perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Käynkö usein jossain?

Olen kuullut paljon tarinoita asiakkaista, jotka eivät humalatilansa vuoksi pysty kertomaan osoitettaan tai kertovat jonkun aivan väärän osoitteen. Esimerkiksi sellaisen, jossa ovat asuneet viisi vuotta sitten. Heillä menee vielä ihan hyvin.

Tänään sain datalle tilauksen erään pubin eteen. Hetken odoteltuani minulle tultiin sanomaan, että odota rauhassa - hetkisen kestää. Lopulta ulos asteli kolmi-nelikymppinen kaveri, joka ei selvästi halunnut tulla heti taksiin. Nojaili seinään ja näytti hyvin humalaiselta. Mietin, voiko kaveri pahoin, enkä hoputtanut häntä kyytiin.

Viimein mies nousi autoon ja pyysi ajamaan keskustaan päin. Mitään muuta ei puhuttu matkan aikana. Hiljaisuus on aina humalaisten kohdalla huolestuttavaa. Keskustassa aloin kysellä, minne mies haluaa mennä. "Kotiin", oli vastaus.

Nainen ratissa: "Missäs koti mahtaa olla?"
Mies: "Sen kun muistaisi."
Nainen ratissa: "Osoite siis hukassa. No ei hätä ole tämän näköinen. Minne kaupunginosaan ensin suunnattaisiin?"
Mies: *hiljaisuus*
Nainen ratissa: "Mitä siinä sun kotisi lähellä on?"
Mies: "Ei nyt tule mitään mieleen..."

Tässä vaiheessa pysäytin auton.

Nainen ratissa: "Jaaha, jos pohditaan hetki tässä paikallaan tilannetta. Mulla on tässä näytöllä kartta. Olisiko siitä apua?"

Mies piristyi selkeästi hieman ja katselimme hetken karttaa. Ilman tulosta. Mikään ei äkkiseltään kuulostanut tai näyttänyt tutulta. Lopulta mies luovutti, maksoi taksin ja päätti lähteä ulos selvittämään päätään ja pohtimaan asiaa.

Olisin jotenkin ymmärtänyt tilanteen, jos asiakas olisi ollut dementoitunut vanhus. Mutta suht nuori ihminen, täysin muisti katki. Oli sitten humalassa tai ei, niin asuinpaikkansa täysin unohtaakseen on tuon ikäisen ihmisen täytynyt liuottaa aivojaan jollain muullakin kuin keskikeppanalla.

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2005

Musti maksuksi

Joulupäivän yönä datalle ilmestynyt viesti sai vuorossa olleet kuskit miltei pissimään housuunsa:
(00:23:37) KUKA OTTANUT EILEN PANTIKSI KOIRAN? YHT. KESKUKSEEN (TÄMÄ EI OLE VITSI)

perjantaina, joulukuuta 23, 2005

Miesten joulut

Samalle joulunalusillalle osui peräkkäin kaksi kyytiä miesten seurassa. Ensiksi kaksi kaverusta, parisuhteessa molemmat, juttelivat vaimojen lahjoista:

Mies 1: "Ostin Sadulle lahjaksi Louis Vuittonin lompakon. Sain aika edullisesti, ei maksanut kuin nelisensataa."
Mies 2: "Nina on kärttänyt sellaista yhtä timanttisormusta jo pitkään. En luvannut mitään, kun rahat on juuri nyt aika tiukalla."

Heti perään lähiöstä nousi kyytiin mies, joka halusi keskustaan. Kyseli menovinkkejä illalle.

Mies 3: "En ole pitkään aikaan käynyt ravintoloissa. Ei nytkään huvittaisi. Ei ole sitä sellaista kutinaa vatsanpohjassa kuin nuorena. Vaimo lähti kuukausi sitten. Muutti omaan asuntoon. En tiedä, miten sitä osaa aattoa viettää ilman lapsia ja sitä tuttua hälinää. Jotain hyvää ruokaa ja juomaa pitää varmaan hankkia."

sunnuntaina, joulukuuta 18, 2005

Tarjouksia

Osuipa eilen Shellin kahvipöytään kolme suht tuoretta naispuolista taksinkuljettajaa. Vertailivat lauantai-illan kulkua keskenään, kunnes juttu kääntyi miehiin - ja miesasiakkaisiin.

Nainen 1: "Joo, olis ollut kuulemma sauna kuumana. Tyyppi kysyi ihan tosissaan, että etkö sä ihan oikeesti jätä koskaan autoa tuohon ja lähde tonne vähän *suhinaääntä*. Mä olin, että no en..."
Nainen 2: "Mulle tuli oikein maittava tarjous. Olis ollut tuoretta kinkkua tarjolla. Kundille ois varmaan maittanut vähän toisenlainen kinkku."
Nainen 3: "No hei! Teille tulee sentään tollasia fiksuja tarjouksia, sauna lämpimänä ja kinkkua. Multa kysytään vaan, että hei kuljettaja, saanko panna sua perseeseen!"

