perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Sähköä ilmassa

Hitsi, täällä on taksitäti ihan täpinöissään, kun autoon osuu tosi fiksuja ja filmaattisia ihmisiä. Harvinaista, mutta saa jaksamaan taas monen monta junttia.

Aamun pikkutunneilla parinmuodostus käy baareissa kuumana. Parit vaeltavat taksijonoihin ja keskustelevat sen "meille vai teille" -kuvion viimeistään taksissa. Jotkut ovat sopineet homman jo baarissa ja kuteminen takapenkillä on sitä tasoa, että kiltti maalaistyttökuski sulkee silmänsä ja korvansa. Joskus ottaa kieltämättä päähän se hiivatin imuttelu - tai lähinnä siihen liittyvät äänet. Miten jotkut voivat suudella niin, että lätinä & ryystö -desibelien määrä on noin 110 dB? Miksi muutenkaan on tarvetta aloittaa lähestulkoon akti taksissa? Eikö olisi coolimpaa pitää jännite yllä pidempään?

Eilen sain todistaa niin tyylikästä baarituttavuutta, että toivotin mielessäni parille oikein superfantastista yötä. Mies oli naista nuorempi - jopa sen verran, että nainen oli vetää homman puihin. Alkumatkasta keskustelivat niitä näitä ja siinä sivussa tuli puhetta mahdollisesta yhteisestä yöpaikasta. Myötävaikutin nopeaan päätökseen valitsemalla alkuperäisen reitin, jota ajamalla kumpikin olisi päätynyt omiin vuoteisiinsa. Sain muuten tehdä aika nopean u-käännöksen. ;-) Keskustelunsa oli älykästä ja pohdiskelevaa. Monta kertaa teki mieli heittää joku kommentti väliin, mutta tyydyin vain hymyilemään hiljaa. Istuivat vielä autossa aivan erillään - mies edessä ja nainen takana - mutta en ole koskaan ennen tuntenut autossani niin voimakasta sähköä ilmassa...

Parit, jotka nuoleskelevat taksissa, ovat jo lähteneet purkamaan tuota välillään olevaa sähköä ja heidät haluaa vain tiputtaa mahdollisimman nopeasti kutupesäänsä. Tuo eilisen kaltainen pari taas levittää hyvää energiaa ja mieltä ympäristöönsä ja uskon ja toivon heidän yönsä olleen satumainen.

Loppuun vielä vinkki Tampereen hotelliyöpyjille: Kun lähtee hotellilta ryypiskelemään, kannattaa viimeistään poistuessa tsekata se hotellin koko nimi. Täällä kun on useampi Cumulus- ja Sokos-hotelli...

Ei kommentteja: