maanantaina, tammikuuta 23, 2006

Ekoja kertoja

Viime yönä tein ensimmäistä kertaa elämässäni kolme asiaa:
  1. Kyyditsin asiakkaan ulkomaille Teiskoon. Mukavaa maaseutuajelua.
  2. Sain ns. matkalaukkukyydin lentoasemalta, eli toimitin lentoyhtiön piikkiin asiakkaiden matkalaukkuja suoraan kotiovelle. Mielenkiintoinen kokemus roudata 6 laukkua ympäri kaupunkia. Kuinka voikaan ihminen olla iloinen, vaikka hänet herätetään klo 23 illalla, jos ovella on matkan varrelle jäänyt kapsäkki.
  3. Kyyditsin ensimmäistä kertaa synnyttäjän TAYS:aan. Jostain syystä aavistin tilauksen tullessa datalle, että nyt tulee tällainen kyyti.
Neljäs yö putkeen alkamassa. Huomenna vielä viides, sitten on kahden päivän vapaa. Keskiviikkona painellaan piiiitkästä aikaa baariin.

1 kommentti:

Jude Vihervaara kirjoitti...

Eikö olekin makee fiilis viedä synnyttäjää laitokselle. Se että tietää asiakkaan piakkoin pullauttavan uuden elämän maailmaan, siinä on mielestäni jotain taianomaista.