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Nainen hämärästä

Olen palaamassa kaupungin laidalta keskustaan. Katuvalot valaisevat vain nimeksi teollisuushalleilla koristeltua peltomaisemaa. Äkkiä valokiilassa erottuu ihminen, joka huitoo pysähtymään. En usein pysähdy käsipystyihin, en varsinkaan keskellä yötä tyhjällä teollisuusalueella, mutta nyt joku käskee lyömään jarrut lukkoon.

Hämärästä nousee kyytiin nainen, noin minun ikäiseni, pieni ja hento.

Asiakas: "Veisitkö minut Messukylään? Normaalisti kävelen tämän matkan, mutta nyt eivät jalat tahdo kantaa."
Minä: "Tottakai."

Lähden ajamaan hiljakseen, naisesta huokuu suru ja halu puhua.

A: "Mies löi... Parisuhde on sitten ohi. "
M: "Oletko kunnossa? Pitääkö sinut käyttää jossain?"
A: "Ei, olen ihan ok, sain verenvuodon loppumaan. Voi luoja..."

Nainen alkaa itkeä. Olen hiljaa, en osaa sanoa mitään. Asiakas havahtuu hetkeksi.

A: "Minulla on vain kymmenen euroa, joten en ehkä voi mennä perille asti. Voit jättää minut aiemmin kyydistä."
M: "Vien sinut perille, maksoi se sitten yli tai alle kymmenen euroa..."

Nainen kiittää ja purskahtaa taas itkuun. Ajan perille osoitteeseen. Ehkä ystävän, siskon tai vanhempien luo. Veloitan lupaamani kympin. Auton sisävalon ollessa päällä nainen kääntää toisen puolen kasvoistaan minua kohti.

A: "Onko pahan näköinen? Turvoksissa?"

Suupieli on halki, verta on varmasti tullut hetken aikaa paljon. Alahuuli on turvonnut moninkertaiseksi.

M: "Kyllä tuon huomaa..."

Nainen huokaa ja puristaa päätään, nousee autosta.

A: "Kiitos paljon ja mukavaa loppuiltaa sinulle."

Vastaan vain "Kiitos". Sana "samoin" jää kurkkuun kiinni.

Vapaalla

Nainen ei ole ollut pariin päivään ratissa. Nainen on ostellut pukinkonttiin tavaraa ja harkinnut vakavasti joulusiivousta. Harkinta jatkuu edelleen.

Taksin ratissa olen töissä. Tämä tarkoittaa, että ajan silloin moninkertaisesti siistimmin ja tasaisemmin kuin siviilissä. Osittain asiakkaiden vuoksi ja osittain siksi, että se majakka katolla herättää aina huomiota.

Että oli vapauttavaa ajaa vaihteeksi kokonainen päivä omalla autolla! Ohitella nutaavat kuljettajat taajama-alueella, painaa torvea nukkuvalle liikennevaloissa, kiihdyttää mielenosoituksellisesti kiilaajan ohi viereistä kaistaa. Vapauttavaa, kerta kaikkiaan.

Työroolini ja siviiliroolini erottaa siis nykyään parhaiten ajotavastani. Aika hyvä merkki on myös se, olenko pukeutunut kravattiin vai en...

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

Täysikuu

Ensimmäinen täysikuun aikaan suoritettu ajovuoro takana. Sattumaa tai ei, mutta monet ihmiset olivat minusta erityisen pahalla päällä. Sisäinen ihmissusi oli nostanut karvoja pintaan.

Minulla on sellainen etu/ongelma, että tunnen ihmisistä huokuvan mielialan hyvin selvästi. Jos autoon astuva asiakas on väsynyt, stressaantunut ja pahalla päällä, se saa minut hermostumaan. Hermostuessaan ihminen tekee virheitä. Varsinkin suht tuore taksikuski. Mikäli kuljettaja tekee virheen, (esim. nousee väärästä rampista ylös) valmiiksi pahalla päällä oleva asiakas suuttuu, jolloin tuoreehko kuljettaja hermostuu lisää. Kierre on valmis...

Eilistä kovan onnen asiakasta ei lepyttänyt hinnan alennus, ei lukuisat pahoittelut, ei tietoisuus lyhyestä kokemuksestani ammatissa. Sain ensimmäiset kunnon haukut mieltä osoittavan oven sulkemisen kera.

Outoa, mutta jos pitää kuljettaa pahantuulista asiakasta, kuljetan häntä mieluummin pienessä humalatilassa. Humala peittää alleen ja vaimentaa mielialoja, jolloin ne eivät yllä minuun.

maanantaina, joulukuuta 12, 2005

Rasismia?

Minä en ole käsittääkseni rasisti, mutta tätä menoa minusta on tulossa sellainen. Alle kymmenen ajovuoroni aikana minulta on jäänyt kaksi kertaa maksu saamatta. Kummassakin tapauksessa asiakas oli ulkomaalainen. Kummallakaan ei ollut senttiäkään käteistä mukanaan, ainoastaan joku Visa Electron (joka EI käy taksissa!) Kumpikin yritti nostaa automaatilta rahaa siinä onnistumatta. Toisessa tapauksessa on potentiaalinen mahdollisuus rahojen saamiseen, toisessa ei taatusti.

Onko taksikuskin kokemattomuutta, ettei kysy kansallisuuden perusteella asiakkaan rahatilannetta tämän istuessa autoon? Koska näiden tapausten perusteella näyttäisi siltä.

