Hymyä huuleen

Mies kyydissä: Hei, älä ny oo noin totisena! Hymyä huuleen!
Nainen ratissa: Hei, mä olen duunissa ja kello on neljä aamulla. Naurattaisko itteäs kovasti?
M: No en tiiä... Tunnetko muuten Pulkkisen Peraa (nimi muutettu)?
N: No en tunne hirveesti...
M: Tunnet tunnet!! Se ajaa taksia. Älä väitä!
N: En kyllä tunne kovin montaa...
M: Sano sille kun näät multa terveisiä, että se on täys paskapää.
N: Toki...

*hiljaisuutta*

M: Kauhee panomies.
N: ?
M: Se Pera on ihan hirvee paneen.
N: *saa hysteerisen väsyneen naurukohtauksen*
M: *innostuu kulejttajan naurusta* No on on! Heiluu meisselinsä kanssa joka puolella. Muista sanoo multa terveisiä kun näät. Täys paskapää.

Ääntä

Jokin aika sitten keskusteltiin radion soittamisesta taksissa. Olipa yksi kollega jopa sitä mieltä, että asiakas voi valittaa taksitarkastajalle, jos kuski ei vaihda mieleistä kanavaa. ;-) Minä olin hieman eri mieltä asiasta ja käännyin itse tarkastajan puoleen. Vastaus oli selkeä ja yksiselitteinen: Kuljettaja päättää radion soittamisesta. Piste.

Tässä ovat selkeästi vastakkain asiakkaan viihtyvyys ja kuljettajan työympäristön viihtyvyys. Joku kysyi kommenteissa seuraavaa: "Minä kuitenkin olen se maksava asiakas, matkat on yleensä n 7 km, eli en pyydä soittamaan mitään 2 tuntia- en ymmärrä????"

Maksava asiakas maksaa turvallisesta kuljetuksesta pisteestä A pisteeseen B. Minulta ei ainakaan voi ostaa mitään lisäpalveluita - kuten popin soittamista täysillä - heittelemällä 50 seteleitä kojelaudalle (tätä on joku yrittänyt). Huorat on erikseen. Toki kuljetukseen sisältyy palvelu ja siihen sisältyy toivotun radiokanavan soittaminen tai radion sulkeminen. Minun kuljettamani auton palveluun ei kuitenkaan kuulu mikään, joka vaarantaa asiakkaan turvallisuuden. Ja sen vaarantaa ihan takuulla 100 desibelin volyymilla soitettu speedmetal, joka nostaa adrenaliiniani ja vie huomiotani liikenteestä. Tätä eivät taas jurpojuopot ymmärrä. En myöskään ymmärrä näitä 7 km:n tyyppejä. Eikö sitä nyt pärjää kymmentä minuuttia ilman tiettyä poppia? Räjäyttäkää tärykalvonne vaikka iPodilla, mutta minua ei kiinnosta teidän musiikkinne. Sama kuin asiakas alkaisi tuputtaa minulle ostamaansa jurrikebabia: "Eiks ookin hyvää!? Tää on mun lempparia! Ota lisää! Vielä mahtuu!"

Kyydissäni ei siis luukuteta jatkossakaan. Radio on hiljaa tai sieltä soi "taksivolyymilla" joku mahdollisimman neutraali kanava.

Jos ääntä haluatte käyttää, niin käykääpä uurnilla sunnuntaina. Vaihdoin mainosbanneriin blogosfäärin ehdokkaan, koska Google Ads tuppasi suosimaan karsastamani puolueen ihmisiä.

Ai niin, jatkossa vain Bloggeriin rekisteröityneet voivat kommentoida tätä blogia. Jos ne oksentelevat kommentoijat vaikka pysyisivät poissa kyydistä.

Vituttaa, siis kirjoitan

Eilen sain kuulla ystävältä marinaa siitä, miten en ole kirjoittanut pitkään aikaan. Ja harvoin. Kerroin, ettei ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Tarkemmin ajateltuna se ei ollut totta. Kirjoitettavaa olisi melkein jokaisesta työyöstä. Syy, miksi merkintäni ovat harventuneet, olette te arvon lukijat. Tai tarkemmin sanottuna kommentoijat.

