tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Väkivaltaa

Eräs tuttu maalaistaksikuski yritettiin ottaa hengiltä muutama viikko takaperin. Kyyditettävä oli tuttu, mutta hieman epävakaa nuori kaveri. Oli napannut takapenkiltä niskalenkkiotteen kuskista ja alkanut kaivaa puukkoa esiin. Käsirysyksi se tietty oli mennyt. Onneksi lähistöllä oli ihmisiä ja kuljettaja itse on aika raamikas kaveri. Muuten olisi voinut käydä huonosti. Nyt selvittiin muutamalla ruhjeella.

Yritän itse olla kovasti siinä uskossa, että kaupungissa taksikuski on paremmassa turvassa kuin maakunnissa. Kaupungissa takseista löytyvät hälytysnapit ja turvakamerat, joita harvoissa maalaistakseissa on. Lisäksi maalla asuneena voisin melkein sanoa, että haja-asutusalueella on väkilukuun suhteutettuna enemmän väkivaltaisia sekopäitä kuin kaupungissa. Tosin maalla harvemmin vedetään muuta kuin holia. Piripäät ne kaikista arvaamattomampia ovat.

En hirveästi jaksa ainakaan toistaiseksi pelätä konflikteja. Naiselle harvempi alkaa haastaa riitaa, eivätkä huumeveikot (kuulemma) juuri taksien kyydillä kulje.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä kertoa, mutta kyllä narkkarit takseja käyttää. Viikko sitten yksi piikitti itseään takapenkillä, ja jätti ruiskun sivulokeroon. Et silleen.

Anonyymi kirjoitti...

ollan liian kilttejä näille apinoille.niitä pitäis opetta kunnolla.Turpiin tai kaasua niin paljon, että mietti seuraavan kerran kun taksiin astuu, että miten siellä ollaan.Me ollan töissä ja meitä pitää kohdella myös sen mukaan.