On muuten hiivatin mielenkiintoinen tilanne selvittää asiakkaan henkilöllisyyttä ja puhelinnumeroa maksua varten, kun hän toistelee vieressä: "Minä tahto suudella sinua. Minä tahto tavata sinut vielä.", eikä poistu autosta lopulta kuin väkisin.

Toivottavasti silmä alkaa oppia noihin. Joka tapauksessa, seuraava vastaava tapaus selvitetään Sorilla. Minun kiltteysmittarini on täynnä.

lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Levottomat jalat

Viime yönä autossani oksennettiin ensimmäisen kerran. Auto ei tosin likaantunut. Tajusin hajusta, että nyt on jotain vialla. Vieressäni istunut nainen piti kaulaliinaansa suun edessä ja haisi... Pysäytin auton ja ehdotin hetken happihyppyä pihalle. Virhe. Välittömästi autosta ulos päästyään nainen kieri alas lumista ojanpenkkaa. Takapenkillä istuneet työkaverit hinasivat naisen takaisin autoon.

Lumi oli osittain puhdistanut vaatteet, mutta ei selvittänyt päätä. Nainen ei halunnut poistua taksista, saati jäädä kotiinsa. Työkaverit taluttivat naisen useita kertoja asuntoonsa. Kerta kerran jälkeen hän juoksi takaisin autoon. Viimeisen kerran sukkasillaan ja alusvaatteissa. Ehdin polttamaan useamman tupakin rouvan kotiuttamista seuratessani. Lopulta työkaverit ryntäsivät autoon ja määräsivät: "Nyt lähdetään ja liukkaasti!"

Asiakas on taksinkuljettajan vastuulla ja varsinkin humalaisten sellaisten kohdalla on katsottava tarkasti, että asiakas pääsee lämpimään. Tuollaiset levottomat tapaukset ovat ongelmallisia. Kenen on vastuu, jos asiakas lähtee ulos hortoilemaan, kun taksi on lähtenyt? Minun? Työkavereiden, jotka halusivat lähteä? Aviomiehen, joka ei odottanut alkoholiin tottumatonta vaimoaan kotiin pikkujouluista?

perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Paljastuksia

Osuipa tässä yhtenä iltana kyytiin hieman tummaihoisempi, mutta suomen kielen tyydyttävästi hallitseva asiakas. Juttua riitti taukoamatta omasta perheestä, yrityksestä ja uskonnosta. Lopulta asiakas alkoi haastatella minua:

Asiakas: Sinä olla naimisissa?
Minä: En.
Asiakas: Aaa, sinä asu yksin!
Minä: Ei, en asu yksin.
Asiakas: Aaa, sinä asu lapsen kanssa!
Minä: Ei, minulla ei ole lapsia.
Asiakas: Sinä asu kene kanssa?
Minä: Miehen kanssa. Avoliitossa.
Asiakas: Avoliitossa... Ahaa... Justjust.

Jotenkin tuo oli kamalan vaikeaa tajuta...

En ole hirveästi istunut perinteisellä taksarien taukopaikalla, eli Ratinan Shellillä, mutta keskiviikkoyönä siihenkin oli aikaa. Ensimmäiseksi samaan pöytään istui henkilö, joka tiedusteli kirjoitanko blogia. Kaiketi lisäkseni lähes ainut nettiaktiivi taksinkuljettaja Tampereella. Tilanne oli samanaikaisesti hämmentävä ja riemastuttava. En tiedä, olisinko halunnut paljastua näin nopeasti. Odotan mielenkiinnolla vanhempien kuljettajien reaktioita Shellin kahvipöydässä, kun joku kertoo heille pikku harrastuksestani.

torstaina, joulukuuta 08, 2005

Aamujorinaa

Yli vuorokausi valvomista takana. Ajoin koko yön. Aamun viimeinen asiakas, joka oli tehnyt lentokentälle aikatilauksen, oli nukkunut pommiin. Olin jo soittamassa asunnon summeria, kun hätääntynyt mies ilmestyi ovelle ja pyysi minua odottamaan vartin verran. Hyvissä ajoin ehdittiin silti kentälle.

Olin kotona puoli seitsemän jälkeen. Tänään oli viimeinen päivä jättää AMK:n opinnäytetyöni. Luin yöllä tolpalla istuessani työn kertaaltiin läpi ja tein korjausmerkintöjä. Tultuani puoli seitsemältä aamulla ajosta tein viimeiset muutokset ja tarkistin ulkoasun. Miehen työpaikalta sain hienot lasertulosteet mukaani, jotka kiikutin samantien ohjaavan opettajan postilokeroon. Nyt olen kotona, eikä erityisemmin nukuta. Melkoisen euforinen olo.

