Perkeleen ula
Tampereen aluetaksissa on käytössä ula-radio tiedotuskanavana. Välillä myös huutelu-/pelleily-/turhanlöpinäkanavana. Aparaatti on hyvä, kun pitää tiedottaa jotakin nopeasti suurimmalle osalle kollegoita tai keskukselle niin, että kollegoidenkin saattaa olla hyvä asia kuulla. Täysin turhia huutoja ulalla ovat: "Keskus, oliko tähän osoitteeseen joku rappu, kun täällon 10 taloa?!"
"Juu, kyllä se oli Bertta-rappu. Keskuksen B-kirjainsormi oli vain niin ylirasittunut, ettei se jaksanut sitä tilaukseen kirjoittaa..." Tai: "Keskus, täällä Räkälä-Baarissa ei näy ketään."
"No vittuako siellä vahtaat, lähe meneen!" (Kursiivit toim. omia pään sisäisiä vastauksia. Keskuksemme on toki maailman ammattitaitoisin ja korrektein kaikissa tilanteissa.)
Koska olen (keskuksen tapaan) perin korrekti, minulla ei ole tapana huudella ulaan asiattomuuksia. Paitsi että eilen olisin huutannut, jos en olisi sukujuuriltani perihämäläinen, jolla kaikki hyvät sutkautukset tulevat kaksi sekuntia liian myöhään mieleen.
Viime yönä eräs hmmm... mielenkiintoinen ula-persoona halusi ties monettako kertaa tiedottaa keskukselle, että kyytitarjous ravintolan eteen oli pommi:
Kollega & ula-persoona: "Keeeskus, auto xxx! Täällä
Helvetin portilla ei ole ketään."
Nainen ratissa (jota ei koskaan huudettu): "Ei se mitään. Astu sisään vaan."
Kun uni painaa
Joskus ei tunnu hyvältä blogata jutuista, jotka ovat juuri tapahtuneet. Tuntuu, että tulee raottaneeksi liikaa asiakkaiden asioita. Ajan myötä tapahtumat haalistuvat ja niistä tulee jotenkin enemmän anonyymejä. Kuten seuraavasta...
Autoon nukahtava asiakas on joskus helpotus ja joskus rasite. Helpotus se on silloin, kun rasittava moottoriturpa sammuu ja sen saa vielä hereille. Rasite silloin, kun herääminen on epävarmaa.
Viime kesänä kyytiini nousi kaksi ihan mukavaa miestä. Toinen jäi kyydistä ihan Tampereen alueelle, mutta toisen matka jatkui muutaman kymmenen kilometrin päähän. Yksin kyytiin jäänyt mies sanoi tarkan osoitteen ja sammui se jälkeen pelkääjän paikalle. Miehen tila vaikutti sen verran katatoniselta, että olin hieman huolestunut, miten saan kaiffarin perillä hereille.
Kesken matkan puhelin miehen sylissä alkoi soida. Ja soida. Ja edelleen soi. Lopulta otin puhelimen ja vastasin siihen: "Joko se on nukahtanut taksiin?" vastasi naisen ääni. Kerroin tilanteen olevan kuvaillun kaltainen. "Älä yhtään huoli, mä olen täällä vastassa", lohdutti vaimo.
Osoite oli helppo löytää. Nainen löi rahat käteeni ja sen jälkeen alkoi miehen herättely. Avokämmentä oikein reippaasti puolelta toiselle. Turistiin siinä niitä näitä - mitä nyt naiset jutustelevat aamuisessa kesäyössä - ja samalla kämmen lätisi pitkin poskia. Lopulta alkoi elämää löytyä ja mies könysi hyvin vaitonaisena sisätiloihin.
Tuskin olin ensimmäinen tilanteen kokenut taksari sillä pihalla. Esimerkillistä toimintaa kotijoukoilta.
