On se vaan uskottava, että sitä töissä ollessaan vaistoaa ihmisistä yhtä sun toista. Vähän niinkuin Hämähäkkimies.
Tiettyjen kyytien kohdalla sitä palauttaa mieleensä käytettävissä olevan "kättä pidemmän" sijainnin ja miettii valmiiksi pari toimintamallia. Joskus harvoin tulee kieltäydyttyä kyydistä ennenkuin asiakas on edes noussut kyytiin. Useimmiten sitä kuitenkin juttelee tyynesti niitä näitä. Niin myös tänään.
Kyytini nousi siisti kaveri, joka vaikutti oikein miellyttävältä päällisin puolin. Jutteli rauhallisesti pehmeällä äänellä ja vaikutti muutenkin ihan normilta. Mutta silti minulla soi Hämäri-hälärit päässä.
Mies jutteli mukavia. Kehui vaimonsa ja lapsensa maasta taivaaseen, ylisti perhe-elämäänsä ja kehui taas vaimoaan. Määränpään lähestyessä pyysi jättämään pienen matkan päähän asuintalostaan, etteivät naapurit häiriintyisi "ja luulisi raggariksi".
Nainen ratissa: "No et sinä mielestäni miltään raggarilta vaikuta, päinvastoin."
Mies: "No sehän on kiva kuulla. Täähän alkaa vaikuttaa sen verran hyvältä, että mitä jos vedetään tuohon parkkiin ja tehdään temput?"
Nainen ratissa: *sekunnin tyrmistys* "Mitä jos ajetaan 500 metriä eteenpäin ja jätän sut tuohon kotiosoitteeseen?"
Mies: "Joo, no tehdään niin. Mä meen kotiin kertomaan, että olisin harrastanut seksiä taksinkuljettajan kanssa, mutta en pystynyt..."
Taksikuskiksi ryhtynyt nainen tilittää ammattiin liittyvistä asioista ja vähän muustakin.
torstaina, kesäkuuta 19, 2008
keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008
Tolppa pois ja maailma pelastuu!
Tämän päivän Aamulehdessä oli taas joku älyn jättiläinen sutaissut takseja arvostelevan tekstiviestimielipiteen: "Miksi Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin edessä on taksitolppa? Puoli tuntia taksia odoteltuani soitin taksikeskukseen, jossa kerrottiin, että 'taksit yleensä odottavat ykkösterminaalissa.' Tolppa pois, tai ne vähät Ryanairin lennot muistiin, sillä asiakkaita riittää."
Just. Taustatiedoksi ei-tamperelaisille. Kakkosterminaali on vanha Tre-Pirkkala -kentän terminaali, joka taisi olla välissä jo jokin rahtitavaravarasto. Ryan Air halusi tämän varmasti edullisen tilan käyttöönsä, ja nyt ihmiset saavat näillä lennoilla nauttia terminaalin hyvin itäblokkimaisesta tunnelmasta.
Mutta asiaan, eli tuohon kirjoitukseen. Tolppa pois kakkosterminaalilta, wtf? Otetaan saman tien taksitolppa pois Keskustorilta ja taksikuskeille meedion kyvyt tiedostaa milloin missäkin kulmalla asiakas kaipaa kyytiä! Kakkosterminaalilla on tolppa, koska taksit odottavat siellä pitkiäkin aikoja harvoilta Ryan Airin lennoilta saapuvia asiakkaita. Mikäli terminaalilla ei olisi tolppaa, asiakkaat joutuisivat AINA tilaamaan auton sinne. Luultavasti tämä asiakas on tullut viimeisten joukossa koneesta ja taksit ovat loppuneet tolpalta. Luultavasti ykkösterminaaliin on ollut saapumassa Finnair/SAS ja siksi autot ovat kentälle saapuessaan menneet sinne. Ehkä viimeinen kakkosterminaalista lähtenyt kollega ei ole tiedottanut, että tolpalle jäi asiakas. Ehkä ykkösterminaalissa on samaan aikaan purkanut kone. Ehkä ja ehkä...
Se, että jossakin on taksitolppa, ei tarkoita sitä, että siihen tipahtaisi auto taivaasta tai jostakin. Jos autoa ei siedettävässä ajassa kuulu, kannattaa soittaa keskukseen. Tai ottaa telepaattinen yhteys siihen meediotaksariin...
Ps. Paras juhannusprotesti bensan hintoja vastaan on jättää mökkireissu väliin ja jäädä jussiksi kotiin - ja lähteä taksilla baariin! :-)