Olen tehnyt taksiduunista taas yhden ei-tieteellisen havainnon. Olen saanut kohtuullisen hyvin tippiä lähinnä miespuolisilta henkilöiltä. Paitsi yhtenä iltana. Olin laittanut hiukset kiinni melkoisen kireälle ponnarille. Silloin ei herunut kuin yksi erittäin inhottava lähentely-yritys. Sattumaa vai ei? Tätä pitää testata lisää.

maanantaina, joulukuuta 05, 2005

...ota pullaa kans

Pikkujoulu on tuonut minunkin kyydittäväkseni näitä kaikki-ilmainen-viina-on-juotava -henkilöitä. Viikonloppuna kyytiini laitettiin keski-iän reilummalla puolella oleva naishenkilö. Taksiin hänet saattanut työkaveri pyysi taluttamaan naisen kotiovelle asti, koska tämä oli kovasti paljon päissään. Matkalla selvisi, ettei naisella ollut tarpeeksi käteistä matkan maksamiseen ja pankkikortti oli asunnolla. Siispä korttia noutamaan. Onneksi jätin mittarin raksuttamaan, sillä naisen taluttaminen hissittömän talon yläkerrokseen kesti muutaman tovin. Pelkäsin, että nainen sammuu sillä välin kun kävin höyläämässä kortin autolla. Vielä mitä. Mamma odotti minua eteisessä pullapussin kanssa, eikä tahtonut päästää minua lähtemään. Juttua olisi riittänyt vaikka aamuun. Sain lopulta allekirjoituksen kuittiin ja lähdin asunnosta puoliväkisin tädin roikkuessa kirjaimellisesti takin liepeessä. Pullat jätin vaivihkaa asunnon oven ulkopuolelle.

Tänään illaksi ja yöksi töihin. Ajoa varmasti piisaa, sillä arkipyhän lisäksi Tampere-talolla on isot Itsenäisyyspäivän bileet ja jäähallilla Tappara - Lukko ottelu.

lauantaina, joulukuuta 03, 2005

Miesten ja naisten reitit

Törmäsin ensimmäistä kertaa tapahtumaan, josta olisi kerta kaikkiaan riemastuttavaa blogata, mutta kun EN VOI! Jokaiselle taksiblogin ylläpitäjälle varmaan tuttu tilanne. Olemme kuitenkin tunnistettavissa, ihmisillä on intimiteettisuojansa ja meillä on vaitiolovelvollisuutemme.

Työ sujuu muuten jo ihan jouhevasti, mutta varsinkin aamuöisin tulee täydellisiä oikosulkuja reittivalinnoissa. Varsinkin jos olen päätynyt outoon kaupunginosaa, josta suunnataan yhtä outojen kaupunginosien kautta jonnekin muualle, asiakkaiden reittivinkit ovat tarpeen.

Jos määränpäähän on kaksi eri reittiä, kysyn yleensä asiakkaalta, kumpaa kautta ajetaan. Olen lyhyen ajokokemukseni perusteella tehnyt seuraavan havainnon: Miehet haluavat ajettavan isoa baanaa, kun taas naiset valitsevat pikkutien. Johtuuko tämä siitä, että naiset kulkevat bussilla niitä kinttupolkuja kun taas miehet paahtavat omalla autollaan valtaväyliä? Kummatkin valitsevat sen tutun reitin kysyttäessä?

torstaina, joulukuuta 01, 2005

Yökeikka

Ensimmäinen yö takana. Oli aika rankkaa. Menin nukkumaan aamulla klo 7 ja heräsin iltapäivälla puoli viideltä.

Arkiyö oli hieman toisenlainen ajettava kuin sähäkkä adventtipyhä. Mikäli aikoo kyytejä saada, pitää tietää mitä tapahtuu, koska ja missä. Lätkämatsi, Eppujen keikka ja yölennot olivat tiedossa. Silti huomasin välillä päätyneeni hiljaiselle tolpalle.

Tajusin, ettei minusta ole tolpalla istujaksi. Pyörin penkissäni ja selaan dataa. Tutkin millä lähitolpalla on liikennettä, minne tippuu ennakkotilauksia, minne kannattaisi siirtyä. Ei minusta ole istumaan puolta yötä Shellillä, tykkään ennemmin ajaa.

Ensimmäisen vuoron tärinä ei muuten jatkunut. Olen aika vauhdilla pääsemässä hommaan sisälle.

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2005

Eka kerta

Ensimmäinen työvuoro on takana. Väsyttää, mutta ei edelleenkään nukuta. Viime yönä onnistuin torkkumaan kokonaiset kolme tuntia. Puoli viisi luovutin ja nousin ylös. Yövuoron hoitanut kaveri poimi minut kyytiin hieman ennen kuutta.

Ensimmäisen kyytinsä muistaa kuulemma aina. Minulla se oli ennakkotilaus, josta myöhästyin pari minuuttia, kun panikoin osoitteen löytämisen kanssa. Naisella oli kiire töihin, ei häntä kiinnostanut olinko ensimmäistä vai sadatta päivää töissä. Toinen ajo rentoutti jo hieman. Jatkoilta seuraaville siirtyvä porukka oli rentoa seuraa. Sain heti ensimmäisenä päivänä nähdä koko kirjon ihmisiä. Lapsia, vanhuksia, pyörätuoleja, sote-mummoja, humalaisia, krapulaisia, työmatkalaisia. Melkein kaikki suhtautuivat ensimmäisen päivän epävarmuuteeni erittäin positiivisesti. Olin kyllä nöyrää tyttöä, jos olin hiemankaan epävarma parhaasta ajoreitistä tai kadun sijainnista. Yksi nainen oli aivan hurjana, kun ajoin ensin hänen ohitseen etsiessäni osoitetta. Kun pyytelin anteeksi ja kerroin kokemattomuudestani alalla, nainen muuttui ihan enkeliksi ja alkoi itse pahoitella käytöstään.