Melankoliaa
Yön viimeinen asiakas lentokentälle oli hiljainen. Onneksi. Palatessa taivas punersi hetken hillittömässä leimussa. Valoa ei kuitenkaan riittänyt vielä maahan asti. Tampere näytti Sarankulman sillalta mustalta kuin Rautapiha. Vaihdoin cd:n toiseen ja päätin, että lähetän sen työhakemuksen.
Ikävä. Jotain. Jotakuta. Ja kaikkea.
Mä en usko rakkauteen
ja mä en tahdo kuulla,
että sinä uskot niin
ja mä en tahdo luulla,
että tämä kestäisi...
no viikon taikka kaksi.
Mä en tahdo enempää,
siis tilaa jo se taksi.
Yhtälailla säälittävä
olen niin kuin muutkin.
Yksinäinen jos et tuu
Ja jos sä sitten tuutkin...
...Enkä usko sinuunkaan
kuin viikon taikka kaksi.
Mä en tahdo enempää,
siis tilaa jo se taksi.
Tilaa jo se taksi.
Zen Café - Taksi
Kevät
Kevättä rinnassa on niin kuskeilla kuin asiakkailla. Viime lauantaina kolme eri miesasiakasta/-porukkaa "valittivat", miten naiset ovat kovin hyökkäävällä päällä näin valon ja lämmön lisääntyessä. Eipä tuohon oikein voi muuta vastata kuin naureskella.
Ihmiset ovat selkeästi paremmalla tuulella nyt kuin pari kuukautta sitten. Töissä on ollut todella mukava olla, kun hyväntuulisuus ja valo loistaa (useimmista) ihmisistä. Itseäkin on naurattaneet ihan absurdit jutut, joille ei olisi edes hymyillyt tammikuun pimeydessä.
Olen joskus aiemmin kirjoittanut
Pispalan kirkon mainoksista ja muistaakseni myös Tampereen bussien "Moro nääs"-teksteistä, jotka jaksavat aina hymyilyttää. Viime viikolla jaksoi naurattaa jopa Messukylän grillin "Ruoka on pop"-mainos, joka kuulostaa näin arkisen iltapäivän hämyssä todella tyhmältä.
Juuri sillä hetkellä, kun näin tuon mainoksen ensimmäistä kertaa ja olin valmiiksi hihityshysteerisellä päällä, minulla oli asiakas kyydissä. Sellainen oikein lutunen, parikymppinen poju, jolla oli pitkät luonnonkiharat hiukset ja täysin säpäleiksi revityt farkut. Emme keskustelleet mitään matkan aikana ja radion kuuluvuus oli loistava:
"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Rakastuvat pitkätukkahulttioihin,
petollisiin kulkureihin.
Ja pilvilinnan rakentajiin,
unelmoiviin työnvieroksujiin"Nuoren miehen huulilla alkoi karehtia hymy ja minä purin huultani ja nauroin sisäänpäin.
"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Renttuihin!
Ne rakastuvat renttuihin!
Rakastuvat! Naiset
Rakastuvat renttuihin aina vaan!
Naiset rakastuvat renttuihin!
Aina! Aina! Aina!"- "Ja 2.60 takaisin näin, ole hyvä
*ja painu nyt jo ulos siitä, että voin päästää tämän huutonaurun pihalle!*"
- "Kiitos hei!
*REPS!*"
Kansainvälistä meteorologiaa
Te kaikki tiedätte, millainen viiden kuukauden marraskuu tämä talvi on ollut. Nyt alkaa jo aurinko pilkahdella ja käpyrauhaset heräillä, mutta vielä pari kuukautta sitten tilanne oli toinen.
Säätila vitutti kaikkia kuin pientä oravaa (sitäkin vitutti ihan takuulla!) ja taksikuskit - minä mukaan lukien - olivat varmasti korviaan myöten täynnä jatkuvaa kitinää säästä ja miten on kummallinen talvi ja ei miesmuistiin ja miten maailmanloppu tulee just.
