lauantaina, toukokuuta 26, 2012

Taikauskoa

Lähes kaikki meistä ovat enemmän tai vähemmän taikauskoisia. Vai kuljetko sinä tikkaiden ali? Eikö yhtään kylmää, kun musta kissa kulkee editsesi tien yli? Joku ystävä on ainakin soittanut juuri kun ajattelit häntä?

Minulla on ainakin muutama uskomus, millä työvuorosta saa tuottoisan tai tuhoisan. Tuhoisinta on - ihan ilman mitään taikauskoa - väsymys ja huono tuuli. Silloin ei jaksa keskittyä todennäköisyyksiin eikä elintärkeisiin aikatauluihin. Ei lähde flow päälle, eikä tunne kaupungin sykettä ja hengitystä. Silloin sitä on luovutettava, tai iskettävä herra Murphyn heikkoihin kohtiin.

Varmin taikauskoinen tapa tuhota lupaavakin ilta, on jättää kaikki ajankulu kotiin. Ei siis miniläppäriä, ei lehtiä, ei kirjoja. Seurauksena on takuulla kahden tunnin puuduttava istuminen tolpalla, palkintona 10 euron kyyti. Ja ei yhtään syö naista...

Eräänä alkuviikon iltana olin lähtenyt töihin juuri noin huonosti valmistautuneena. Totaalisen tylsistyneenä poikkesin kotona syömässä ja päätin ottaa kovat aseet käyttöön. Kasa lehtiä ja Kaari Utrion kolumnikokoelma Kiilusilmä feministi. En laittanut niitä edes hansikaslokeroon, vaan jätin lojumaan etuistuimelle, matkustajan paikalle. Ajattelin, että mitä enemmän ne ovat "tiellä", sitä varmemmin karma houkuttelee samalle paikalle asiakkaan.

Ajoin kotipihasta 200 metriä, kun näytölle pamahti tilaus. Olin pissiä housuuni. En nyt kerro matkan määränpäätä, mutta illan ohjelmani oli sillä hetkellä lyöty lukkoon ja perillä mittarissa komeili summa 471 €. Kiitos, Kaari. Kirjasi luen vähän myöhemmin.

maanantaina, toukokuuta 21, 2012

Päivän päivänsäde

Joskus sitä on parempi olla ihan hiljaa.

Olin istunut tolpalla todella pitkän, hiljaisen hetken. Plarasin hajamielisenä kännykkää, kun havahduin - suorastaan pelästyin - kolahdukseen takaa. Nanosekunnin luulin, että joku törmäsi auton perään. Ei, asiakas oli kävellyt takaapäin suoraan peräluukulle ja avannut sen. Sinkosin itseni ulos, kun luukku jo lyötiin kiinni ja asiakas rynni autoon. Mumisin jotain pelästyksestäni, mutta minulle kerrottiin jo osoitetta.

Kun lähdimme liikkeelle, pelästykseni alkoi vaihtua ärtymykseen. Kenenkaan takaloosteriin ei jumankauta tuolla lailla tungeta kysymättä. Olin kuitenkin hiljaa ja kuuntelin kun mies alkoi valittaa Tampereen liikenteestä. Koko ajan saa kuulemma näyttää keskisormea ihmisille, kun eivät osaa ajaa. Niin, ja vasemmalta tulijoita hän ei väistä, eikä paljon ketään muitakaan, ketkä eivät osaa liikennesääntöjä. Paitsi välillä on pakko, ettei tarvitse olla koko ajan olla peltejä uusimassa. Muiden laskuun, tietysti. Tämän vielä kuuntelin ja myöntelin, vaikka miehen ylimielinen übernegatiivisuus ei nyt päivääni varsinaisesti parantanutkaan.

Vaan ei tässä vielä kaikki. Naksahdus ohimolohkossa oli perin lähellä, kun mies kertoi menneensä varta vasten tolpalle haukkumaan taksikuskin, koska suhari oli ajaa hänen päälleen, kun hän käveli punaisia päin. Menin täysin sanattomaksi. Olin edelleen aivan hiljaa, kun ojensin matkatavarat takaluukusta. Jäin vain miettimään, että montako kertaa vuodessa tuon kaltaiselle ihmiselle tulee Tampereen oikeustalo tutuksi?