Lähes kaikki kirjoittamisen arvoiset asiat olisivat jollakin lailla negatiivisia juttuja. Märinää asiakkaista, eli oman pääni puhdistamista. Sitä varten blogit kai monesti ovat olemassa. Jos tuuletan päätäni harva se päivä ja annan tulla kaikki vittusaatanaperkeleet tänne luettavaksi, niin aina on joku joka ei siitä tykkää. Sitten saan lukea kommentteja: "Lopeta toi duuni, jos se on susta noin kamalaa" tai "Taidat olla väärällä alalla". Väitän, että joka ikinen kokee työssään hetkittäin äärimmäisiä vitutuksen hetkiä. Meidän ammatissamme ne vain ovat monesti mielenkiintoisia - jopa kirjoittamisen arvoisia. Teidän valintanne siis on laitanko kirjoitushanskat naulaan vai huudanko patoutumani tänne.

Viime yönä vitutti kainaloon pistävä tissiliivin irronnut kaarituki. Vaihdanko alaa?

Sori Turku...

Laitetaan nyt jotain juttua pitkästä aikaa, vaikka nyt juuri ei oikein juttu luista. Perjantai-yö oli oikein mukava. Ainoastaan yksi veemäinen asiakas ja sekin turkulainen (sori Turku...) Kyseessä oli ainoa kyyti, jonka hain Keskustorin tolpalta illan aikana, enkä sinne sitten enää palannutkaan. Ko. tolpalta saa liian usein kyytiinsä hankalia ihmisiä. Tämä kyseinen akka hermostui, kun kielsin seurueeseen kuuluvaa henkilöä tuomasta limumukia autoon. Sain kuulla illan älykkäimman kommentin (kuvittele Turun murre, en osaa matkia): "Täällä on ihan törkee taksijono ja sä urputat jostain hiton mukista!" Logiikan kukkanen.

Kun Turku-linjalle lähdettiin kerrotaan vielä yksi heitto, joka oli viikko sitten tiputtaa minut penkiltä. Kyydissäni oli entinen myyntitykki, joka oli 90-luvulla työkseen juottanut (mies)seurueen jos toisenkin. Toki piti olla viihdykettä ja naisia ja kaikki ravintolat kierrettiin. Seurahuone sai kovan arvion: "Voi tsiisus, se oli hirvee paikka! Aivan kauhee! Sieltä tyypit sai, vaikka puhuvat Turun murretta."

Sori Turku vielä kerran. Oikeesti kiva paikka.

Vittumaishta kyytiä

"Miksh te takshikushkit ootte aina niinh vittumaishia?" Nainen ystävineen oli istunut takapenkillä ystävineen noin 10 sekuntia ennen kysymyksen esittämistä. "Vai sellasia me ollaan...", mumisin partaani ja tunnelmani muuttui kyllä välittömästi ihan oikeasti vittuuntuneeksi. Tiesin, ettei suunsoitto jäänyt siihen.

Matka jatkui rauhallisissa merkeissä, kunnes puoli kilometriä ennen määränpäätä alkoi rähäkkä: "Mitä vitun reittiä shä oikein ajat! Siish shä kierrät jotain ihme reittiä! Kushetusta! Mishä vitusha me oikein ollaan?" "Ja mitähän vitun reittiä itse ajaisit? Tänne on tasan yksi reitti keskustasta ja sitä on ajettu koko ajan!"

Naisen ystävä, joka oli ollut hiljaa koko matkan, yritti rauhoitella pillastunutta kaveriaan. Olimme hetkessä perillä, jolloin raivotar hyppäsi välittömästi kyydistä ja jätti ystävänsä hoitamaan maksun.

Missä helvetissä sikiää noita ihmisiä, jotka ovat kuin itse piruja asiakaspalvelutilanteissa ja kuvittelevat silti saavansa kuninkaallista kohtelua? Siis riippumatta siitä, ovatko kännissä vai eivät. Tai siitä, onko heillä rahaa vai ei... Hyvin nuo kyllä osaavat taktikoida näin 20 asteen pakkasella. Pahimmat herjat heitetään vasta 300 metriä ennen kotiporttia.

Meedio

Viime yönä istuin taksissa vaihteeksi asiakkaan ominaisuudessa. Olin takapenkillä puhumattomana, kuten yleensäkin kyytiläisenä ollessani. Tarkkailin kuitenkin kuskin toimia ja huomasin hänen tutkivan, kannattaako hänen lähteä lentokentälle viimeistä yökonetta vastaan. Tarkistin nopeasti kännykästä lentoaikataulut ja hymyilin jo tässä vaiheessa itsekseni. Perillä maksoin kyydin ja annoin pienen tipin. Kuskin jo hyvästellessä minua, laukaisin tiedotukseni:

NR: "Se yölento on sitten 20 minuuttia myöhässä."
Kuski: "Joo, tuohon datalle tulikin... MISTÄ sä tiesit?!!"
NR: "Mä oon meedio. Moro!"

