maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Se tavallinen kiakkomiäs

Tavallistakin tavallisempi ilta. Tavallistakin tavallisempi tamperelainen perusjannu kiipeää kyytiini. Vastailen hajamielisesti tavallistakin tavallisempiin kysymyksiin ja kommentteihin. En ylläty, kun juttu kääntyy jääkiekkoon. Seuraavaksi kai kysyy, olenko renki vai isäntä.

Mies: Mites on, Tappara vai Ilves?

Minua ei kiinnosta urheilu pätkän vertaa. Minulta on asiakkaan turha kysyä illan paikallisjalkapallo-ottelun tuloksia tai tilannetta erätauolla Hakametsän hallissa. Olen kuitenkin opetellut vastaamaan epäröimättä miehen esittämään kysymykseen. Olenhan sentään käynyt elämäni aikana jopa kahdessa jääkiekko-ottelussa. Tosin menneessä elämässäni ja tiukasti baarin puolella korruptioliemiä nauttien.

Nainen ratissa: Tappara tottakai.

Vastasin ilmaisesti oikein, koska mies (joka on pienessä huppelissa) sanoo "Jesh!" ja kopauttaa rystysensä kevyesti omiini. Matka jatkuu miehen tarinoilla perheestään. Minua häiritsee miehen tuttu ääni. Tekisi mieleni kysyä, missä mahtaa olla töissä. Jossakin olen ennen tavannut... Juuri ennen määränpäätä mies alkaa kirota jotakin prkleen toimittajaämmää, joka oli käyttäytynyt asiattomasti miehen lapsia kohtaan. Häkellyn, pysäytän auton ja saan maksuvälineeksi pankkikortin - jossa lukee tamperelaisen jääkiekkolegendan nimi...

Toivotan miehelle mukavat illanjatkot ja poistun paikalta. Häpeissäni päätän olla bloggaamatta aiheesta puoleen vuoteen. Ainakin voin olla varma, että suhtauduin hra Julkimoon kuin keneen tahansa asiakkaaseen.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Tarjous, josta ei voi kieltäytyä...

Tässä duunissa saa varautua kaikenlaisiin kysymyksiin ja ehdotuksiin. Joskus asiakkaat menevät henkilökohtaisuuksiin. Silloin on vain yritettävä olla neutraali ja vastailla jotakin ympäripyöreää. Yleensä henk.koht. kysymykset koskevat mahdollisia opintojani, perhesuhteitani, nimeäni (kerron aina toisen nimeni...), asuinpaikkaani...

Kinkkisin aihe tuntuu olevan tuo lisääntymispuoli. Helpointa olisi vastata kysymykseen "Onko sinulla lapsia" valehtelemalla, että on. Silloin voisi yhdessä asiakkaan kanssa päivitellä hymyilevällä äänellä, miten mukavia lapset ovat. Tai miten mahdottomia. Mutta sekin hymyilevällä äänellä, ehdottomasti.

Minulla nyt kuitenkin on tapana vastata tuohon kysymykseen kieltävästi. Lähes poikkeuksetta tulee vastakysymys: "Miksei?" tai: "Onko suunnitelmissa?" Tässä kohtaa katson hyvin tarkkaan, kelle olen vastaamassa. Mikäli vastassa on konservatiivinen perinteisen perhemallin kannattaja, vastaan: "Saa nyt nähdä". Sen jälkeen keskustelu jatkuu asiakkaan yksinpuhelulla perhe-elämän ihanuudesta ja loppumatka sujuu seesteisessä tunnelmassa. Mikäli havaitsen asiakkaassa poikkeavaa keskusteluhalukkuutta sekä älyä, vastaan rehellisesti, ettei lisääntyminen ole suunnitelmissa. Arvioni on osunutkin usein oikeaan ja monesti on oikein harmittanut tiputtaa mielenkiintoinen keskustelukumppani pois kyydistä.

Viime viikonloppuna keskustelu aiheesta sai mielenkiintoisen käänteen:

Mies (pitkän elämäntarinan jälkeen): Onko sinulla lapsia?
Nainen ratissa: Ei ole.
Mies: No oletko ajatellut hankkia?
Nainen ratissa: *hetken miettiminen & pikainen arviointi* Ei ole suunnitelmissa. Minuun ei ole asennettu sitä sellaista biologista kelloa.
Mies: Ai, no moniin naisiin on. *Pitkä selostus vauvakuumeisista naisista & miehen useista lapsista useiden eri naisten kanssa* Mikäli joskus muutat mielesi, niin ota minuun yhteyttä. Olen aivan loistavaa geenimateriaalia. Et joutuisi pettymään.

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Ken on heistä kaikkein himmein...

"Hyvää päivää ja tervetuloa omituisten taksimatkustajien Mr. Tampere kisoihin! Osallistujamme ovat kolme toinen toistaan viehkeämpää herrasmiesta, joiden kummallisissa edesottamuksissa meillä riittää ihmeteltävää.

Pyydetäänpä lavalle ehdokas nro 1.