lauantaina, kesäkuuta 14, 2008
Kesällä kuultua, osa 1
- Ei miehiin kannata panostaa. Uusia tulee kuin raitiovaunuja. Ja jos odotat tarpeeksi kauan, tarjolla ois se sama vanha kyyti. Ja kun vähiten odotat, sellanen on törmännyt sun perään.
* * *
Nainen: "Mä taidan tilata nyt kesällä viikon matkan jonnekin - vaikka Egyptiin!"
Mies: "Tulisit ennemmin meidän mökille viikoksi..."
Nainen: "Teidän mökille, hah! Miten sä voit verrata sitä Egyptiin!"
Mies: "Mitä siellä Egyptissä muka on, mitä ei oo meidän mökillä!?"
Nainen: "Hei haloo, esimerkiks pyramideja!
Mies: "No löytyy meiltä pari muumioo..."
* * *
(Joukko riehakkaita 3-kymppisiä miehiä)
Mies 1: "Hei jätkät, kuljettaja, pysäyttäkää! Miks tää ikkuna ei aukee?! Pysäytä, mä avaan sit oven!"
Nainen ratissa: "Mitä ihmettä sä teet?! Mä en todellakaan pysäytä keskelle risteystä!"
Miehen kaverit: "Nii Mäkinen, mitä vittua sä duunaat?!"
Mies 1: "Kun tuolla on... nainen.."
Miehen kaverit: "....."
Mies 2: "Hei Mäkinen, ihan oikeesti... Jos oot kuukauden ilman p*llua, niin runkkaisit edes joskus."

lauantaina, toukokuuta 03, 2008
Perkeleen ula
Tampereen aluetaksissa on käytössä ula-radio tiedotuskanavana. Välillä myös huutelu-/pelleily-/turhanlöpinäkanavana. Aparaatti on hyvä, kun pitää tiedottaa jotakin nopeasti suurimmalle osalle kollegoita tai keskukselle niin, että kollegoidenkin saattaa olla hyvä asia kuulla. Täysin turhia huutoja ulalla ovat: "Keskus, oliko tähän osoitteeseen joku rappu, kun täällon 10 taloa?!" "Juu, kyllä se oli Bertta-rappu. Keskuksen B-kirjainsormi oli vain niin ylirasittunut, ettei se jaksanut sitä tilaukseen kirjoittaa..." Tai: "Keskus, täällä Räkälä-Baarissa ei näy ketään." "No vittuako siellä vahtaat, lähe meneen!" (Kursiivit toim. omia pään sisäisiä vastauksia. Keskuksemme on toki maailman ammattitaitoisin ja korrektein kaikissa tilanteissa.)
Koska olen (keskuksen tapaan) perin korrekti, minulla ei ole tapana huudella ulaan asiattomuuksia. Paitsi että eilen olisin huutannut, jos en olisi sukujuuriltani perihämäläinen, jolla kaikki hyvät sutkautukset tulevat kaksi sekuntia liian myöhään mieleen.
Viime yönä eräs hmmm... mielenkiintoinen ula-persoona halusi ties monettako kertaa tiedottaa keskukselle, että kyytitarjous ravintolan eteen oli pommi:
Kollega & ula-persoona: "Keeeskus, auto xxx! Täällä Helvetin portilla ei ole ketään."
Nainen ratissa (jota ei koskaan huudettu): "Ei se mitään. Astu sisään vaan."

sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008
Kun uni painaa
Joskus ei tunnu hyvältä blogata jutuista, jotka ovat juuri tapahtuneet. Tuntuu, että tulee raottaneeksi liikaa asiakkaiden asioita. Ajan myötä tapahtumat haalistuvat ja niistä tulee jotenkin enemmän anonyymejä. Kuten seuraavasta...
Autoon nukahtava asiakas on joskus helpotus ja joskus rasite. Helpotus se on silloin, kun rasittava moottoriturpa sammuu ja sen saa vielä hereille. Rasite silloin, kun herääminen on epävarmaa.
Viime kesänä kyytiini nousi kaksi ihan mukavaa miestä. Toinen jäi kyydistä ihan Tampereen alueelle, mutta toisen matka jatkui muutaman kymmenen kilometrin päähän. Yksin kyytiin jäänyt mies sanoi tarkan osoitteen ja sammui se jälkeen pelkääjän paikalle. Miehen tila vaikutti sen verran katatoniselta, että olin hieman huolestunut, miten saan kaiffarin perillä hereille.
Kesken matkan puhelin miehen sylissä alkoi soida. Ja soida. Ja edelleen soi. Lopulta otin puhelimen ja vastasin siihen: "Joko se on nukahtanut taksiin?" vastasi naisen ääni. Kerroin tilanteen olevan kuvaillun kaltainen. "Älä yhtään huoli, mä olen täällä vastassa", lohdutti vaimo.
Osoite oli helppo löytää. Nainen löi rahat käteeni ja sen jälkeen alkoi miehen herättely. Avokämmentä oikein reippaasti puolelta toiselle. Turistiin siinä niitä näitä - mitä nyt naiset jutustelevat aamuisessa kesäyössä - ja samalla kämmen lätisi pitkin poskia. Lopulta alkoi elämää löytyä ja mies könysi hyvin vaitonaisena sisätiloihin.
Tuskin olin ensimmäinen tilanteen kokenut taksari sillä pihalla. Esimerkillistä toimintaa kotijoukoilta.

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008
Melankoliaa
Yön viimeinen asiakas lentokentälle oli hiljainen. Onneksi. Palatessa taivas punersi hetken hillittömässä leimussa. Valoa ei kuitenkaan riittänyt vielä maahan asti. Tampere näytti Sarankulman sillalta mustalta kuin Rautapiha. Vaihdoin cd:n toiseen ja päätin, että lähetän sen työhakemuksen.
Ikävä. Jotain. Jotakuta. Ja kaikkea.
Mä en usko rakkauteen
ja mä en tahdo kuulla,
että sinä uskot niin
ja mä en tahdo luulla,
että tämä kestäisi...
no viikon taikka kaksi.
Mä en tahdo enempää,
siis tilaa jo se taksi.
Yhtälailla säälittävä
olen niin kuin muutkin.
Yksinäinen jos et tuu
Ja jos sä sitten tuutkin...
...Enkä usko sinuunkaan
kuin viikon taikka kaksi.
Mä en tahdo enempää,
siis tilaa jo se taksi.
Tilaa jo se taksi.
Zen Café - Taksi
Ikävä. Jotain. Jotakuta. Ja kaikkea.
Mä en usko rakkauteen
ja mä en tahdo kuulla,
että sinä uskot niin
ja mä en tahdo luulla,
että tämä kestäisi...
no viikon taikka kaksi.
Mä en tahdo enempää,
siis tilaa jo se taksi.
Yhtälailla säälittävä
olen niin kuin muutkin.
Yksinäinen jos et tuu
Ja jos sä sitten tuutkin...
...Enkä usko sinuunkaan
kuin viikon taikka kaksi.
Mä en tahdo enempää,
siis tilaa jo se taksi.
Tilaa jo se taksi.
Zen Café - Taksi
maanantaina, huhtikuuta 07, 2008
Kevät
Kevättä rinnassa on niin kuskeilla kuin asiakkailla. Viime lauantaina kolme eri miesasiakasta/-porukkaa "valittivat", miten naiset ovat kovin hyökkäävällä päällä näin valon ja lämmön lisääntyessä. Eipä tuohon oikein voi muuta vastata kuin naureskella.
Ihmiset ovat selkeästi paremmalla tuulella nyt kuin pari kuukautta sitten. Töissä on ollut todella mukava olla, kun hyväntuulisuus ja valo loistaa (useimmista) ihmisistä. Itseäkin on naurattaneet ihan absurdit jutut, joille ei olisi edes hymyillyt tammikuun pimeydessä.
Olen joskus aiemmin kirjoittanut Pispalan kirkon mainoksista ja muistaakseni myös Tampereen bussien "Moro nääs"-teksteistä, jotka jaksavat aina hymyilyttää. Viime viikolla jaksoi naurattaa jopa Messukylän grillin "Ruoka on pop"-mainos, joka kuulostaa näin arkisen iltapäivän hämyssä todella tyhmältä.
Juuri sillä hetkellä, kun näin tuon mainoksen ensimmäistä kertaa ja olin valmiiksi hihityshysteerisellä päällä, minulla oli asiakas kyydissä. Sellainen oikein lutunen, parikymppinen poju, jolla oli pitkät luonnonkiharat hiukset ja täysin säpäleiksi revityt farkut. Emme keskustelleet mitään matkan aikana ja radion kuuluvuus oli loistava:
"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Rakastuvat pitkätukkahulttioihin,
petollisiin kulkureihin.
Ja pilvilinnan rakentajiin,
unelmoiviin työnvieroksujiin"
Nuoren miehen huulilla alkoi karehtia hymy ja minä purin huultani ja nauroin sisäänpäin.

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Renttuihin!
Ne rakastuvat renttuihin!
Rakastuvat! Naiset
Rakastuvat renttuihin aina vaan!
Naiset rakastuvat renttuihin!
Aina! Aina! Aina!"
- "Ja 2.60 takaisin näin, ole hyvä *ja painu nyt jo ulos siitä, että voin päästää tämän huutonaurun pihalle!*"
- "Kiitos hei! *REPS!*"

torstaina, maaliskuuta 20, 2008
Kansainvälistä meteorologiaa
Te kaikki tiedätte, millainen viiden kuukauden marraskuu tämä talvi on ollut. Nyt alkaa jo aurinko pilkahdella ja käpyrauhaset heräillä, mutta vielä pari kuukautta sitten tilanne oli toinen.
Säätila vitutti kaikkia kuin pientä oravaa (sitäkin vitutti ihan takuulla!) ja taksikuskit - minä mukaan lukien - olivat varmasti korviaan myöten täynnä jatkuvaa kitinää säästä ja miten on kummallinen talvi ja ei miesmuistiin ja miten maailmanloppu tulee just.
Juuri sellaisena päivänä kyytiini nousi amerikkalainen herrasmies, joka oli kelistä huolimatta kovin hyvällä tuulella - ja alkoi mokoma puhua säästä. Minua ei moinen aihe hirveästi sinä päivänä sytyttänyt, joten murahtelin vain "really?" ja "yeah"-kommentit oikeisiin kohtiin. Kunnes pääsimme herran kotimaan säähän...
Mister: "I'm from Boston and we have this saying: 'If you don't like the weather, just wait a minute.' 'Cause the weather changes so fast, you know."
Nainen ratissa: "Ok. We also have saying about the weather here in Tampere: 'If you don't like the weather, get used to it.'"
Mister: *nauraen* "Really?!"
Nainen ratissa: "No. Just made it up."

sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008
Positiivista vittuilua
Nousipa kyytiini kaksi nuortamiestä, joista toinen oli harvinaisen pahalla tuulella, eikä halunnut haaskata hyvää vitutusta.
Nuorimies: "Hei, kinaa oikeesti mun kanssa jostain! Vittu kun vituttaa! Vitunvitunvitunvittu! Vaikka naisista! Mä vihaan naisia!"
Nainen ratissa: "Mä olen ikävä kyllä tänään tosi hyvällä päällä, joten haukutaan ennemmin jotain, joka vituttaa kumpaakin. Miten olis tunaajat liikenteessä? Vaikka noi papparaiset, jotka ajaa 30 km/h alle nopeusrajoituksen ja ryhmittyvät 2 km ennen pihatietä kaistan vasempaan reunaan, kun ovat kääntymässä oikealle?"
Nuorimies: "Joo, loistavaa! Vittu mä vihaan niitä!"
Nuorimies pääsi purkamaan vitutustaan ja matka jatkui yksinpuhelulla, johon sisältyi erinnäinen määrä kirosanoja ja haukkumista, joka kulki liikenteessä toikkaroivista papparaisista naiskuskeihin (paitsi ei naistaksikuskeihin), siitä naisiin ja takaisin yleiseen ja taukoamattomaan kiroamiseen.
Nainen ratissa: "Kato perkele, oltas perillä. 18,80 euroa. Otatko tän vitun kuitin?
Nuorimies: "Työnnä se vittu vaikka hanuriis."
Nainen ratissa: "Kiitos, ja oikein vitun hyvää yötä."