Ensimmäinen kerta oli siis ihan positiivinen kokemus, vaikka jännityksen aiheuttama tärinä vaikeuttaa edelleen nukkumaan menoa. Toivottavasti tämä ei ole jatkuvaa...

Ensimmäisenä päivänä tekemiäni havaintoja:
  • Laitteiden käyttö oli helppoa jo parin tunnin jälkeen, vaikka jännitin sitä kovin.
  • Vaikeinta tuntuu olevan optimaalisimman reitin valitseminen, jos vaihtoehtoja on useita.
  • Tuttukin osoite häviää totaalisesti mielestä, jos panikoi.
  • Sunnuntai ei ole hiljainen ajopäivä. Ei ollut ainakaan tämä sunnuntai.
  • Talvipusakka on näillä keleillä turha ja hiostava.
  • Pidin (ainakin tänään) eniten keikoista keskustan hotelleilta asemille. Siistiä ja kohteliasta porukkaa. Nopeita ajoja, ehtii hoitaa todella monta tunnissa.
Työnantaja vaikutti ihan tyytyväiseltä päivän tienestiini. Kai tämä ihan hyvin alkoi.

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Ramppikuumetta

Kommenteissa minua hätyyteltiin jo kirjoittamaan. Kirjoittaa pitäisi, kyllä - mutta ei tänne. Vittumaiseksi käynyt velvoite huhuilee pöydän reunalla. Paskamainen paperikasa.

Ammattiautoilijan ajolupa livahti lompakkoon viime viikon tiistaina. Mitättömän näköinen pahvilappu. Olisi nyt ollut edes jotain kohokuvioista leimaa tai krumeluuria. Ankea lupa, ankeasta toimistosta, ankean sateisessa marraskuussa.

Ensimmäinen ajovuoroni on ensi sunnuntaina. Jännittää. Ihan oikeasti. Vaikka minulle on sanottu, että saa soittaa ja ula on käytössä - kyllä neuvotaan - niin silti on aika orpo olo lähteä ensimmäistä kertaa ajoon. Mitä jos -kysymyksiä pyörii sadoittain päässä. Iltaisin mietin, mitä kautta ajaisin siitä ja siitä kaupunginosasta lentokentälle / rautatiesemalle / jäähallille. Jännittää ensimmäiset sote-kortit, matkojen yhdistelyt (onneksi ei ole sunnuntaina) ja taksamittarin käyttö. Kunhan pääsen itse taksiduunin kanssa sinuiksi, tekisi mieli tehdä uusille kuljettajille pieni vihkonen tärkeimmistä muistettavista asioista - vaikka vain henkiseksi tueksi ja turvaksi. Oppaan nimenä voisi olla: "Tumpelona tolpalla - älä panikoi".

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Aamukierros

Tänä aamuna tuli katsastettua pankki, lääkäri ja poliisi. Lääkäri antoi terveen paperit ja tuikkasi Havrix-rokotteen käsivarteen. 105 euroa tuli hintaa koko paketille. Tsiisus...

Lääkärintodistuksen kera kipaisin poliisin lupatoimistoon laittamaan lopulta ajolupahakemuksen sisään. Samaan aikaan paikalle osui kurssikaveri. Hakemaan jo valmista lupaa. Kurssin rääväsuu. Kevyet vittuilut heitti meikäläisen hämäläisyydestä. Minä vain hymyilin takaisin ja onnittelin. Viime päivien tuottamisen tuska tutkintotyön kanssa on imenyt virrat vastaheittoihin. Tänään pitäisi jo jättää melko täydellinen versio. Ei muuten onnistu... Hieman kylmää.

Lisäys: Tänään tuli ensimmäinen työtarjous - isänpäivälle. Valitettavasti jouduin kieltäytymään. Lupa kun on taskussa vasta 15. päivä... Nainen langan toisessa päässä luulosti älyttömän mukavalta ja pirteältä. Rohkaisin soittamaan tulevaisuudessa uudelleen, jos tarvitsee kuljettajaa töihin.

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Läpi meni!

Olen nyt sitten virallisesti ammattiautoilija. Ajolupakoe meni laakista läpi!

En ollut tutkinnon läpäisystä tippaakaan varma. Missasin mielestäni liikaa katuja. Olisin halunnut halata naista langan toisessa päässä, kun hän sanoi nimeni kohdalla lukevan "läpäissyt". Läpäissyt. Ai jumaliste, miten kaunis sana!

En aio ihan heti juosta paperien kanssa poliisilaitokselle hakemaan lupaa, sillä minulla on 1 ½ viikkoa aikaa hoitaa eräs toinen velvoite. Nimittäin tradenomin tutkintotyöni esiteltävään kuntoon. Kun sekin on pulkassa, niin sitten juhlitaan! Ja sen jälkeen duuniin. Jännittää hieman, mutta olen oikeasti täpinöissäni päästessäni töihin. Aion ajaa ensi alkuun täysipäiväisesti, mutta keväällä olisi tarkoitus löytää tuota varsinaista koulutusta vastaavia päivätöitä ja jättää taksarin hommat viikonloppuihin. Joka tapauksessa, olen juuri nyt jonkinlaisessa endorfiinihumalassa onnistumisestani ja aion nauttia siitä niin pitkään kuin sitä kestää. Ah!

