lauantaina, maaliskuuta 04, 2006

Räyhähenki

Näin siitä kundista heti, että tuosta voi seurata ongelmia. Muu jono seurasi yliaktiivista heilumista selkeää myötähäpeää tuntien. Matka sujui kuitenkin ihan rauhallisesti tyttöystävän kanssa jutellen. (Sivukommenttina; en ymmärrä miksi nuoret miehet tulevat eteen minun viereeni istumaan ja jättävät tyttöystävänsä takapenkille yksin.) Perillä sitten repesi. En viitsi edes selittää, mikä oli aihe, juttu oli niiin mitätön. Kundi alkoi huutaa ja räyhätä, paiskasi rahat penkille, katsoi taksini numeron ja sanoi tekevänsä minusta valituksen ja että saisin viedä auton heti narikkaan. En ollut uskoa korviani ja silmiäni. Tyttöystävä pyyteli koko purkauksen ajan anteeksi nuoren miehen käytöstä.

Yllätyin tuossa kohtaa omaa reaktiotani. Minulla oli vaikeuksia pitää hymy perseessä. Tilanne oli niin absurdi ja pojan käytös kaikessa angstissaan todella typerää pelleilyä. Yritin selittää tytölle, että kaikki on ok ja toivotin kaikesta huolimatta hyvät yöt.

Tunsin syvää myötätuntoa pojan kanssa seurustelevaa tyttöä kohtaan. Hän saa hävetä vielä moneen kertaan silmät päästään miehen käytöstä. Iän myötä tuo yleensä vain pahenee. Nuo ihmiset hakevat hakemalla jotakin pientä virhettä toisen ihmisen työstä/käytöksestä ja saavat ilmeisesti käsittämättömät kicksit haukkuessaan toisen pystyyn.

Nyt joku sanoo taas, että saan itselleni ongelmia, kun annan vittuilla itselleni. Vittuilu on asia erikseen. Nämä jotka haukkuvat tuntemattomia ihmisiä päin naamaa, sairaitahan he ovat. En minä sillä mitään voita, että alan kipeää ihmistä kiusata. Jos maksaa matkansa ja poistuu siististi kyydistä, se riittää minulle.

5 kommenttia:

Herkku kirjoitti...

"Nyt joku sanoo taas, että saan itselleni ongelmia, kun annan vittuilla itselleni."

No en tiedä, mitä muuta tuossa olisi viisasta tehdäkään..?

vintti kirjoitti...

Veikkanpa, että olisit heittänyt bensaa liekkeihin, jos olisit aiheeseen ja miehen purkaukseen puuttunut tuossa kohden.

Tilanteet varmaan nousevat niin äkkiä, että parasta luottaa siihen ''mutu-fiilikseen'' noiden ratkomisessa.
Ja ajattele,joskus vanhan koulun aikaan opetettiin.., että asiakas on aina oikeassa''
Blllllllllllllllaaaaaaaaah, sanon minä.

Ideana se, että takseissa olisi heittoistuin ei varmaan olisi huono ;-) ?

Mette kirjoitti...

En tiedä nuorista miehistä minäkään. Olemme mieheni kanssa keski-ikäinen aviopari ja mies menee aina eteen ja panee minut taakse. Hänellä on hyvä, joskin hiukan nolo syy: hän panikoi ellei näe eteensä autossa.

Jasmo kirjoitti...

Asiaan vain löyhästi liittyen, itse tunnen sääliä noita naisia kohtaan, jotka ovat valinneet puolisokseen miehen joka ei osaa humalassa käyttäytyä.

Eilen näin Kolilla kaksi hiihtolomalaismiestä, jotka olivat kaatokännissä. Laskemisesta ei tullut mitään, kun eivät pysyneet paikallaankaan pystyssä.

Siinä sitten vaimot, jotka oli vähän suojanneet itsekin, joutuvat kuuntelemaan ja katselemaan sitä meininkiä. Tosin, muutaman sanan vaihdoin miesten kanssa, he olivat ihan mukavia, eivät agressiivisia tms.

Jaoin kokemuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän olen todennut itsekin. Jostain syystä tyttöystävä melko usein jätetään yksin taakse.
Näitä räyhätyyppejä sattuu aina joskus kohdalle, onneksi ei sentään joka vuorossa. Olen usein miettinyt, miten tämmöinen tyyppi toimii selvin päin arkielämässä kun ei kaikki sujukaan oman pään mukaan. Nooh, pitääpä toivottaa voimia tyttö-/poikaystäville.
H