sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

Kuspäät

Piti miettiä päivän verran, että viitsinkö kirjoittaa aiheesta Taksittaren inspiroimana. Nimittäin inhottavista/paskamaisista/vittumaisista asiakkaista. Suurin osa asiakkaista on kuitenkin aivan tavallisia neutraaleja ihmisiä ja osa jopa aivan ihania. Mutta antaa palaa. Olen tähän mennessä törmännyt neljään erilaiseen kuspääryhmään, joista kolme on miehiä.

Kuspää 1: Pikkupomo. Siis luonteeltaan. Voi olla pikkutakki tai verkkarit päällä, ei väliä. Kun on päässyt "alemman tason ihmisen", eli taksikuskin (ja tällä kertaa vielä naisen) kyytin, ottaa siitä kaiken irti. Kyttää pienintäkin virhettä. Valittaa aina reittivalinnasta, vaikka olisi itse ajanut samaa kautta. Haukkuu, vittuilee, saattaa heittää maksun penkille/lattialle kuin koiralle. Toivon joka kerta, ettei ko. persoona ole oikeasti jonkun esimies. Itse joudun katselemaan moista vain 15 minuutin ajan. Joku voi kärsiä samasta ääliöstä 40 tuntia viikossa.

Kuspää 2: Rouva Nirppanokka. Nousee kyytiin lievässä laskuhumalassa tamperelaisen tanssijuottolan luota. Näiden naisten kanssa keskustellessa on parempi käyttää vain myötäileviä sanoja ("kyllä, aivan") ja hymyillä. Koskaan et näe päältä, onko rouvan ilta mennyt hyvin vai huonosti, joten "keskusteluun" ei kannata lähteä mukaan. Itseensä otetaan ja ovia paiskotaan pienimmästäkin syystä.

Kuspää 3: Vittumainen pelle. Tämä kaiffari tykkää käyttää ihmisiä viihdykkeenään. Aloittaa vittuilun mistä hyvänsä asiasta heti kun voi. Jatkaa lähes siihen pisteeseen, että olet valmis pistämään tyypin ulos autosta. Siinä vaiheessa vaihtuu nauha: "Hei, et kai ottanut tosissaan?! Se oli hei tsoukki!"

Kuspää 4: Aggressiivinen poikaystävä/aviomies. Tämä on ehkä pahin kaikista. Joka kerta olen halunnut sanoa naiselle, että heitä toi dorka nyt hei mäkeen...
Alan pikkuhiljaa tunnistaa tämän tyypin jo heti autoon noustessa. Nöyristelevä tyttöystävä tekee kaikkensa, että miehellä olisi mukava olla ja tunnelma pysyisi seesteisenä. Sota tällaisen tyypin kanssa voi nousta mistä vain. Kun kysyn parasta reittiä, kiellän syömästä autossa, ajan liian hiljaa/lujaa, ajan miehen mielestä väärään kohtaa pihaa...you name it. Hän kun ei akkoja kumarra. Miehen raivokohtauksen aikana vaimo/tyttöystävä pyytelee koko ajan anteeksi miehensä käytöstä. Mies itse ei kuule eikä näe sillä hetkellä mitään. Tällä miehellä voi olla myös Kuspää 1:n ominaisuuksia, joka tekee hänestä tuplakuspään.

1 kommentti:

OutoNaapuri kirjoitti...

No vaikka tämä nyt tulee hiukan vanhaan kirjoitukseen, niin tästä tyypin neljä kuspäästä...

Itse on joskus tullut otettua viinaa liikaa, ja oltua kuspäänä taksissa, ei tosin kuskille vaan omalle muijalle. Kadutti ja vitutti, ja kyllä kaduttaa ja vituttaa vieläkin. En nyt puolustele millään lailla, vituttaisihan tuollaiset taatusti. Mutta niin, ihmisethän on ihmisiä.