Ai niin, lupasin tässä vaiheessa kertoa kaupunkini. Tampereelta minut löytää tolpalta. Todennäköisesti öisin ja viikonloppuisin, jos saan yhtään valita.

Lisäys: Kuulin, että meistä kurssilaisista n. 2/3 läpäisi kokeen, eli n. 25 henkilöä. Onnea kaikille! Tolpalla tavataan!

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Pelon maantiedettä

Jude ihmettelee naisten pelokasta käyttäytymistä öiseen aikaan. Minä en juurikaan. Jo 7-8 vuotta sitten pikkukaupungissa asuessani pelkäsin minäkin. Noihin aikoihin asti olin kävellyt baarista kotiin turvallisin mielin. Mutta ajat muuttuivat. Tutuilla kulmilla alkoi pyöriä ihme häröjä, jotka ehdottelivat ja nuorisojengejä, jotka heittelivät rivoja uhkauksia. Torin kulmilla, jossa olin itse katsellut vuosia aiemmin poikien kortteliajoa, sai nyt nopeuttaa sitä askelta ja vilkuilla taakseen. Asuintaloni oven vedin perässäni sulki, enkä antanut sen painua hitaasti itsekseen kiinni. Olin kuullut jonkun saaneen sulkeutuvan oven raosta mukaansa kutsumattoman vieraan.

Ihmettelen, täytyykö naisten pyytää pääkaupunkiseudun takseja odottamaan, siksi kunnes on päässyt asuntoon sisään? Meillä päin tuo tapa tuntuu olevan itsestäänselvyys. Öiseen aikaan tuo on minusta monestakin syystä fiksua käytöstä, oli kyydittävä sitten mies tai nainen.

Miten sitten uskallan lähteä ajamaan taksia, jos olen joskus pelänyt öisillä kaduilla? Ikä. Itseluottamus. Kertynyt kokemus ihmisistä. Turvajärjestelmät. Ainakaan nyt ei pelota. Kysykää vuoden päästä uudelleen.

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2005

Haiseeko homma?

Bongasin tilastoista, että sivuilleni oli linkattu Taksi Foorumi -nimiseltä sivustolta. Näytti aika kuolleelta paikalta, ainakin toistaiseksi. Sivuston kautta eksyin erään virkanaisen blogiin, nimeltään the taxis take you where you wanna go. Blogin pääteemana on pääkaupunkiseudun taksiliikenne ja erityisesti kuljettajien käyttäytyminen. Hämmästyin, miten paljon kuskeilla on mielipiteitä asiasta jos toisesta. En kovin äkkiä osaa kuvitella itseäni haukkumassa poliitikkoja asiakkaan istuessa takapenkillä. Tai muutenkaan esittämässä näkemyksiäni päivän polttavista kysymyksistä.

Blogin viimeisin merkintä käsittelee kuljettajien ominaistuoksua. Kurssilla tuosta hygieniasta on puhuttu moneen kertaan. Ehkä johtuu siitä, että olen nainen, mutta en voi ymmärtää miten tuo asia voi olla jollekin hankala. Varsinkin miehille, joiden tarvitsee suihkun jälkeen vain kammata tukka ja pukea päälleen puhdas paita. Itse olen päätynyt kaksi kertaa peräkkäin saman haisevan kuskin kyytiin. Silloin ei tosin häirinnyt hien haju vaan aivan törkeä halvan partaveden löyhkä. Ehkä sillä peitettiin sitä hien hajua...

Virkanaisen kirjoituksissa pisti silmään naiskuskien totaalinen puuttuminen. Olemmeko niin korrekteja, ettei meistä ole mitään kirjoitettavaa, vai eikö kirjoittaja ole heihin törmännyt (epätodennäköistä)? Tosin, tuskin minustakaan hirveästi tarinaa kenenkään blogiin irtoaisi. Kun olen tuo intp luonteeltani. Asiallinen ja vaikeasti tutustuttava.

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Paniikki iskee

Yhtenä kurssi-iltana yksi kouluttajista huvitti meitä näyttämällä datalta ajossa olevien autojen numeroita ja kertomalla mikä auto on kyseessä. Kai nuo tolpalla oppii vuosien varrella ihan itsestään. Triviaalitietoa sitä tuppaa näihinkin aivoihin kertymään, vaan ei sitä oleellista. Ammattiautoilijan ajolupatutkintokoe on viikon päästä, ja tunnen olevani ihan ulkona. Toiminta-alueiden rajat, lyhin reitti Hunningolta Huitsin Nevadaan, kadun X poikkikadut, mikä on ravintolan A ja apteekin B osoite... Koetilanteessa iskee paniikki, tiedän sen jo nyt. Sydän hakkaa ja pääkatujenkin nimet haihtuvat mielestä.