Edit: Kerroin tuon tapauksen eräälle hieman hmm... omaperäiselle kolleegalle. Ainut kommentti kertomukseeni oli: "Ai se kone oli 20 minuuttia myöhässä, just just..."

Etuoikeutetut

Liikenteessä on autoilijoita, joita kutsun "etuoikeutetuiksi". Enkä nyt tarkoita tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevia. Tarkoitan autoilijoita, jotka tulevat jostakin kolmion takaa suoraan eteesi. Merkille pantavaa näissä autoissa on se, että ne kääntyvät viimeistään puolen kilometrin päässä pois edestäsi. Se, miten törkeästi auto kiilaa eteesi, on suoraan verrannollista siihen, miten nopeasti auto kääntyy pois edestäsi. Ikään kuin kiilaaminen olisi jotenkin sallittavampaa, kun "en minä tässä edessä ole kuitenkaan kovin pitkään".

Samaan kastiin kuuluu tietty taksin asiakasryhmä. Yleensä kyseessä on isompi porukka, pikkuautoon halutaan änkeä viiden porukalla. Ja mitä lyhyempi matka, sitä vaativampaa touhua:

-"Laita nyt sitä poppia isommalle!"
-"Radio Rock!"
-"Vittu, kovemmalle!"
-"Minkä vitun takia täällä ei saa muka polttaa?!"
-"Totta vitussa mä saan syödä pizzani täällä! Sinähän kuski siivoot, jos jotain tippuu!"
-"Laita se mittari jo kiinni, viimekskin päästiin tää matka X eurolla!"

Oikeasti, joskus kaikki tuo tapahtuu 800 metrin matkalla...

Kolme helmeä

Jotta tämä blogi ei menisi täysin valitukseksi, on taas kehujen vuoro. Viime päivinä olen saanut kyytiini uskomattomia persoonia, jotka tekevät tästä työstä tekemisen arvoisen.

Eilen annoin ensimmäistä kertaa oman puhelinnumeroni periaatteessa tuntemattomalle ihmiselle. Olen kuljettanut kyseistä henkilöä lähiaikoina kolmeen otteeseen, ja olemme tulleet erittäin hyvin juttuun. Viimeksi hänen noustessaan autoon, sanoin: "Meidän täytyy lakata tapaamasta tällä tavalla." Niinpä vaihdoimme numeroita ja jatkossa hän tiedustelee ensin kyytiä suoraan minulta. Annoin tietoni mielelläni, koska kyseessä on aktiivinen taksin käyttäjä, joka liikkuu paljon myös arkisin.

Toinen, hieman hämmentävä tapaus, oli tavata itsensä 6-kymppisenä. Harvoin kenenkään ihmisen kanssa pääsee sellaiseen yhteyteen kymmenen minuutin matkan aikana. Teki mieli jättää auto parkkiin ja lähteä istumaan kahvikupin ääreen vaihtamaan ajatuksia. Toivottavasti tapaan tämän ihmisen vielä uudelleen.

Kolmas, erittäin hämmentävä tapaus, tapahtui viikonloppuna. Jonkinlaisia iskuyrityksiä tapahtuu lähes joka ajovuorossa. Tyypillisesti yksinäinen mies on tulossa ravintolasta ja pyytää minua kahville. Eilenkin sain vakuutella aika pitkään, että jatkan nyt ihan oikeasti töitä. Vaan viikonloppuna tapahtui jotakin ihan uutta. Vastasin ensi kertaa kieltävästi pariskunnan esittämään ehdotukseen. Osasin kyllä kieltäytyä hyvin kohteliaasti kutsusta saunomaan ja ties mihin. Jollakin tavalla olin jopa hyvin imarreltu.

Naistaksikyborgi

Yksi sarjassamme "Hitto, mitä tuohonkin nyt TAAS kerran vastaan?" -kysymyksiä on: "Onko taksikuskin työ kivaa?" Yleensä vastaan jotakin erittäin diplomaattista ja neutraalia tyyliin: "Eiköhän joka työssä ole ne hyvät ja huonot päivänsä." Noin on vähän pakko vastata. Harva tässä työssä on unelma-ammatissaan, eikä asiakkaalle todellakaan sanota edes huonona päivänä, että vittu kun vituttaa. Asiakas nimittäin käsittää sen niin, että minua vituttaa kuskata juuri häntä.