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012

Sama kieli, eri taajuus

Aamuyön tunteina on välillä paras pitää suunsa kiinni, koska ihmisten kuulo ja käsityskyky ovat silloin suhteellisen joutilaassa tilassa. Tänään suurin piirtein ikäiseni nainen kertoi osoitteensa ja kertoi lisäneuvoksi sinne käännyttävän X-tieltä. Sepä sai minut puheliaalle tuulelle.

NR: "Se onkin mulle tuttu tie. Olen kotoisin Xxxxxxxsta ja ennen uuden väylän rakentamista sitä tuli ajeltua Tampereelle monet kerrat."
Nainen kyydissä: "Eikos nyt kuitenkin oletuksena ole, että ajetaan asiakkaan valitsemaa reittiä?"
NR: ??????

Naiselle tuli onneksi puhelu, joka kesti koko matkan. Kun ollaan noin eri aallonpituuksilla, seurauksena on joko vaivaantunut hiljaisuus tai koko matkan kestävä väärinkäsitysten oikominen, joka todennäköisesti vain pahenee sana sanalta.

lauantaina, toukokuuta 19, 2012

Hävittiin sota

Viime aikoina on ollut keskustelua, onko sopivaa verrata jääkiekon pelaamista sotimiseen. Jotkut jopa väittävät, ettei sellaista tehdä.

Suomi-Venäjä-pelin päätyttyä kyytiini istuutui vaivalloisesti kulkeva vanha mummo rollattorin kera: "Voi voi, kun sillä lailla hävittiin ja ryssä voitti."

Sen jälkeen muisteltiin miten Ruuskasen taloa aikanaan pommitettiin.

perjantaina, toukokuuta 18, 2012

Facebook on ystävä

Yksi nuori mies ei sitten ollut viime yönä halukas maksamaan matkaa. Oli mukamas lompakko ja puhelin kateissa (yeah, right). Yritettiin soittaa ystäville ja keskusteltiin hyvällä ja lopulta pahalla. Emme eronneet kovin lämpimissä väleissä.

Jäi siinä hässäkässä pahasti vaivaamaan, etten tiennyt kuin kaverin etunimen. Noh, minulla oli parin hänen ystävänsä nimet hyödyttömän soittorumban seurauksena. Eikun Feisbuukkiin ja tutkimaan. Minuutin päästä katselin pipopellen pärstää ja koko nimeä. Kiitos, FB! Poliisi soittelee, jos sälli ei helkkarin äkkiä ymmärrä ottaa itse yhteyttä.

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2012

Nainen muotipolkkaa

Meille jo muinaisina aikoina bloganneille on perustettu Naamakirjaan ryhmä Wanha blogistania. Ryhmä on tarkoitettu jo vuonna 2005 bloganneille. Hämmästyksekseni tajusin, että olen vanha pieru tämänkin blogin perusteella. Nimittäin esihistoriallisisna aikoina - eli ennen vuotta 2005 - bloggasin ihan omalla nimelläni. Tuo blogi on jo kuollut ja kuopattu. Joskus tulee kyllä sellainen olo, että jonakin päivänä vielä, tavalla tai toisella, avaan taas arkielämää ihmettelevän sanaisen arkkuni. Ehkä sitten eläkepäivinä.

Me wanhat pierut emme oikein ymmärrä nykypolkkajien muotiblogeja, emmekä sitä, että blogimerkintää kutsutaan blogiksi. Päätimme porukalla olla ajan hengessä mukana ja kirjoittaa muotiblogimerkinnän. Vai pitäisikö minun nyt sitten sanoa, että kirjoitan muotiblogin? Ei. Eieieieiei...

Tällä hetkellä odotan työvuoroon lähtöä. Päälläni on trendikäs henkkamaukan vaaleansininen printtikuosinen t-paita ja kauhtuneet harmaat verkkarit, joissa ei ole enää sitä kiristysnauhaa vyötäröllä. Jalassa on mummovainaan kutomat harmaat sukat, jotka ovat yksi suurimpia aarteitani. Ilman villasukkia en juuri kotioloissa pärjää. Wanhuus vie ääreisverenkierron.

Töihin aion pukeutua Image Wearin trendikkääseen vaaleansiniseen taksipaitikseen ja Lindexiltä vuonna kivi ja vasara ostettuihin pöksyihin. Housut kiiltävät persiistä kuin... No, siis kiiltävät. Ovat vain ihan törkeän mukavat päällä ja hyviä housuja on yhtä vaikea löytää kuin hyviä miehiä. Jalkaani vedän Sokoselta ostetut mustat sukat (hengittävät!) ja Eccon supermukavat kengät. Kaiken kruunaa nahkatakki. Vaihtoehtoja on kaksi. Laitan mustan tai mustan. Kumpikin lienee sikaa.

