa riittää lukemista tuntikausiksi. :)

MAHTAVA blogi!

Suomalaisnainen burqassa kirjoitti...

Voi älä nyt lopeta! Tämähän on huippua luettavaa!
Minäkin saan ties mitä paskaa ämpäreittäin kommenttilaatikkoon, mutta olen ottanut käyttööni tehokkaan keinon, en LUE enkä JULKAISE anonyymejä kommentteja.

Irmeli kirjoitti...

Tämä on ehdottomasti yksi niistä blogeista joita luen säännöllisesti. Jutut ovat hauskoja, ja hyvän asiakaspalvelijanhan pitää jonnekin purkaa agressionsa.

Jaksamista, ja ääliöt jätetään omaan arvoonsa.

Pia kirjoitti...

Idiootteja on maailma väärällään mutta hyvät blogit on vähissä, joten älä kiltti lopeta.

Itsekin joudun toisinaan ottamaan hieman lukua kun luen oman ja muidenkin blogien kommentteja mutta lopulta tulen aina siihen tulokseen, että tyhmien kanssa ei kannata ryhtyä vänkäämään.

Jaksamista bloggeiluun, taksin ajoon ja elämään muutenkin.

Samppa kirjoitti...

Ihmiset jotka eivät ole päässeet kokemaan asiakaspalvelijan arkea, tai eivät siihen ole hetkeä pidempään kyenneet tai sitten vain muuten katkeroituneet, eivät omaa kykyä eläytyä muiden asemaan. Oma napa on heille koko maailman napa, "miks tarviis ymmärtää toisia jos ei pysty eikä tahdo" ajattelumalli hallitsee heitä.

Voimia nainen.