Tässä työssä oppii todella olemaan persoonaton, hajuton, mauton - ehkä jopa puoliksi näkymätön. Asiakasta kun voi ärsyttää se kun puhut/olet hiljaa, ajat hiljaa/kovaa, olet kaunis/ruma, radio on päällä/pois päältä, olet olemassa/olet muissa maailmoissa...

Ehkä jonakin päivänä olen niin pro, että sulaudun totaalisesti penkin verhoiluun.

Pornohamsteri Finland

No niin, nimi palautettu lankamaisesta normaaliksi. Minusta tuo oli ihan hyvä tsoukki (varsinkin pala hamsteria oli loistonimi), mutta silti neulontapiireissä jotkut vetivät palkokasvin nenäänsä. Epäilivät jopa yhteishenkensä suututtavan meitä muita...
Edit: Myös benrope kirjoittaa aiheesta.

Noh, minä olin muutenkin tässä viime yönä tuhma tyttö, hyi! *näpäyttää itseään* Taksikuskina minun pitää tietysti ongelmia välttääkseni omata humalaisten kanssa samat mielipiteet. Niin vältytään ongelmilta. Nyt päähäni kasvoivat pienet sarvet...

Otin yhden aivan liian humalaisen miehen kyytiini pienen keskustelun jälkeen. Löin nimittäin ovet jo kertaalleen lukkoon ja kieltäydyin kyydistä. Hetken miestä tarkkailtuani päätin kuitenkin hänen olevan kyydittävässä kunnossa. Miehen jutut saivat minussa pirun irti: "Suomalaiset ämmät on gigolojen edessä heti jalat levällään. 'Pornogirl Finland!' saa mies kuulla, kun kertoo olevansa Suomesta. Täysin ovat akat maineensa pilanneet."

Kuuntelin vuodatusta ja pornogirl-hokemaa koko kyydin ajan. Maksun saatuani en voinut olla kommentoimatta: "Eiköhän suomalainen mies ole vähintään yhtä hyvässä maineessa jossakin Tallinnassa tai Bangkokissa." Siitähän mies tulistui: "Mitä! Väitäksää että mun pitää käydä jossakin huorissa, pärkele!"

Mies poistui sovinnolla autosta, mutta näytti horjuvaa keskisormea perääni. Tunsin outoa mielihyvää.

Etuilua?

Aamuyö. Ravintolat ovat hätistäneet viimeisetkin asiakkaansa ulos lumen keskelle. Taksijono liikahtelee levottomana. Varpaat palelevat ja evääksi noudettu rasva ja hiilihydraatit jäähtyvät ruskeissa paperipusseissa.

Ajan jonoa kohti edelläni uudehko BMW. Bemari pysähtyy jonon hännille poimimaan jonkun kaverinsa kyytiin. Silloin jonon kärjestä singahtaa nuori mies kohti autoa: "Heihei, mitä vittua sä luulet tekeväs! Se on meidän vuoro!" Pipopää bemarin vieressä osoittaa auton katolle: "Näätkö jossain taksikyltin?" Tunnelma jonossa lämpenee hetkessä monta astetta. Kuumennut kaveri kävelee huomattavasti jäähtyneenä ja nolona naureskelevien ihmisten ohi takaisin jonon kärkeen.

Bemari lähtee liikkeelle ja saan kolme ihmistä kyytiini. Takapenkiltä kuuluu: "Voi helevetti, kun hävettää..."

Ihan hauska tapaus (tällä kertaa), mutta neuvoisin näin kännyköiden aikakaudella sopimaan kavereiden noudot muualta kuin taksijonosta. Voi aiheuttaa monenlaista hämminkiä ja väärinkäsitystä.

Epätietoinen tiedustelee

Kertokaa:

- Miten hitossa metsästän, mihin vanhaan postaukseen olen saanut kommentin, kun siitä tulee kopio sähköpostiini? Ei oikein kiinnosta selata kaikkia merkintöjä läpi, jotta pääsisi vastaamaan. Muutenkin bloggerin aneemisuus ketuttaa...

- Miksi jotkut tekevät kommentoimisen ylitsepääsemättömän vaikeaksi?

- Miksi taas kerran yhden parhaista piti hautautua salasanan suojiin?