Juuri sellaisena päivänä kyytiini nousi amerikkalainen herrasmies, joka oli kelistä huolimatta kovin hyvällä tuulella - ja alkoi mokoma puhua säästä. Minua ei moinen aihe hirveästi sinä päivänä sytyttänyt, joten murahtelin vain "really?" ja "yeah"-kommentit oikeisiin kohtiin. Kunnes pääsimme herran kotimaan säähän...
Mister: "I'm from Boston and we have this saying: 'If you don't like the weather, just wait a minute.' 'Cause the weather changes so fast, you know."
Nainen ratissa: "Ok. We also have saying about the weather here in Tampere: 'If you don't like the weather, get used to it.'"
Mister: *nauraen* "Really?!"
Nainen ratissa: "No. Just made it up."
Positiivista vittuilua
Nousipa kyytiini kaksi nuortamiestä, joista toinen oli harvinaisen pahalla tuulella, eikä halunnut haaskata hyvää vitutusta.
Nuorimies: "Hei, kinaa oikeesti mun kanssa jostain! Vittu kun vituttaa! Vitunvitunvitunvittu! Vaikka naisista! Mä vihaan naisia!"
Nainen ratissa: "Mä olen ikävä kyllä tänään tosi hyvällä päällä, joten haukutaan ennemmin jotain, joka vituttaa kumpaakin. Miten olis tunaajat liikenteessä? Vaikka noi papparaiset, jotka ajaa 30 km/h alle nopeusrajoituksen ja ryhmittyvät 2 km ennen pihatietä kaistan vasempaan reunaan, kun ovat kääntymässä oikealle?"
Nuorimies: "Joo, loistavaa! Vittu mä vihaan niitä!"
Nuorimies pääsi purkamaan vitutustaan ja matka jatkui yksinpuhelulla, johon sisältyi erinnäinen määrä kirosanoja ja haukkumista, joka kulki liikenteessä toikkaroivista papparaisista naiskuskeihin (paitsi ei naistaksikuskeihin), siitä naisiin ja takaisin yleiseen ja taukoamattomaan kiroamiseen.
Nainen ratissa: "Kato perkele, oltas perillä. 18,80 euroa. Otatko tän vitun kuitin?
Nuorimies: "Työnnä se vittu vaikka hanuriis."
Nainen ratissa: "Kiitos, ja oikein vitun hyvää yötä."
Purkaus nro 107
Olen yrittänyt olla kirjoittamatta hirveän negatiivisia tunteita tänne, koska joku vetää niistä aina hernepellon nenäänsä. Vetäköön. On pakko vuodattaa ennenkuin lähden töihin...
Eilen sain kyytiini Vaativan Asiakkaan tyyppiesimerkin. Olin kyydinnyt häntä ennenkin ja verenpaineeni nousi heti kun tunnistin miehen. Matka ei ollut pitkä, varmaan 5 minuuttia, mutta sitäkin rasittavampi. Tuntui tunnilta.
Ensimmäiseksi asiakas vaati viilentämään auton lämpötilaa. Siis heti autoon tultuaan, kun ei edes vielä ollut aistinut sen sisälämpötilaa. Hetken päästä piti lämpöä laskea lisää - lähes hyytäväksi. Sitten päästiin lempi-inhokkiini - musiikin vaatimiseen. Juu, piti olla tietty kanava ja volyymia lisää. Kun takakaiuttimista ei kuulunut kunnolla, alkoi vaatia, että minun piti säätää niille lisää äänenvoimakkuutta. Valehtelin, etten tunne auton äänentoistolaitteita niin hyvin, että osaisin sen tehdä. Tästä hyvästä sain esitelmän, miten taksilupien joskus tulevaisuudessa vapautuessa tällaisetkin asiat korjaantuvat, kun päästään
ihan oikeaan markkinatalouteen tälläkin alalla. Ei kuulemma ajamiani paskatakseja ole sitten enää ollenkaan liikenteessä, vaan oikeita laatupelejä loistavilla hifi-laitteistoilla. En todellakaan viitsinyt kertoa, mihin suuntaan asiat ovat menneet maissa, joissa luvat on vapautettu... Pisteenä iin päälle hyyppä ehti vielä vinkua, että pitää saada ikkuna auki, kun on edelleen kuuma. Huolimatta lumituiskusta.
