Eka kerta

Ensimmäinen työvuoro on takana. Väsyttää, mutta ei edelleenkään nukuta. Viime yönä onnistuin torkkumaan kokonaiset kolme tuntia. Puoli viisi luovutin ja nousin ylös. Yövuoron hoitanut kaveri poimi minut kyytiin hieman ennen kuutta.

Ensimmäisen kyytinsä muistaa kuulemma aina. Minulla se oli ennakkotilaus, josta myöhästyin pari minuuttia, kun panikoin osoitteen löytämisen kanssa. Naisella oli kiire töihin, ei häntä kiinnostanut olinko ensimmäistä vai sadatta päivää töissä. Toinen ajo rentoutti jo hieman. Jatkoilta seuraaville siirtyvä porukka oli rentoa seuraa. Sain heti ensimmäisenä päivänä nähdä koko kirjon ihmisiä. Lapsia, vanhuksia, pyörätuoleja, sote-mummoja, humalaisia, krapulaisia, työmatkalaisia. Melkein kaikki suhtautuivat ensimmäisen päivän epävarmuuteeni erittäin positiivisesti. Olin kyllä nöyrää tyttöä, jos olin hiemankaan epävarma parhaasta ajoreitistä tai kadun sijainnista. Yksi nainen oli aivan hurjana, kun ajoin ensin hänen ohitseen etsiessäni osoitetta. Kun pyytelin anteeksi ja kerroin kokemattomuudestani alalla, nainen muuttui ihan enkeliksi ja alkoi itse pahoitella käytöstään.

Ensimmäinen kerta oli siis ihan positiivinen kokemus, vaikka jännityksen aiheuttama tärinä vaikeuttaa edelleen nukkumaan menoa. Toivottavasti tämä ei ole jatkuvaa...

Ensimmäisenä päivänä tekemiäni havaintoja:

• Laitteiden käyttö oli helppoa jo parin tunnin jälkeen, vaikka jännitin sitä kovin.
• Vaikeinta tuntuu olevan optimaalisimman reitin valitseminen, jos vaihtoehtoja on useita.
• Tuttukin osoite häviää totaalisesti mielestä, jos panikoi.
  
• Sunnuntai ei ole hiljainen ajopäivä. Ei ollut ainakaan tämä sunnuntai.
  
• Talvipusakka on näillä keleillä turha ja hiostava.
  
• Pidin (ainakin tänään) eniten keikoista keskustan hotelleilta asemille. Siistiä ja kohteliasta porukkaa. Nopeita ajoja, ehtii hoitaa todella monta tunnissa.

Työnantaja vaikutti ihan tyytyväiseltä päivän tienestiini. Kai tämä ihan hyvin alkoi.