lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Levottomat jalat

Viime yönä autossani oksennettiin ensimmäisen kerran. Auto ei tosin likaantunut. Tajusin hajusta, että nyt on jotain vialla. Vieressäni istunut nainen piti kaulaliinaansa suun edessä ja haisi... Pysäytin auton ja ehdotin hetken happihyppyä pihalle. Virhe. Välittömästi autosta ulos päästyään nainen kieri alas lumista ojanpenkkaa. Takapenkillä istuneet työkaverit hinasivat naisen takaisin autoon.

Lumi oli osittain puhdistanut vaatteet, mutta ei selvittänyt päätä. Nainen ei halunnut poistua taksista, saati jäädä kotiinsa. Työkaverit taluttivat naisen useita kertoja asuntoonsa. Kerta kerran jälkeen hän juoksi takaisin autoon. Viimeisen kerran sukkasillaan ja alusvaatteissa. Ehdin polttamaan useamman tupakin rouvan kotiuttamista seuratessani. Lopulta työkaverit ryntäsivät autoon ja määräsivät: "Nyt lähdetään ja liukkaasti!"

Asiakas on taksinkuljettajan vastuulla ja varsinkin humalaisten sellaisten kohdalla on katsottava tarkasti, että asiakas pääsee lämpimään. Tuollaiset levottomat tapaukset ovat ongelmallisia. Kenen on vastuu, jos asiakas lähtee ulos hortoilemaan, kun taksi on lähtenyt? Minun? Työkavereiden, jotka halusivat lähteä? Aviomiehen, joka ei odottanut alkoholiin tottumatonta vaimoaan kotiin pikkujouluista?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

täällä takapenkillä on hyvä olla näkymättömänä seuraajana :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo oksennusjutut on inhottavia ja yleensä pilaavat koko vuoron.

Täytyy tässä yhteydessä kertoa hieman toisenlainen tapaus, joka ei kylläkään sattunut minun kohdalleni. Asiakas oli ottanut taksin ja aivan kyydin loppussa oli alkanut oksennusta pukkaamaan. Hän oli kuitenkin vetänyt poolopaitansa kaulusta niin paljon eteenpäin, että pystyi oksentamaan paitansa sisään, jolloin taksi säästyi mahalaukun sisällöltä. Eli suihku ja pyykkikone olivat jatkotoimenpiteet koko hommasta.

Onko muuten Tampereella mahdollisuus käydä jossain siivoomassa oksennuksen jäljet autosta ? Se olis hyvä kun olis joku "firma", joka hoitais aina noi jutut, niin ei tarvis itse ihmetellä taivasalla ämpärin ja rättien kanssa. Etenkin talvella erittäin huono juttu. Samalla olis selkee hinta oksennuksen siivoamisesta, jonka sanois asiakkaalle.

Lisäksi kommenttina, että jatka tätä mielenkiintoista kirjoittelua. Pysyn näin itsekkin mukana taksimaailman pyörteissä..

nainen ratissa kirjoitti...

Kangasalla on kuulemma firma, joka siivoaa keskellä yötäkin. Hinta taitaa lähteä 100 eurosta. Lisäksi kustannuksia tulee auton menetetyistä työtunneista.

Santeri on kertonut näistä siivouskustannuksista tarkemmin.

tolpalla kirjoitti...

Meidän vastuullahan asiakkaat on, mutta ravintola on vastuussa juottamastaan asiakkaastaan. Siksi poke yleensä haluaa taksin paikalle ja istuttamalla asiakkaan takapenkille siirtää vastuun taksille.

Parikin kertaa on poke tullut tolpalta noutamaan ja olen vain todennut että jos asiakas ei pysty itse kyytiin kävelemään, niin varmasti hoidatte itse hänet kotiin.

Kerran tilattiin kuppilaan ja sieltä tuli asiakas kummastakin kainalosta kannateltuna ulos. Jalat eivät juuri maata koskettaneet. Totesin vain että ei ole mitään asiaa kyytiin jo pelkästään sen takia että millä yksin sen ukon saisin kotiinsa kun autoon tuomisessakin tarvitaan kaksi miestä. Kävivät sitten kinaamaan että on mun duunini viedä hänet kotiin ja uhkailivat taksitarkastajallakin. Sanoin että pyydetään poliisit sitten katsomaan mihin kuntoon ovat asiakkaan juottaneet, niin kummasti kantoivat miehen takaisin sisälle...

Muistuu kans yks tapaus kun eräs taksi painoi aikoinaan hätää. Tottakai rupesin kuuntelemaan että mitä autossa tapahtuu ja sieltä kuului hento nais ääni:"voisiko joku tulla auttamaan. Olen tikkurilassa kielotiellä ja en saa tätä miestä hereille enkä jaksa nostaa." Todellinen hätä juu. Ukko oli sammunut oikeen kunnolla...