Herra nro 1:llä on pakkomielle. Hänen pitää aina matkustaa keskustasta kotiin tarkalleen tiettyä reittiä pitkin, vaikka samanarvoisia reittejä olisi useita. Jos taksinkuljettaja erehtyy valitsemaan ihan väärän reitin, herra nro 1 vaipuu lapsen tasolle, alkaa pitää hassuja ääniä ja lopulta itkeä. Siinä onkin taksisedälle tai -tädille ihmeteltävää! Aplodit ehdokkaalle! Hei, ei siltä puolelta lavaa pääse pois, tännepäin...

No niin, siirtykäämme ehdokkaaseen nro 2. Herra nro 2 vaikuttaa pintapuolisesti aivan normaalilta mieshenkilöltä, mutta alkaa äkkiarvaamatta pitää taksin takapenkillä omituisen eläimellisiä ääniä. Herra nro 2:n bravuuri on elokuvasta Poliisiopisto 4, jossa konstaapeli Hightower antaa nuoremmille kollegoilleen opetuksen pienellä voodoo-esityksellä. Tällöin hän kääntää silmät nurinpäin, alkaa keinua ja hokea tummalla äänellä: "Yamma yamma yamma..." Voisivatko turvamiehet viedä tuon zombin pois... Kiitos herra nro 2!

Herra nro 3 osaa ottaa irti joka sentin taksimatkastaan. Katsokaa tuota sulavaa liikehdintää, kun hän hakkaa etumustaan, kun taas ottaa eteen! Aa, nyt näytellään nukkuvaa ja kuorsataan kuuluvasti, taitavaa. Mutta mitä, vielä on vuorossa lauluesitys, jopas jotakin. "Pienen pieni pippeli, suuren suuri mulkku..." Loistavaa! Onko tässä voittaja? Voisiko joku irroittaa jalastani herra nro kolmosen...

Mutta nyt hyvä yleisö, nyt on teidän vuoronne vaikuttaa ja valita vuoden häröin tamperelainen taksimatkustaja vuodelle 2006. Voittajalle pyritään järjestämään oikein mukava kyyti valkotakkisten setien seurassa."

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Onnea minulle!

Kääk, synttäripäivä unohtui! Nainen ratissa raapusti ensimmäisen merkintänsä 9. lokakuuta. 2005. En todellakaan silloin arvannut, että tulisin tekemään tätä työtä vielä vuoden kuluttua. Enkä voinut edes kuvitella, että turinat työstäni nostaisivat tämän tekeleen käsittämättömän korkealle blogilistoilla. Eikä tämä ole ollut edes vaikeaa. Siis kumpikaan, ei työ taksissa eikä kirjoittaminen. Väkisin en ole tänne juttuja vääntänyt, vaan lähes jokainen merkintä on lähtenyt tarpeesta kirjoittaa.

Tämä työ on mennyt veriin. Välillä pelottaa ajatus, etten ehkä pysty tekemään enää mitään muuta työkseni. Onhan tämä välillä rankkaa, päivät ovat pitkiä eikä tuntipalkkaa auta laskea, mutta se vapaus - se on kuin huumetta. Olisiko minusta vielä istumaan konttoriin? Minuutilleen alkavat aamupalaverit, tulosseurannat, raportit, kauniit ja rohkeat -episodit, aivopesumuutosvalmennukset, "pakolliset" kahvitunnit joka päivä samassa seurassa... Suora kysymys itselleni: Kiinnostaako minua entisessä elämässäni mikään muu kuin säännöllinen kuukausipalkka?

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

112 - taas!

Oliko tänä viikonloppuna joku paikallinen "ollaan hankalia taksissa"-tempaus? En ole kertaakaan nähnyt moista määrää hätätilanteita yhden viikonlopun aikana. En ole edes varma, oliko tapauksia lopulta neljä, viisi vai kuusi. Koko ajan vain tuntui jossakin päin Tamperetta olevan ongelmia.

Jos tämä tulee olemaan jatkuvaa, minulla on vain yksi kysymys: Onkohan sellainen sähkötainnutinase Suomessa laillinen?

Omituisten otusten yö

Jep, omituinen viikonloppu jatkui. Ensimmäisen asiakkaani, joka oli nainen, ensimmäiset sanat olivat: "Miten sä voit olla noin kaunis!? Sä hehkut! Ootsä raskaana tai saanu just?"
Viimeisen asiakkaani, joka ei ollut nainen, viimeinen lause oli: "Harmi, mun patja olis tykännyt susta."

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Mörköaika

Viime yönä olin vain muutaman tunnin ajossa, ns. pätkällä. Sinä aikana kaksi taksia ilmoitti hätätilanteesta, autooni oksennettiin ja kyyditsemäni ihmiset olivat poikkeuksellisen sekavassa tilassa.

Ymmärsin toki, että on taas se aika kuusta. Täysikuu. On se uskottava, että tuo kalmana kumottava taivaankappale vaikuttaa joihinkin henkilöihin epäedullisesti. Sen lisäksi tämä synkkä, mätänevä vuodenaika tuo ihmisistä huonoimmat puolet esiin.