lauantaina, maaliskuuta 15, 2008
Purkaus nro 107
Olen yrittänyt olla kirjoittamatta hirveän negatiivisia tunteita tänne, koska joku vetää niistä aina hernepellon nenäänsä. Vetäköön. On pakko vuodattaa ennenkuin lähden töihin...
Eilen sain kyytiini Vaativan Asiakkaan tyyppiesimerkin. Olin kyydinnyt häntä ennenkin ja verenpaineeni nousi heti kun tunnistin miehen. Matka ei ollut pitkä, varmaan 5 minuuttia, mutta sitäkin rasittavampi. Tuntui tunnilta.
Ensimmäiseksi asiakas vaati viilentämään auton lämpötilaa. Siis heti autoon tultuaan, kun ei edes vielä ollut aistinut sen sisälämpötilaa. Hetken päästä piti lämpöä laskea lisää - lähes hyytäväksi. Sitten päästiin lempi-inhokkiini - musiikin vaatimiseen. Juu, piti olla tietty kanava ja volyymia lisää. Kun takakaiuttimista ei kuulunut kunnolla, alkoi vaatia, että minun piti säätää niille lisää äänenvoimakkuutta. Valehtelin, etten tunne auton äänentoistolaitteita niin hyvin, että osaisin sen tehdä. Tästä hyvästä sain esitelmän, miten taksilupien joskus tulevaisuudessa vapautuessa tällaisetkin asiat korjaantuvat, kun päästään ihan oikeaan markkinatalouteen tälläkin alalla. Ei kuulemma ajamiani paskatakseja ole sitten enää ollenkaan liikenteessä, vaan oikeita laatupelejä loistavilla hifi-laitteistoilla. En todellakaan viitsinyt kertoa, mihin suuntaan asiat ovat menneet maissa, joissa luvat on vapautettu... Pisteenä iin päälle hyyppä ehti vielä vinkua, että pitää saada ikkuna auki, kun on edelleen kuuma. Huolimatta lumituiskusta.
Kaikki tämä viidessä minuutissa. Ja tyyppi meni vielä yhteen lempibaareistani. Arvatkaapa, painoinko naaman mieleen. Saatan joku ilta ihan "vahingossa" kompastua olutlasin kanssa juuri kohdalla...

lauantaina, helmikuuta 09, 2008
Viihteelle
Tää nainen lähtee nyt bileisiin, joka on minulle tosi harvinaista näin lauantaina. Kuvatkoon fiiliksiäni eilinen keskustelu n. ikäiseni naisasiakkaan kanssa.
Nainen: "Mennään X-baariin. Onkohan siellä jonoa."
NR: "Ei ainakaan äsken ollut. Tuskin nytkään."
Nainen: "Pakko lähtee viihteelle, vaikka oon painanut hulluna töitä tän viikon. Jotain sosiaalista elämään pitää välillä olla."
NR: "Tuttu tunne..."
Nainen: "Otin nyt taksin, vaikka on näin lyhyt matka. Kotiin taidan kyllä kävellä. Laitoin sitä varten jalkaan korkkarit, joista on valmiiks neljä senttiä jo kulunu pois... Kauheeta, missä kunnossa mun kynnet on!"
NR: "Ei tuolla mitään kynsiä kukaan kattele."
Nainen: "No ei kyllä. Kello kolme aamulla tsekataan naama ja perse."
NR: "Niin, että ne on kunnossa."
Nainen: "Eikun että ne on olemassa..."

perjantaina, helmikuuta 01, 2008
Aamun naurut
Aamun viimeisinä väsyneinä tunteina ula ja rakas keskuksemme tarjosivat yön viihdyttävimmän hetken:
Taksi 337 huutelee: "Keskus, kolmekolmeseitsemän!"
Keskus vastaa: "Nollanollaseitsemän, keskus kuuntelee."
*hetken hiljaisuus*
Taksi 337 vastaa hieman vihaisella äänellä: "Eikun kolmekolmeseitsemän!"
Keskus *nolona*: "Anteeksi, siis kolmekolmeseitsemän... *naurua*"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)