Kaksi kuukautta on hemmetin lyhyt aika opiskella uuteen ammattiin.

P.S. Samin meemiin osallistuvat. Muistakaa selata läpi myös taksiblogeja.

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

Taksin laatoittaminen ei kannata

Mitä taksiin oksentaminen maksaa? Se kannattaa jälleen pikkujoulujen alla kerrata Santerin viime vuotisesta merkinnästä. Varsinkin te ilmaista viinaa lipittävät amatöörit. Olette nimittäin suurin riskiryhmä.

Kurssilla olemme saaneet nauttia tulevien kollegoidemme oksennustarinoista. Yksi oli saanut ykät suoraan päälleen. Positiivista: autoa ei tarvinnut siivota lainkaan. Negatiivista: 30 asteen pakkasella ei ollut kiva ajaa ikkunat auki kahtakymmentä kilometriä.

Luovaa oksentamista: Kuski ei voinut heti pysäyttää liikenteellisesti hankalan paikan vuoksi. Kaveri yrjösi povariinsa. Tuli piripintaan, mutta ei tippaakaan yli. Toinen tapaus koulujen päättymisillalta. Tuore ylioppilas tunsi taksin takapenkillä äkillisen halun tyhjentää vatsansa sisällön. Ei kerinnyt sanoa edes "laudatur", kun ylioppilaslakki oli otettu uusiokäyttöön. Tuli muuten melkoisen paljon halvemmaksi kuin saman tavaran laskeminen penkeille.

Vinkiksi teille, jotka matkustatte henkilön seurassa, joka on huonommassa kunnossa kuin te itse. Sijoittakaa hänet istumaan kuskin viereen tai vielä mieluummin takapenkille pelkääjän paikan taakse. Tällöin ovi ja tienpenkka ovat tarvittaessa lähempänä. Siitä keskipaikalta tai kuskin takaa on huomattavasti hankalampaa ja jopa vaarallista hyökätä ulos helpottamaan oloaan. Paras vaihtoehto tietysti on, jos taksin kyytiin ei tulla ennenkuin se olo on hieman parempi.

maanantaina, lokakuuta 17, 2005

Katu-unia

Näin viime yönä unta katukokeesta. Katukoehan on koe, jossa testataan kaupunkituntemusta ja kadut pitää sijoittaa oikeisiin kaupunginosiin. Lopullisessa ammattiautoilijan ajotutkintokokeessa kysytään noin 50 katua, joista oikeisiin kaupunginosiin pitää pystyä sijoittamaan noin 45 katua. Taksikurssin aikana meille pidetään satunnaisia pistareita, jotta nähdään opitun tiedon taso.

Niin, näin siis unta kokeesta. Koe oli painettu vaaleansinisin kirjasimin tummansiniselle paperille. Huolestuin, miten kuulakärkikynän teksti mahtaa erottua paperista. Suurin järkytys oli tentattavien katujen nimet:

  • Orreviejankatu
  • Hällä väliä katu
  • Niin pitkä kuin leveäkin katu
  • Läpikulku kielletty katu
  • Tänne vaan katu
  • Minne luulet ajavasi katu

Unessa nuo nimet eivät tietenkään tuntuneet oudoilta. Menin vain paniikkiin täydellisen tietämättömyyteni vuoksi. Aamulla hymyilytti. Omat aivot tarjoavat tietyssä vireystilassa parhaat viihdepaketit.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Väkivaltaa

Eräs tuttu maalaistaksikuski yritettiin ottaa hengiltä muutama viikko takaperin. Kyyditettävä oli tuttu, mutta hieman epävakaa nuori kaveri. Oli napannut takapenkiltä niskalenkkiotteen kuskista ja alkanut kaivaa puukkoa esiin. Käsirysyksi se tietty oli mennyt. Onneksi lähistöllä oli ihmisiä ja kuljettaja itse on aika raamikas kaveri. Muuten olisi voinut käydä huonosti. Nyt selvittiin muutamalla ruhjeella.

Yritän itse olla kovasti siinä uskossa, että kaupungissa taksikuski on paremmassa turvassa kuin maakunnissa. Kaupungissa takseista löytyvät hälytysnapit ja turvakamerat, joita harvoissa maalaistakseissa on. Lisäksi maalla asuneena voisin melkein sanoa, että haja-asutusalueella on väkilukuun suhteutettuna enemmän väkivaltaisia sekopäitä kuin kaupungissa. Tosin maalla harvemmin vedetään muuta kuin holia. Piripäät ne kaikista arvaamattomampia ovat.

En hirveästi jaksa ainakaan toistaiseksi pelätä konflikteja. Naiselle harvempi alkaa haastaa riitaa, eivätkä huumeveikot (kuulemma) juuri taksien kyydillä kulje.

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Katutietous kunniaan

Flunssa iski sitten tänään koko voimallaan. Aion kaivautua koko päiväksi peiton alle juomaan kuumaa. Samalla voisi ahkerana tyttönä päntätä läjän katuja.

