perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Maailma ON pieni

Hyväntuulinen pariskunta takapenkillä oli jutellut jo pitkään erään tuntemani ihmisen poikkeuksellisen hyvästä lauluäänestä.

Mies: "X:n lauluääni on tosi erilainen kuin sen puheääni. Olin ihan oikeasti ällistynyt. Hienosti se veti. Mutta onhan se harrastanut kuorolaulua ja soittanutkin vaikka mitä."

Kuuntelin kehuja ja mieleni teki liittyä keskusteluun. Olinhan saanut kuulla X:n laulua viimeksi syksyn rapujuhlissa. Olin kuitenkin korrekti ja keskityin ajamiseen.

Perillä mies maksoi kyydin ja kysyi kysymyksen, johon normaalisti vastaan aina valehtelemalla. Kysyi nimeäni. Koska miehellä oli tyttöystävä mukana, uskoin miehen kysymyksellä olevan ihan oikean syyn, ja kerroin etunimeni.

Mies: "Ollaan oltu samalla ala-asteella. Olit kuudennella kun minä olin viidennellä."

Olin vilpittömästi hämmästynyt miehen tunnistuksesta. Kuudennestä luokasta on - noh, reippaasti yli 20 vuotta. Koulumme oli pieni maalaisala-aste keskellä ei-mitään, mutta silti miehen nimi toi mieleeni vain hämärän kuvan hintelästä pojasta.

Meillä on siskolikan kanssa ollut tapana käydä joulupäivänä vanhalla kotipaikkakunnalla baarissa parilla olusella. Vanhoihin tuttuihin ei juuri törmää. Siksikö kun ei tunnista..?

Mukavaa Joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille lukijoilleni! Moikataan, jos tunnistetaan!

2 kommenttia:

Lusikka lattiaan kirjoitti...

Moi

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tässäkin taas mielenkiintoinen blogi! Tulee ihan omat tarjoilija-ajat mieleen kun näitä lukee.