Kaikki tämä viidessä minuutissa. Ja tyyppi meni vielä yhteen lempibaareistani. Arvatkaapa, painoinko naaman mieleen. Saatan joku ilta ihan "vahingossa" kompastua olutlasin kanssa juuri kohdalla...
Viihteelle
Tää nainen lähtee nyt bileisiin, joka on minulle tosi harvinaista näin lauantaina. Kuvatkoon fiiliksiäni eilinen keskustelu n. ikäiseni naisasiakkaan kanssa.
Nainen: "Mennään X-baariin. Onkohan siellä jonoa."
NR: "Ei ainakaan äsken ollut. Tuskin nytkään."
Nainen: "Pakko lähtee viihteelle, vaikka oon painanut hulluna töitä tän viikon. Jotain sosiaalista elämään pitää välillä olla."
NR: "Tuttu tunne..."
Nainen: "Otin nyt taksin, vaikka on näin lyhyt matka. Kotiin taidan kyllä kävellä. Laitoin sitä varten jalkaan korkkarit, joista on valmiiks neljä senttiä jo kulunu pois... Kauheeta, missä kunnossa mun kynnet on!"
NR: "Ei tuolla mitään kynsiä kukaan kattele."
Nainen: "No ei kyllä. Kello kolme aamulla tsekataan naama ja perse."
NR: "Niin, että ne on kunnossa."
Nainen: "Eikun että ne on olemassa..."
Aamun naurut
Aamun viimeisinä väsyneinä tunteina ula ja rakas keskuksemme tarjosivat yön viihdyttävimmän hetken:
Taksi 337 huutelee: "Keskus, kolmekolmeseitsemän!"
Keskus vastaa: "Nollanollaseitsemän, keskus kuuntelee."
*hetken hiljaisuus*Taksi 337 vastaa hieman vihaisella äänellä: "Eikun kolmekolmeseitsemän!"
Keskus *nolona*: "Anteeksi, siis kolmekolmeseitsemän...
*naurua*"
Töitä Japanista
Pirkkalaan laskeutunut
Osakan kone toi eilen töitä Tampereen alueen takseille.
Ihmettelin kentälle ajellessani, kun paikalla oli julmetun kokoinen lentokone, joka näytti Pirkkalan pikkukentällä melkoiselta mastodontilta. Lisäksi datalta näkyi, että pääkaupunkiseudun alueruudussa oli ainakin 7 meikäläistä hyörimässä. Kentän henkilökunnalta kuulin, mistä oli kyse. Suurin osa matkustajista oli kuljetettu bussilla Helsinkiin, mutta mm. lentokoneen henkilökunta oli ottanut pirssin alleen.
Olin siis kentällä ja jonon kärjessä odottelemassa yökoneiden aikatilauksia, kun auton ovi avattiin. Pääsin minäkin sitten hieman pidemmälle kyydille. En ihan Helsinkiin asti, mutta sinnepäin kuitenkin. Konetta huoltamassa ollut henkilö kipusi rättiväsyneenä kyytiini. Nukkuikin melkein koko matkan.
