maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Katutietous kunniaan

Flunssa iski sitten tänään koko voimallaan. Aion kaivautua koko päiväksi peiton alle juomaan kuumaa. Samalla voisi ahkerana tyttönä päntätä läjän katuja.

Ihmiset ovat kovin kyselleet minulta, että vieläkö siinä ammattiautoilijan ajolupatutkintokokeessa kysellään katuja? Kun teillä on se hieno laite siinä kojelaudalla, missä näkyy kaikki Suomen kadut? Kun olen kertonut, että kyllä, katukoe on osa koetta, ihmetellään asiaa kovin. Homma on nyt niin, että katujen osaaminen on osa taksinkuljettajan ammattitaitoa. Kun asiakas sanoo osoitteen, pitäisi noin pääsääntöisesti osata lähteä oikeaan suuntaan. Ei anna kovin mairittelevaa kuvaa kuljettajan taidoista, jos joka kerta asiakkaan hypätessä kyytiin pitää ennen liikkeelle lähtöä hipelöidä dataa. Olen myös kuullut, että kartan selaaminen saa aikaan joissakin asiakkaissa primitiivireaktioita tyyliin: "Mikäs v*tun taksinkuljettaja sinä olet kun et xxxkatua tiedä!?" Kun hallitsee suurimman osan kaduista, tuntee itsensä varmemmaksi työssään. Optimaalisimmat reitit on helpompi työstää päässään, kun se karttakin on siellä visualisoituneena.

Kun laitoin tämän blogin pystyyn, löysin blogilistalta kerta kaikkiaan hienon ryhmän nimeltään taksi. Olisi mukava nähdä ryhmän alla kaikki taksiblogit.

4 kommenttia:

Santeri kirjoitti...

katukuulustelu on tosiaan jännä juttu. Kadut on osattava, mutta käytännössä kukaan ei osaa ajaa Ludwiginkadulta Vallhallankadulle ilman kakomista ensimmäisen kahden vuotensa aikana. Datan kartta on hyvä olemassa ja onneksi suurin osa asiakkaista sanoo osoitteen yhteydessä myös kaupunginosan. Itselläni on ollut taksiliite Helsinkiin puolitoista vuotta, mutta vieläkin on päiviä jolloin en vain yksinkertaisesti tiedä missä on Puotinharju.

Lopuksi voisin vinkata, että lähde jalan kartta kädessä käyskentelemään kantakaupungille useaksi tunniksi. Ei ne paperilta päähän niin kovin hyvin jää.

nainen ratissa kirjoitti...

Voin tässä vaiheessa paljastaa sen verran, että en hae lupaani Helsinkiin. Oman kaupunkini keskusta on aika hyvin hanskassa, mutta lähiöitä on pakko kierrellä vielä autolla. Paljon. Samoin tulen kiertämään läpi kaikki taksitolpat.

Helsingin kokeessa ilmeisesti kysytään vain kantakaupungin katuja?

Santeri kirjoitti...

Itseasiassa kysely ulottui ihan tuonne kehä 1:n ulkopuolellekin. Pääpaino oli luonnollisesti kantakaupungissa, missä suurin osa liikenteestäkin on.

Jukka kirjoitti...

Minulla kävi hyvä tuuri katukuulustelussa.Olin asunut matapupu-alueella toistakymmentä vuotta ja minun piti selostaa reitti Hgin keskustasta Puistolaan.Espoon ja vantaan uudet lähiöt on hakusessa vieläkin.