Näin. Se on täytetty. Jos joku Wanha blogistanialainen sattuu tämän lukemaan, niin viitsittekö linkittää ryhmään. Kun en nyt ihan ehdoin tahdoin viitsisi henkilöllisyyttäni heittää framille.

Edit: En tule juttuun tän "uuden" Bloggerin kanssa. Valitan kappalejaon hetkellistä katoamista.

tiistaina, toukokuuta 15, 2012

Sulla on kauheen negatiivinen asenne

Otsikon kommentti tuli sitten taas ihan puun takaa. Otin kyytiin baarista baariin kolmen hengen porukan, joka oli vetänyt tukevat iltapäiväkännit. Matkalla puhetta riitti ja minä olin hiljaa. Haukkuivat melkein koko reissun jotakin neljättä henkilöä. Porukan suu ja pää sitten kysyi minunkin mielipidettäni (jota minulla ei ollut), mutten ehtinyt vastata, kun joku muu jo jatkoi höpötystä.

Autosta poistuessa rouva Suu ja Pää ilmoitti, että mulla on kauheen negatiivinen asenne.

Rouva Suu ja Pää: "Kyllä nyt vähän vois asiakkaiden kans keskustella."
NR: "No en kyllä ehtinyt sanaa mihinkään väliin laittaa, kun teillä juttua riitti."
Rouva Suu ja Pää: "Älä ny viitti, heti huomas kun tultiin autoon, että sulla nousi metrinen ottaan."
NR: "Kulle hei, mitään en sanonut matkan aikana!"
Rouva Suu ja Pää: "Nii-i kato ny, sieltä se nytkin tulee, kauheen negatiivinen asenne."

Sanottakoon, että lähtökommenteiksi rouvva Suu ja Pää sai sitä kaipaamaansa negatiivista asennetta.

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Ymmärrystä takapenkiltä

On aina hienoa, kun kyytiin tulee kollega, joka ymmärtää taksikuskia.

Kaksi miestä kulki lyhyen matkan keskustaosoitteisiin. Suuntasin epäröimättä kohti ensimmäistä määränpäätä. Juuri ennen viimeistä risteystä vieruskaveri antoi määrätietoisen neuvon.

Etupenkin mies:"Tästä oikealle."
Takapenkin mies: "Hah, tyypillinen taksiasiakas."
Etupenkin mies: "?? ..täh??"

Naurahdin ja virnistin peilin kautta takapenkille. Etupenkkiläisen poistuttua jatkoimme jutustelua.

NR: "Taitaa taksikuskin hommat olla sulle tuttuja?"
Takapenkin mies: "Juu, joskus 80-luvulla ajelin, kun isäukolla oli taksi. Tietyt jutut eivät näytä muuttuvan. Niinkun toi kaverin heitto. Mitä helkkaria ihmiset ajattelevat, kun se viimeinen risteys on pakko neuvoa? Että sitä on ajeltu ihan sumussa ja tuurilla melkein perille asti ja nyt on pakko neuvoa?"
NR: "Tai on nää asiakkaat, jotka pyytämättä neuvoo koko matkan, mutta sillä helkkarin pimeällä kotikadulla, jossa ei näy ainuttakaan talonumeroa, hihkaistaan vasta myöhässä: "Hei, nyssää ajoit ohi!! Et sää näköjään tunne tätä kaupunkia yhtään!"

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2012

Mahdollinen paluu

Huomenta. Olen ajatellut aktivoitua taas hetkeksi, kun kaikenlaista kerrottavaa pukkaa. Nolottaa vaan tämä blogin muinainen ulkoasu ja vuonna 2009 päivittyneisiin taksiblogeihin johtavat linkit. Linkit poistanen kokonaan, koska en lue blogeja nykyään juuri lainkaan. Itse asiassa haluaisin Naisen ratissa Facebookiin, kun siellä tulee muutenkin tietokoneajasta roikuttua suurin osa. Olisko lukijoilla (niillä kolmella, jotka jäljellä ovat) ehdotuksia tai toiveita? Onko nykyinen ulkoasu riittävä näille jutuille, vai pitäisikö tehdä julkisivuremontti ja ilmoittaa päivityksistä Naamakirjassa?