Ihmiset ovat kovin kyselleet minulta, että vieläkö siinä ammattiautoilijan ajolupatutkintokokeessa kysellään katuja? Kun teillä on se hieno laite siinä kojelaudalla, missä näkyy kaikki Suomen kadut? Kun olen kertonut, että kyllä, katukoe on osa koetta, ihmetellään asiaa kovin. Homma on nyt niin, että katujen osaaminen on osa taksinkuljettajan ammattitaitoa. Kun asiakas sanoo osoitteen, pitäisi noin pääsääntöisesti osata lähteä oikeaan suuntaan. Ei anna kovin mairittelevaa kuvaa kuljettajan taidoista, jos joka kerta asiakkaan hypätessä kyytiin pitää ennen liikkeelle lähtöä hipelöidä dataa. Olen myös kuullut, että kartan selaaminen saa aikaan joissakin asiakkaissa primitiivireaktioita tyyliin: "Mikäs v*tun taksinkuljettaja sinä olet kun et xxxkatua tiedä!?" Kun hallitsee suurimman osan kaduista, tuntee itsensä varmemmaksi työssään. Optimaalisimmat reitit on helpompi työstää päässään, kun se karttakin on siellä visualisoituneena.

Kun laitoin tämän blogin pystyyn, löysin blogilistalta kerta kaikkiaan hienon ryhmän nimeltään taksi. Olisi mukava nähdä ryhmän alla kaikki taksiblogit.

sunnuntaina, lokakuuta 09, 2005

Epäonninen taksimatka

Nyt taksikurssin(kin) aikana olen toki kulkenut jonkin verran vapaa-aikana taksilla. Ihan kurssin alkuaikoin kertoa sössötin suhareille humalapäissäni olevani taksikurssilla. Enää en viitsi mainostaa, koska kuljettajan käytös muuttuu yleensä tuon jälkeen negatiivisempaan suuntaan. Tavallisesti pelotellaan ajolupatutkinnon vaikeudella ja työajoilla. Toki ihan kannustaviakin kommentteja on tullut. Olen kuitenkin päättänyt olla asiasta vaiti.

Eilen palailimme kaupungilta kahden pariskunnan voimin. Taisimme sekoittaa kuskin pasmat puhumalla kaikki päällekkäin ja kertomalla kaksi osoitetta yhtäaikaa. Taksi oli ajaa väärään suuntaan yhdessä risteyksessä. Sain hävetä seurueemme toista naispuolista henkilöä, joka alkoi jankata kuskille: "Miksi me oltiin äsken väärällä kaistalla, hä?! Miksi? Ihan varmaan oltiin?! Miksi oltiin väärällä kaistalla?" Kuvittelin itseni kuskin paikalle ja minua vitutti suunnattomasti hänen puolestaan... Sain onneksi tädin takapenkillä hiljenemään.

Ystäväpariskuntamme poistui kyydistä lykättyään meille vitosen ja jatkoimme matkaa. Nyt en enää puolustele kuskia. Olimme hänelle kerta kaikkiaan epäonninen poka. Kuljettaja jatkoi matkaa kakkostaksalla, vaikka kyydittävien määrän pudottua neljästä kahteen, olisi pitänyt vaihtaa ykköstaksalle. Huomasin asian parin kilometrin jälkeen, jolloin kuski pyyteli anteeksi ja vaihtoi taksan halvemmalle. Lupasi hyvittää perillä ja kysyi heti perään, olenko itse ajanut taksia. Vastasin totuudenmukaisesti, että en.

Tuli mieleen, että kuinka moni itse asiassa tietää, milloin taksissa saa olla päällä mikäkin taksa? Ilmeisesti moni virheellisesti luulee, että taksaluokan suuruus on kiinni vuorokaudenajasta, mikä ei pidä paikkaansa. Iltaisin ja pyhäisin lähtömaksu on ainut, joka kasvaa.

Eilisessä kuskissa minua ja miestä jurppi erityisesti pumppukaasu. Moinen ajotyyli on todella arsesta, varsinkin yöliikenteessä. Kuinkahan moni humalainen heittää laatat tuohon autoon pelkästään sen takia, että kuski luulee auton liikkuvan eteenpäin kaasupoljinta pumppaamalla?

Nainen ratissa aloittaa

Aamulehti kirjoitti tänään, ettei taksikuskiksi ole jatkossa asiaa ennen pakollista kurssitusta. Itse en edes harkitsisi kaikkien asioiden läpikäymistä itseopiskeluna. Paitsi että kurssilla käydään läpi tarvittava teoria, siellä myös tavallaan orientoituu tulevaan työtehtävään. Kouluttajien ja kokeneiden autoilijoiden kokemukset ja käytännön neuvot ovat usein kurssi-iltojen parasta antia.

Aamulehden jutussa korostetaan liikenneturvallisuuden ja asiakaspalvelun opettamista. Itse en ole kokenut kurssin painottuvan tuolle saralle. Pääpaino on kaupunki- ja laitetuntemuksessa. Tuo on ymmärrettävää, sillä kouluttajilla on kova paine saada meistä mahdollisimman moni ajoon pikkujouluruuhkiin mennessä. Ajoon pääsy taas edellyttää läpäistyä ammattiautoilijan ajolupatutkintoa. Kuskipula on todellinen ongelma ja meistä jokaiselle on luvattu välittömästi töitä niin paljon kuin jaksaa ajaa heti kun ajolupa on taskussa.