Pääsin nyt sitten ajamaan toivomassani haasteellisessa kelissä. Ennen Hämeenlinnaa lumi pöllysi ja rekkojen ohittaminen oli todellakin hieman haasteellista. Aura-autot olivat piirtäneet inhottavat urat tiehen, ja ohituskaistalla oli melkoisesti lumimössöä. Parhaimmillaan ajelin mittarisatasta, heikoimmillaan 85 km/h. Hämeenlinnan jälkeen oli kylvetty vielä suolaa tielle. Tämä teki ohituskaistan lumimössön vielä mielenkiintoisemmaksi ajaa. Köröttelin viimeiset 4 km motarilla suosiolla rekan perässä 70 km/h.
Takaisin palatessa poikkesin Linnatuulessa ja katselin lumisadetta. Jee, talvi! Keli jatkui Hämeenlinnaan asti erittäin huonona. Jossain Janakkalan liittymän paikkeilla näin sitten matkan ainoan sekopään. Ei pitäisi kollegoita haukkua, mutta nyt on pakko... Helsinkiläinen taksi, matkalla kohti Tamperetta. Vauhtia ainakin 120 km/h! Ei jumalauta! Vaikka olisi minkälainen auto ja maailman parhaat renkaat ja 150 vuotta ajokokemusta, niin ei tuossa kelissä kuuluu ajaa 20 km/h ylinopeutta (muuten kyllä! *virn*). Jos olisin ollut asiakkaana kyydissä, niin olisin kyllä huutanut suoraa huutoa - ihan pelosta ja raivosta. Ei ihme, että puhutaan pääkaupunkilaisten kyvyttömyydestä sopeuttaa ajotapaa ja keliä. Järjetöntä.
Mikä maa, mikä valuutta?
Tipaton tammikuu alkaa selvästi olla ohi. Porukka oli tänä lauantaina harvinaisen pää jäässä.
Lyhin kyyti oli pituudeltaan 50 metriä, kun Keskustorilta kyytiin noussut nuori mies pyysi lupaa puristaa tissistä. Minäpä kehotin keijoa sen jälkeen suksimaan vittuun. Kehtasi vielä pyytää kuittia, vaikka ilmoitin, etteivät rahansa kelpaa minulle.
Olinpa myös lähteä hieman pidemmälle reissulle. Nuorehko, humalainen nainen nousi yökerhon edestä kyytiini ja kertoi osoitteen:
Nainen: "Mennään Kirkkonummelle Plaaplaakadulle."
NR: "Kirkkonummelle? Ihan oikeasti?"
Nainen: "No joojoo! Mä en jaksa noita mun kavereita enää. Mennään nyt!"
NR: "Mitenkäs tuo matkalippupuoli?"
Nainen: *hypistelee vain kännykkäänsä*NR: "Niin millä maksuvälineellä neiti ajatteli maksaa matkan?"
Nainen: "Pankkikortilla tietty!"
NR: "Niin tuota... Sen takia vain kysyn, kun kyseessä on tavallista pidempi matka. Kirkkonummen kyyti kun ei ole meille ihan jokapäiväinen juttu."
Nainen: "Miten ihmeessä Kirkkonummen kyyti on jotenkin outo juttu helsinkiläiselle taksille?"
*tyrmistynyt hiljaisuus*NR: "Me ollaan kyllä nyt Tampereella..."
*toinen tyrmistynyt hiljaisuus*Nainen: "Pysäytä, pysäytä heti! Mun täytyy mennä takaisin!"
Agentti X
Asiakas: "Autossa on tallentava turvakamera... Missä se on? Ai toi mokkula tossa varmaan. Tota... Ootko sä nähnyt YouTubessa sen videon, jossa se hullu akka raivoaa taksikuskille?"
NR: "Siis se nainen, joka yrittää häipyä maksamatta ja taksikuski seisoo sen edessä ja estää sitä ja kuvaa samalla koko jutun?"
(En laita linkkiä, kaivakaa itse.)Asiakas: "Just se. Ihan hullu ämmä. Kaikkee tekin saatte kestää. Sitä mä vaan, että onko teillä tossa takissa joku kamera, kun se oli kuvannut sen?"
