tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Pipa himmeenä

Kuittasin kyydin kapakkaan, josta tulee liian usein kyytiin sekopäisiä ihmisiä. Siis ei niitä normaaleja humalaisia jurpoja, vaan ihan oikeasti pipa himmeenä olevia. Kai olin pientä seikkailua vailla.

Kaksi isohkoa miestä käveli autoon. Ilmoittivat heti, että ovat hyvätapaisia, vaikkakin humalassa. Jos tuo pitää erikseen ilmoittaa, niin silloin on ongelmia tiedossa.

Ensimmäinen miehistä saatiin jätettyä hyvässä järjestyksessä kyydistä. Kun pääsimme toiseen osoitteeseen, kyydittäväni oli (lyhyestä matkasta huolimatta) osoittanut jo pieniä vihamielisiä piirteitä sovinistisilla kommenteilla ajotaidostani. Maksun koittaessa mies kaivoi lompakostaan kasan viisikymppisiä. Koska minulle oli koko illan lykätty isohkoja seteleitä, vaihtokassani oli melko kuiva. Siksi tiedustelin mieheltä: "Ei sulla sattuis olemaan pienempää, kun on tuo vaihtokassa aika finaalissa?" Mies ärsyyntyi kysymyksestä ja heitti viisikymppisen minulle kuin koiralle: "Pidä saatana koko summa, jos on niin vitun vaikeeta!" En lähtenyt väittämään vastaan.

Mies poistui autosta ja lähdin jo peruuttamaan pihasta, kun kuulin huudon: "Älä lähde mihinkään!" Luulin miehen tulleen toisiin ajatuksiin vaihtorahojen suhteen, joten pysähdyin ja avasin ikkunan. Mies huitoi ja huusi pihaportaillaan: "Saatana, mulle ei rupee mitkään ämmät tollasia huuteleen!" Samalla mies hapuili jotain eteisestä. En jäänyt katsomaan, mitä miehellä oli mielessä, vaan kaasutin ripeästi pois.

En ymmärrä, mistä mies hermostui. Kuuliko päässään ääniä, vai ottiko vittuiluna lauseeni: "Ei sulla olis pienempää?" Vasta myöhemmin tuli mieleeni, että tilanne saattoi olla tosissaan vaarallinen. 40 euron tippi ei paljon lämmitä, kun joutuu uhkailun kohteeksi.

3 kommenttia:

Jude kirjoitti...

Minulla on pari aika läheistä naispuolista ystävää jotka ajavat myös taksia. Olen molemmille tarkasti teroittanut että mistä eivät saa kyytiä ottaa, ihan vain sen vuoksi ettei yksikään noista hulluista innostuisi reuhaamaan heidän kanssaan. Siitä huolimatta olen aina hieman hermostunut kun ovat yövuoroissa.

AaJii kirjoitti...

No huhhuh! Sehän saattoi olla vaikka haulikko jota se hamuili sieltä eteisestä. Kaiken maailman hulluja te taksikuskit joudutte kuskaamaan.

Samppa kirjoitti...

En tarkoita tässä mainostaa omaa blogiani, ja ymmärrän jos haluat tämän viestin poistaa, mutta olen aiemmin sivunnut aihetta ja esittänyt samalla jonkinlaisen ratkaisun ongelmaan:

http://tehtavanaturvallisuus.net/?p=110