Pitänee olla ensi yönä normaalia tarkempana...

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Konservatiivi revittelee

Kaksi miestä kiersi epäröiden taksitolpan ympärillä olevia autoja. Toinen oli hintelä ja jotenkin aran oloinen. Toinen näytti tavallisen pönäkältä, pöhnäiseltä suomalaiselta mieheltä. Arvasin, että ne osuvat vielä minun kyytiini.

Edestäni lähti auto, lähti toinen. Takaovi ja pelkääjän puolen ovi avautuivat lähes yhtäaikaa. Kuten sanottu, arvasin. Arka ja hintelä istui viereeni, pönäkkä taakse.

Matka ei ollut pitkä, mutta sain sillä reissulla kuulla yhtä ja toista. Takapenkin kaiffari yritti ehkä provosoida, mutta pidin miehen juttuja ainoastaan helvetin tyhminä. Muut ihmiset ovat kuitenkin tälle tapaukselle nauraneet, joten ehkä tämä on bloggaamisen arvoinen juttu.

Takapenkin mies: - Mitäs sanot, jos kerron tuon etupenkin kaverin olevan mun poikaystäväni? Me ollaan vähän niinkun sellanen homopari.
Nainen ratissa: - Mitäs minä siihen, mitäs se mulle mitenkään kuuluu.
Takapenkin mies: - Niin, on mulla vaimokin. Se ei oikein tykkää tästä järjestelystä.
Nainen ratissa: - Jaa...
Takapenkin mies: - Minä en kyllä ymmärrä ollenkaan naisia. Tai että mitä virkaa niillä nyt yleensä on.
Nainen ratissa: - ...
Takapenkin mies: - Tai onhan niistä kai jotakin hyötyä. Laittaahan ne ruokaa ja sen sellasta.
Nainen ratissa: - Niinpä niin...
Takapenkin mies: - Niitä on kuulemma sellasia homonaisiakin, sellasia lesboja.
Nainen ratissa: - Joo...
Takapenkin mies: - Minä en kyllä sellasta touhua ymmärrä alkuunkaan...

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Roolituksia

Yleensä niitä on kolme. Äänekkäin istuu etupenkille, jatkaa juttua kavereidensa kanssa, kääntää katseensa minuun ja huudahtaa: -Tyyttö!
Reaktioni tilanteessa riippuu omasta mielentilastani ja asiakkaan humalan ja huumorintajun asteesta:
- Ei vaan taksikuski.
- Terävä huomio. Minne ajetaan?
- Pooika! (Minulla on enomies, joka aikoinaan tervehti siskoani ja minua lauseella: -Mitäs pojat? Lopetti, kun aloimme vastata: -Mitäs tässä, täti.)

Eilen asiakas huudahti autoon istuessaan: -Likka!
Tuo tuli niin vilpittömästi ja sydämen pohjasta, että asiakas itsekin nolostui ja räjähdimme lopulta molemmat nauramaan.

Sitten hieman rumempaa juttua sukupuolirooleista. Birdy kävi lehtiartikkelin kimppuun, joka sai myös minun otsasuoneni pullistelemaan. Ihan kuin toimittaja olisi ollut puukottajan enomies tai muuten hyvää pataa. On tuo miesten välinen solidaarisuus sitten hieno asia.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Rovee ja polee

Lauantai-yönä saimme kokea huikean takaa-ajodraaman. Joku onneton päätti lähteä karkuun ajettuaan taksin perään. Peräänajettu taksi huuteli heti poliisille soitettuaan ulaan auton tuntomerkit ja rekisterinumeron. Kului ehkä minuutti, kun joku jo bongasi etsityn kärryn. Varmaan kymmenen jamppaa (naiskuskeja ei käsittääkseni ollut paikalla) lähti välittömästi jahtiin. Vaikka tilanne oli rattijuoppoepäilyn vuoksi vakavahko, ulalla kiirivissä viesteissä oli selvästi kuultavissa poikamainen riemu: "Jee jännää! Rovee ja polee!" Peräänajaja sumputettiin yhdelle parkkipaikalle, josta auto pääsi kuitenkin vielä karkuun kävelyteiden kautta. Kohde kadotettiin hetkeksi, vaikka sen pääteltiin pääsevän pujottelemaan viereiselle kadulle, jolloin ulasta kuului pollealla äänellä: "Me ollaan jo täällä vastassa..." Lopulta auto löydettiin, kun eräs kuski bongasi epäilyttävän oloisen auton yhdellä parkkipaikalla.

Jahti oli erittäin viihdyttävä kokemus kesken hektisen lauantai-yön. Peittosi kaikki aneemiset tosi-tv:t 10-0.

Myöhemmin yhden asiakkaan kanssa tilanteesta keskustellessani tulimme seuraavaan lopputulokseen: Poliisilta voit päästä karkuun, mutta taksilta et.